Martina Reuterin toimittama kirjoituskokoelma esittelee liudan ajattelijoita, jotka lähtivät kaatamaan miesvaltaa

27.07.2021

Anna Maria van Schurman (1607–1678). Kuva: Jan Lievens (1607–1674) / Gaudeamus

KIRJAT | Miesvaltaa murtamassa on pätevä johdatus eurooppalaisen ajattelun historiaan. Teos kontekstualisoi, kuinka pitkäkestoista ja kärsivällistä työtä naisten oikeuksien puolesta taisteleminen on ollut.

”Maskuliinisuus ei saa teksteissä armoa. Miehet kuvataan niin vallanhimoisina, lapsellisina, heikkolahjaisina, itsekkäinä kuin muuten vain epäluotettavina.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Miesvaltaa murtamassa – varhaisten feministien filosofisia kirjoituksia

  • Toimittanut Martina Reuter
  • Suomentaneet Tuomas Parsio, Erika Ruonakoski & Laura Lahdensuu.
  • Gaudeamus, 2021.
  • 470 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Gaudeamuksen julkaisema kirjoituskokoelma Miesvaltaa murtamassa – varhaisten feministien filosofisia kirjoituksia (2021) on kaivattu suomennos, joka tuo lisävalaistusta feminismin modernia aikaa edeltäviin juuriin.

Teoksen alaotsikko voi olla aavistuksen harhaanjohtava. Tämän tuo esille myös sen toimittanut Martina Reuter esipuheessaan: feminismi on mahdollista nähdä kokoelman kontekstissa anakronistisena sanana. Feminismiksi on kehdattu kutsua yleensä aikaisintaan vasta 1600-luvulla yleistynyttä eurooppalaista sukupuolten tasa-arvoajattelua. Teoksessa voi olla kyse feministien sijasta feminismiin suuresti vaikuttaneiden filosofien kirjoituksista, protofeminismistä, joka etsii väyliä tasa-arvoisuuteen.

Toisaalta on perusteltua esittää vastaväite, jonka mukaan teokseen kootut kirjoittajat argumentoivat tavalla, joka on yhteistä myös modernin ajan tasa-arvoaktivismille. Ehdotonta konsensusta feminismin ”alkuhetkestä” ei ole saavutettu.

Niin tai näin, kolmeen osaan jaettu kirjoituskokoelma sisältää katkelmia yhdeksän ajattelijan – seitsemän naisen ja kahden miehen – teksteistä myöhäiskeskiajalta varhaismodernille ajalle. Teos on jaettu kolmeen osaan: Renessanssikiistoja, Tasa-arvo ja oppineisuus sekä Naisten kansalaisuus, joista jokaisessa esitellään kolme aikakauden merkittävää kirjoittajaa.

Renessanssin radikaaleja

Kronologisesti etenevän kokoelman avaa itseoikeutetusti feminismin merkittävimpiin kuuluvana pioneeria pidetty Christine de Pizan (1364–1430), jonka Kirja Naisten kaupungista -teoksesta (1405) on poimittu osuvimpia katkelmia. Kirjoitus on puolustuspuhe naisista yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. De Pizan on saanut viime vuosina Suomessakin uutta mainetta ja häneen viitataan esimerkiksi vastikään ilmestyneessä Aura Sevónin romaanissa Okulovulva (Aviador, 2021).

De Pizan haaveilee ehkä tietämättäänkin modernista, tasa-arvoisesta maailmasta. Teoksessa kertoja käy dialogia abstraktien hahmojen kuten Rouva Järjen kanssa. Naisten kaupunki on niin vapaa ja turvallinen ajattelun tila kaikille naisille kuin de Pizanin teos itse, jonka sivuilla historian suuret naishenkilöt nostetaan ansaittuun arvoonsa. Samalla dialogit luonnostelevat tarkkanäköisesti, kuinka miehet ovat omaa valtaansa pönkittääkseen pyrkineet vuoroin mustamaalaamaan, vuoroin ylistämällä alistamaan naisia.

De Pizan luo metaforallisen dialogin kautta utopistisen kuvan tasa-arvoisemmasta maailmasta kehottaen naisia siveyteen ja hyveellisyyteen. Renessanssiin tultaessa mystikko Agrippa von Nettesheim (1486–1535) taas perustelee mitä erilaisimmin keinoin, yleensä uskontoon tai antiikin filosofiaan vedoten, naisten ylemmyyttä miehiin nähden.

De Pizanin kauniiseen kieleen verrattuna von Nettesheimin argumentointitapa on brutaalia ja epäloogista, todellinen tason lasku, ja kiusallista luettavaa siitä huolimatta, että kirjailijan tyyli todetaan hänen esittelyssään tahallisen ylilyöväksi ja sarkastiseksi.

Von Nettesheimin työtä jatkaen Lucrezia Marinella (1571–1653) lyö vielä raisummin läskiksi mutta huomattavasti röyhkeämmällä ja viihdyttävämmällä tavalla. Hän irvailee koko miessukupuolelle samalla parodioiden miespuolisten aikalaiskirjoittajien tapaa puhua naisista halveksuen. Marinella toteaa, että vaikka mies ja nainen ovat periaatteessa samaa sukua, saman suvun sisällä on ylevämpiä ja loistavampia yksilöitä, jollaisina Marinella pitää naisia.

Kirjoitus kertoo laajemmasta suhtautumisesta renessanssin aikakaudella. Maskuliinisuus ei saa teksteissä armoa. Miehet kuvataan niin vallanhimoisina, lapsellisina, heikkolahjaisina, itsekkäinä kuin muuten vain epäluotettavina. Havaintojen taustalla ei ole katkeruus, sillä ne pikemminkin kommentoivat ajalle yleistä näkemystä miehistä kaikesta kyvykkyydestään huolimatta ”rumempina” kuin naiset. Rumuus on niin fyysistä kuin moraalista: onhan kaikki kaunis hyveellistä ja ihanaa, ruma pahaa ja epätoivottua. Von Nettesheimin ja Marinellan ajatusten mukaan naisen paremmuus miehiin nähden erottuu jo naisten ulkonäöstä, joka kertoo kaikille elämänaloille ulottuvasta ylemmyydestä. Marinella kirjoittaa:

”– – saatetaan sanoa, että naisten sielut ovat yhtä yleviä kuin miesten. Tämä käsitys on kerrassaan virheellinen, mikä käy täysin selväksi, jos tarkastellaan toista puolta, ruumista, puolueettomin mielin, sillä ruumiin erinomaisuus on sielun ylevyyden merkki, onhan ruumis saman muotoinen ja yhtä kaunis kuin sielunsa; que parat sibi tale corpus (joka valmistaa itselleen ruumiin). Naisen ruumiin ylevyyden ja suuremman arvon todistaa sen siro olemus ja tyyni luonto, sillä kauneus on viehätystä tai sielusta ja ruumiista lähtevää loistoa – eihän voi olla epäilystäkään siitä, että kauneus on sielusta säteilevää valoa, joka muovaa asuntonaan olevaa ruumista, niin kuin kirjoitti viisas Plotinos – –”

Sielu on ikuinen, sukupuoli konstruktio

Näkemyseroja voidaan huvin vuoksi verrata erilaisiin modernin ajan filosofian koulukuntiin. Myöhäisiällä nuoruuden kirjoituksensa harmittavasti kiistänyt Marinella muistuttaa vaikkapa Andrea Dworkinin (1946–2005) militantimpaa ja miesvihaiseksikin tulkittavaa ajattelua.

Marinellaa kokoelmassa seuraava valistusajan ajattelija Marie le Jars de Gournay (1565–1645) taas pitää sielujen keskinäistä vertailua jumalanpilkkaan verrattavana väitteenä ja pyrkii omassa ajattelussaan sukupuolten ehdottoman tasa-arvon tunnustamiseen muistuttaen enemmän modernia valtavirtaisempaa feminismiä.

Michel de Montaignen hyvä ystävä de Gournay hahmottelee aikaansa edellä sukupuolen silkkana konstruktiona, toki perustellen sitä jälleen kerran sielun ainutkertaisuudella ja kuolemattomuudella.

”Lisäksi ihmiseläin ei tarkkaan ottaen ole mies eikä nainen. Sukupuolia ei ole tehty kahdeksi ilman lisämääreitä eikä siksi, että kaksi lajia erottuisivat toisistaan, vaan ainoastaan suvunjatkamisen vuoksi. Ihmiseläimellä ei ole muuta omaa muotoa ja eroa muihin lajeihin kuin järjellinen sielu. – –”

Häntä seuraava Anna Maria van Schurman (1607–1678) on puolestaan kokoelman ensimmäinen kirjoittaja, jota voi kutsua puhtaasti filosofiseksi. Van Schurmanin teoksesta Tutkielma naisen valmiuksista korkeampaan kirjanoppineisuuteen (1641) hyödyntää argumentaatiossaan laajasti aristoteelista logiikkaa – joka ei paikoin kestä lähempää tarkastelua tehdessään liikaa hypoteettisia oletuksia varmojen faktojen sijasta.

Van Schurman käy ajattelussaan myös poikkeusyksilöajattelua vastaan ja edeltää täten niin sanottua suurmieskritiikkiä. Hän pitää poikkeuksellisina pidettyjen naisten, kuten itsensä, jalustalle kohottamista naisasialle vahingollisena, sillä sitä voidaan käyttää argumenttina naisten yleisen kehnouden ja oppimattomuuden puolesta.

Korkeasti koulutettuna säätyläisperheen tyttärenä van Schurman kirjoittaa ennen kaikkea omaan yhteiskuntaluokkaansa kuuluvien, joutilaisuudessa mätänevien naisten puolesta. Valitettavasti hänen osuutensa teoksessa jää turhan lyhyeksi. Filosofin ajattelusta olisi ollut miellyttävää lukea lisääkin.

Uskonnon painolasti

Kuten on tullut jo ilmi, monien kirjoittajien moraaliset argumentit nojautuvat Raamatun todistuksiin logiikkaa karttaen. Kuinka paljon suurempia ajatuksellisia läpimurtoja olisi voitu tehdä, jos kaikkea ei olisi tarvinnut perustella ”luonnollisuuden” tai ”jumalallisen järjestyksen” kautta?

Naisten alistamiseen käytettyä asetta, uskontoa, tulkitaan uudelleen, totuttuja asetelmia ympäri kääntäen ja pilkkua viilaten. Pidemmän päälle tällainen argumentaatio ja siitä seuraavat väittelyt ovat vaivalloinen ja hidas keino edistää asioita, mistä kertoo jotain sekin, että feminismi on edennyt suurimmin harppauksin postmodernilla ajalla, jolloin länsimainen liberalismi on levinnyt ilman krusifiksin sen ylle langettamaa varjoa.

Lukijalle voi aiheuttaa nikottelua myös tapa, jolla naisista kirjoitetaan läpi vuosisatojen hyveellisinä olentoina, joiden korkea moraali erottaa heidät petomaisista miehistä. Naisten erityisarvoja ovat pehmeys, siveys ja kauneus. Tästä ajattelusta aletaan jopa näiden edistyksellisten kirjoituksissa päästä eroon vasta 1700-luvulle tultaessa.

Kirjoitusten tavalle korostaa niin kainoutta kuin kuuliaisuutta Jumalalle ei parane silti naureskella. Nykyään on helppoa törmätä feminismikäsityksiin, jotka pohjautuvat keskiluokkaisen elämäntyylin puolustamiseen radikaalin muutosvoiman sijasta. Eroa kirkollisten doktriinien noudattamisen kanssa on vähemmän kuin luulisi.

Kokoelman kolmannessa osassa pystytään irrottautumaan historian ja mytologian painolastista. Kuohuvien vallankumousten ja valistuksen vuodet ovat ravistelleet uskoa taivaallisten sotajoukkojen vihaan. Jumala on eristetty omaan paikkaansa paratiisin autuudessa, ja pyrkimys tasa-arvoon perustuu entistä enemmän yhteiskunnalliseen muutostahtoon, loogisiin väittämiin ja historian tulkintaan myytteihin nojaamisen sijasta.
Teos päättyy Harriet Taylor Millin (1807–1858) teoksesta Naisten äänioikeus (1851) poimittuihin katkelmiin. Taylor Mill on kiinnostava valinta myös siksi, että hänen yhteistyönsä aviomiehensä – utilitarismin isän John Stuart Millin (1806–1873) – kanssa oli niin tiivistä, etteivät tutkijatkaan osaa sanoa kaikista heidän teoksistaan, mikä osio on ollut kummankin kirjoittama.

Millien ajattelun visioima liberalistinen kokonaisuus on olennainen rakennuspalikka nykyhetken feminismissä. Intersektionaalisuuteen sen yhdistää luokan huomiointi, ihonväriin perustuvan syrjinnän kritiikki ja orjuuden vastustaminen, joka rinnastetaan naisten yhteiskunnallisen aseman puolesta käytävään taisteluun. Myös vieraiden kulttuurien naiskuvaa kritisoidaan sumeilematta.

Pätevä johdatus eurooppalaisen tasa-arvo-ajattelun historiaan

Huolimatta teoksen ansioituneisuudesta ja kirjoittajien esittelyistä jää kaipaamaan kattavampaa kuvaa teoksista, joista katkelmat on poimittu. Suomennos- ja toimitustyö on tehty sieltä täältä valikoiden. Ratkaisu on toki perusteltu. Kokoelman on pysyttävä tarpeeksi lyhyessä mitassa ja silti kattavana. Samalla on pyritty välttämään toistoa. Tässä on suurimmaksi osaksi onnistuttu.

Kuitenkin vaikkapa De Pizanin tapauksessa monet nykysilmiin pätevältä ja modernilta vaikuttavat näkemykset olisi hyvä asettaa kontekstiin näkemällä koko työ: Kuinka ajankohtainen Kirja naisten kaupungista lopulta on? Näyttäytyisivätkö jotkin kohdat toisin? Toivoa sopii, että teos suomennettaisiin joskus kokonaan.

Osa kirjoituksista taas jää raakileiksi. Esimerkiksi Ranskan vallankumouksen mainingeissa päänsä menettänyt Olympe de Gouges (1748–1793) on kiinnostava henkilö. Hän edusti sukupuolinäkemyksissään rousseaulaista ”sukupuolet täydentävät toisiaan” -ajattelua. Häneltä suomennettu katkelma jää silti sisältämäänsä naisen ja naiskansalaisen oikeuksien julistusta lukuun ottamatta kuriositeetiksi.

Kokonaisuus on kiehtova katsaus eurooppalaisen ajattelun historiaan. Miesvaltaa murtamassa on hyvää luettavaa myös yleisemmin historian ystävälle, sillä se antaa kiinnostavan kuvan koulutetun eurooppalaisen yläluokan suhtautumisesta sukupuoleen ja vaihtuvista kiistakysymyksistä.

Kirjoituskokoelma on läpileikkaus vuosisatojen läpi muuttuneesta ajattelusta, jolla on paljon yhtäläisyyksiä nykyhetken kanssa. Teos kontekstualisoi, kuinka pitkäkestoista ja kärsivällistä työtä naisten oikeuksien puolesta on käyty. Se osoittaa, että neljännen aallon feminismistä pöyristyneiden järkyttyneisyys johtuu pikemminkin huonosta historiantuntemuksesta kuin siitä, että feminismi olisi uusi ja radikaali ilmiö. Muutosta vaatineita ja heitä kauhistelleita on ollut kautta koko modernin ajan.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua