Markus Hotakainen kirjoittaa tähtitieteen naisista sujuvan rennosti, jäykistelemättä ja sivistyssanoihin hirttäytymättä

Markus Hotakainen. Kuvat: Sara Lehtomaa / Aula & Co

Oletko tietoinen, että sotavuosina 1941–1942 Turun yliopiston Iso-Heikkilän tähtitornissa löydettiin enemmän asteroideja kuin maailman muissa observatorioissa yhteensä? Ja lienetkö kuullut tai lukenut, että noita Marsin ja Jupiterin välissä kiitäviä pieniä taivaankappaleita kartoitti kuulun professori Yrjö Väisälän alaisuudessa tehokkaasti Liisi Oterma?

Minulla ei ollut kummastakaan asiasta aavistustakaan ennen kuin avasin Markus Hotakaisen uutuuden Tähtitieteen naiset (Aula & Co, 2022). Tunnettu ja palkittu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Hotakainen liittyy uutuuksineen kirjoittajajoukkoon, joka nostaa esiin syyttä suotta julkisuuden valokeilan tavoittamattomiin ”unohtuneita” naisia. Ja nyt on siis kyse nimenomaan tähtitieteen alalla vaikuttaneista naisista.

Hotakainen aloittaa kaukaa antiikista ja jopa sen takaa, niin kuin vastaavissa, jo aiemmin ilmestyneissä naisten maineennostatuskavalkadeissa on ollut tapana. Enheduanna (noin 2200-l. eaa) oli ylhäinen sumerilainen tai akkadilainen papitar, jota pidetään maailmanhistorian ensimmäisenä nimeltä tunnettuna kirjailijana. Hänen nimiinsä on joka tapauksessa sijoitettu huomattava määrä sumeriksi nuolenpääkirjoituksella muistiinmerkittyjä runoja ja temppelihymnejä.

Nostan Enheduannan esiin siksi, että hän on yksi todellinen suosikkihahmo naisten tekijyyttä ja osaamista avaavissa uusissa teoksissa. Hänet löytää Hotakaisen Tähtitieteen naisten lisäksi esimerkiksi Maria Petterssonin Historian jännistä naisista (Atena, 2020) sekä Rebecca Buxtonin ja Lisa Whitingin toimittamasta Filosofian kuningattarista (niin & näin, 2021; suom. Tapani Kilpeläinen).

​Äkkinäinen voi kysyä, että mitä tekemistä akkadilaisella runoilijalla on tähtitieteen merkkihenkilöiden parissa? Vastaus on sama kuin Hypatian (n. 355 – 415), aleksandrialaisen filosofin, matemaatikon ja tähtitieteilijän kohdalla: muinaisen ajan viisaat naiset ja miehet olivat yleensä aikansa tietouden moniottelijoita. Lisäksi Enheduannan ”ammatti” selittää paljon. Astronomia ja astrologia – jotka kulkivat tuolloin yhdessä paketissa – kuuluivat pappien ja papittarien osaamisalueeseen.

Enheduannan ja Hypatian kytkeminen milloin minkäkin asian varhaiseksi edustajaksi tai symboliksi on jatkunut aivan näihin päiviin asti. Maria Pettersson jopa löytää Enheduannan runoista kautta aikain ensimmäisen #metoo-tapausraportin, ja Hypatia on saanut lainata nimensä feministiseen filosofiaan keskittyvälle, tällä hetkellä 40-vuotisnumeroonsa ja -juhliinsa artikkeleita keräävälle aikakauslehti Hypatialle.

Enheduannasta vielä sekin tiedonmuru, että hänen tuotantoaan on myös suomennettu. Teos on nimeltään Enheduanna: suurisydämisin valtiatar – Runoja jumalatar Inannalle (Kirjokansi, 2021). Runot on englannista suomentanut Minna Ronkainen.

* *

Kun aloin lukea Tähtitieteen naisia mietin, että mitenköhän Hotakaisen on käynyt. Hän kun on valinnut teoksessa esiteltäväksi peräti 46 naista! Voiko siitä tulla mitään muuta kuin monotoninen ja tylsänpuoleinen nimiluettelo?

Voi. Ja ratkaisu on lähes nerokas mutta jossain määrin myös väistämätön: Hotakainen ei edes yritä kertoa kovin paljoa kustakin naisesta vaan täyttää sivuja myös tähtitieteellä ja sen historialla. Ellei hän tekisi niin, sopisi kirja vain niiden luettavaksi, jotka ovat jo ainakin alustavasti vihkiytyneet tähtien saloihin. Nyt se ei Hotakaisen valintojen vuoksi ole välttämätöntä.

Lyhyet luvut tarjoavat koko paketin, niin naisten elämäkertojen pääpiirteet, kunkin esitellyn työn tähtitieteellisen kontekstin ja relevanssin, kuin myös ajankuvaa, josta selviää naisten kulloinenkin asema suhteessa perheeseen, tieteeseen ja koko yhteiskuntaan.

Eikä naisten asemassa tunnetusti ole ollut hurraamista koko sinä vajaan 4 500 vuoden aikana, jonka Tähtitieteen naiset kattaa. ”Pilkkaa, ivaa, vähättelyä ja halveksuntaa, ylenkatsetta ja syrjintää”, kuvailee Hotakainen itse tilannetta kirjansa esipuheen avauksessa.

Eikä pelkästään sitä. Hypatia joutui  kidutetuksi ja lopulta jopa polttoroviolle, 1900-luvun loppupuolella työskennellyt Margaret Burbridgekin vielä Nobel-jonosta poispyyhkäistyksi. Nobel-palkintojen yli 120-vuotisen historian aikana fysiikan Nobelin on saanut neljä naista, joista vain yksi on ollut tähtitieteilijä. Hän on vuonna 2020 palkittu yhdysvaltalainen Andrea Ghez.

”Vielä on matkaa siihen, että Nobel-palkinto myönnettäisiin ansioituneelle tutkijalle riippumatta siitä, onko hän mies vai nainen”, kuuluu Hotakaisen yhteenveto ja ennustus aiheesta. Eikä käsillä olevasta todistuaineistosta muuta voisikaan päätellä.

* *

Hotakainen kirjoittaa sujuvan rennosti, jäykistelemättä ja sivistyssanoihin hirttäytymättä mutta yhtä aikaa tietokirjailijan asiallisuuden säilyttäen.

Kirjailija tai kustantaja helpottavat lukijan urakkaa myös niin, että esittelyt on ryhmitelty erillisiin teemoitettuihin päälukuihin. Ja vaikka Enheduannasta aloitetaan ja 2000-luvulle päädytään, kirja ei pyri väkisin kronologiaan. Plussa ehdottomasti siitäkin.

Loppusivuille päästyäni ajatukseni palaavat takaisin esittelyjen määrään. Naisten suurella lukumäärällä on tietysti tehtävänsä. Niin tulee selväksi, että (tähti)tieteen historian varjopuolelle jätettyjä on paljon ja että heistä on mahtunut kirjaan vain murto-osa esittelylukujen näennäisestä paljoudesta huolimatta. Silti määrä ja luettelomaisuus puuduttavat jossain määrin, ja moni näistä naisista ansaitsisi pidemmän esittelyn.

Voi tosin olla niinkin, että olen vain lukenut lähes putkeen liian monta vastaavaa naiset varjosta valoon -teosta. Sen kokemuksen tukemana voin tosin nyt vakuutaa, että Holopaisen työ ei ainakaan kalpene kaltaistensa rinnalla.

Kari Heino

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua