Kuvat: Niclas Mäkelä / Otava
KIRJAT | Marianna Kurton Ellen valkeudessa tutkii riipaisevasti kaipuutta, vapautta ja elämisen merkitystä.
”Teos tekee eläväksi paljon käsiteltyjä kysymyksiä ihmisyydestä ja elämästä.”
ARVOSTELU
Marianna Kurtto: Ellen valkeudessa
- Otava, 2023.
- 72 sivua.
Queenin Who Wants to Live Forever tuntuu selkäytimessä: kuka haluaa elää ikuisesti? Marianna Kurton Ellen valkeudessa (Otava, 2023) pohtii niin ikään iankaikkista elämää maan päällä ja on ainakin yhtä voimakas kuin Queenin kappale.
Kryoniikka on harvemmin runojen aiheena, mutta Kurton teoksessa syväjäädytetty tikli, Ellen, herää eloon päiväämättömässä lähitulevaisuudessa. Samassa lähitulevaisuudessa ihmiset voivat myös muuttaa pois Maasta ”punaiselle planeetalle”. Teos etenee kahden puhujan, Ellenin ja tämän isännäksi kutsuman henkilön, kautta. Kummankaan kohdalla ei synny uudelleen syntymisen tai teknologian voiton riemua: henkiin palannut Ellen on menettänyt laulunsa, isäntä taas elämän merkityksellisyyden poissa kotiplaneetalta.
Puhujien välille virittyy valtasuhde, jonka jännitteisyys kantaa teoksen läpi. Ellenin hauraus piirtyy ihmisisäntää vasten pienillä kielellisillä muistutuksilla: isäntä silittää Ellenin ”selkärangan haurasta ruotoa”, ja lintu elää lukittuna häkkiin, jossa ruokakipon reunoille sirotellaan ”kultaista tomua”. Vangitun Ellenin epätoivon seassa on pieniä pilkahduksia ilosta, jotka nekin ovat tosin iloa vain suhteessa vapauden riistoon. Tämä tiivistyy kuvauksessa sisätiloihin rajoitetusta maailmasta, jossa Ellen tuntee ”koriste-esineitten armon”.
Samalla vankeus on kuitenkin ”rakkauden sivuvaikutus”, jonka monitasoisuus luo teokseen kiinnostavan eettisen ulottuvuuden. Valta-asemassa oleva isäntä on itse kaipuunsa ja menettämänsä vaimon muistojen vangitsema, ja Ellen on eräänlainen täyte tyhjyydelle. Pakonomainen riippuvuussuhde piirtyy esiin, kun isäntä inhimillistää Ellenin ja tuntee kateutta, kun tämä ”kertoi öisin/ posliinienkelille/ mistä minulle ei hiiskunut, enkeli herättää luottamusta/ minä raivoa”. Ellenin ja isännän suhde yleistyy kuvaukseksi ihmisen ja eläimen valtavinoumista: saako ihminen määritellä eläimen kaltaisekseen? Onko eläimen inhimillistäminen sokeuden ja sen kautta sorron muoto?
Vapauden menetys yltää myös kuolemattomuuteen. Teoksen maailmassa teknologia on yltänyt siihen, että elämän voi jäädyttää ja herättää takaisin henkiin. Ajatus kuvataan usein utopiana, mutta Kurtto maalaa elävän valvepainajaisen, jossa kuolema on pakoreitti, jota ei suoda Ellenille: ”Hän tahtoi että elän, ja kun kuolin/ jouduin jäällä vuorattuun laatikkoon/ postimaksut olivat kauheat, minut lennätettiin yli vuorten/ sillä itse en enää osannut, en ollut mitään, en tuntenut/ ja niin oli hyvä/ mutta kone laskeutui ajoissa, oli myöhäistä paeta”.
Laboratoriossa syväjäädytyksestä lämmitetty Ellen odottaa herääviä ihmisiä, joiden on kohdattava elämänsä tuska: ”Kun he heräävät, he muistavat/ aamut, salkun/ joka hiersi kättä matkalla toimistolla, nivaskojen kahinan/ ja miten nahkea omena osui purtavaksi/ [–] He huutavat/ meteli niin kova/ että laboratorion ikkuna räjähtää / sateenkaari notkahtaa taivaalta/ ja polttaa värikkäitä raitoja/ halki tämän pitkän maan”.
Näin teoksessa kulkee myös viiltävä kommentti ihmisen pyristelystä olla aina jotain enemmän, kun hän valitsee – uudelleen heräämisen jälkeenkin – ”vaikeimman elokuvan, koukeroisimmat kirjat!” Teema toistuu kauniin ahdistavana myös punaisessa planeetassa, jonka kaukaisuus piirtyy esiin melankolisena kuvauksena siitä, mitä ihmiset luulivat haluavansa. Sielläkin kaiken täyttää kaipuu: ”Myrsky/ lähestyy ja ikävä paisuu/ kuin rantaan huuhtoutuneen valaan vatsa, se räjähtää/ ja kimmeltää, siis kuulkaa/ miten hiljainen on punaisuus”.
Kurtto on voittanut sekä Tiiliskiven että Kalevi Jäntin palkinnon ja ollut ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Ellen valkeudessa on jatkoa kokeneen tekijän tuotantoon: se on yhtä aikaa kaunis ja pelottava teos, joka tekee eläväksi paljon käsiteltyjä kysymyksiä ihmisyydestä ja elämästä.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.