Margit Rahkonen kirjoitti upean elämäkerran säveltäjä Yrjö Kilpisen puolisosta Margaret Kilpisestä

Kuva: SKS

Margit Rahkonen (s. 1949) on pianotaiteilija ja musiikintutkija. Hän on kirjoittanut aiemmin elämäkerran suomalaisesta pianistista Alie Lindbergista (1849–1933). Hän on ollut myös mukana kirjoittamassa pianonsoiton historiaa käsitteleviä teoksia Kartanosta kaikkien soittimeksi: pianonsoiton historiaa Suomessa I–III (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia). Viime vuoden lopulla ilmestyneessä kirjassa hän kirjoittaa entisestä opettajastaan, sillä Rahkonen ehti olla viisikymmenluvun lopulta Margaret Kilpisen (1896–1965) oppilaana Sibelius-Akatemiassa yhdeksän vuoden ajan.

Entä Margaret Kilpinen, kuka hän on? – No, tiedämmehän natsisympatioistaan ja tiiviistä Saksa-yhteyksistään tunnetun säveltäjä Yrjö Kilpisen, yksinlaulujen suomalaisen Schubertin. Eikö mielessämme alakin solista Kuin tunturilla puro hiljaa helää? Yrjö Kilpinen oli Margaretin – Darlingin – kultu. Kysymys on siis 1900-luvun alun taiteilijaparista. Ja tietenkin, nyt tuodaan näkyville suurmiehen takana vaikuttanut nainen ja etsitään, missä määrin hänen oli mahdollista luoda miehensä varjossa oma itsenäinen ura musiikin alalla. Teos on siis oiva lisä musiikin naistutkimukseen.

Rahkosta kiinnostaa myös, millainen ihminen Margaret Kilpinen ylipäätään oli. Siihen henkilökohtainen suhde kohteeseen on varmasti antanut hyviä sytykkeitä.

Elämäkerta rakentuu kronologisesti. Margaret syntyi kulttuuria arvostavaan suomenruotsalaiseen Alfthanin perheeseen, sokeritehtailijaisän ja Tawaststjernan sukuun kuuluvan äidin vanhimmaksi tyttäreksi. Hän – kuten perheen muutkin lapset – sai aikansa parhaan pianonsoiton opetuksen. Jo äiti Selma oli opiskellut Helsingin Musiikkiopistossa vuodesta 1887. Musiikkiopiston alkeiskoulun jälkeen Margaretilla oli useita yksityisopettajia, esimerkiksi Sigrid Schnéevoigt. Myös venäläinen pianisti Alfred Merowitsch opetti Darlingia, tämä olisi jopa halunnut viedä lahjakkaan oppilaan mukanaan palatessaan Pietariin toukokuussa 1912. Opinnot musiikkiopistossa sisälsivät pianonsoiton lisäksi yleisiä teoria- ja historia-aineita, yhteissoittoa, yksinlaulua, pedagogisia opintoja ja tietysti joka vuosi esiintymistä julkisissa oppilasnäytteissä.

Keväällä 1917 kuvioihin ilmestyi sävellyksenopiskelija Yrjö Kilpinen. Rakkaus roihahti nopeasti, ja nuoret tunsivat välittömästi suurta yhteenkuuluvuutta, sielujen sukulaisuutta. Margaretin perhe suhtautui tulevaan liittoon nihkeästi, mutta sillä ei ollut merkitystä. Oli vain säveltaiteilijoiden palo omaan elämään ja taiteen harjoittamiseen.

Syksyllä 1918 solmitun avioliiton jälkeen nuori pari asettui asumaan Yrjö Kilpisen vanhempien omistamaan Furunäsin huvilaan Meilahdessa. Huvilasta tuli koti koko elämän ajaksi lukuun ottamatta yhdessä ja erikseen tehtyjä lukuisia ulkomaanmatkoja lähinnä Saksaan, mutta myös Wieniin, Pariisiin ja Lontooseen. Eurooppa oli hyvin lähellä ja monet ulkomaiset kollegat saivat vieraanvaraisen vastaanoton Furunäsissä.

1920-luvulta lähtien Margaret suoritti ulkomaisia opintoja, esiintyi säestys- ja kamarimusiikkitehtävissä. Hänestä kasvoi Yrjö Kilpisen laulujen luotettu säestäjä ja tämän musiikin edistäjä. Hän antoi ensikonsertin Helsingissä vuonna 1927. Perheen ainoa tytär Siipi syntyi 1930-luvun alussa. Margaret Kilpinen ei kuitenkaan jäänyt kiinni lapsiperhearkeen, vaan jatkoi vuonna 1922 alkanutta opetustyötään Helsingin Musiikkiopistossa, esiintyi säestäjänä ja oli mukana uudessa mediassa eli radioäänityksissä ja levytysprojekteissa sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Margaretin partnereina esiintyivät muun muassa Alma Kuula, Oiva Soini, Anna Hagelstam, saksalainen baritoni Gerhard Hüsch ja sellisti Paul Grümmer.

Margaret Kilpinen oli yksi 1930-luvun vanhan musiikin liikkeen kantavista hahmoista. Hän oli Suomessa peräti ensimmäinen, joka hankki itselleen cembalon. Yrjö-puolison kiinnostus vanhaan musiikkiin rajoittui Sarjaan gamballe 1930-luvun lopulla.

Toisen maailmansodan aikana Helsingin musiikkielämä jatkui sangen normaalina. Margaretin esiintyminen konserteissa ja opetustyö Sibelius-Akatemiassa jatkui lukuvuotta 1939–1940 lukuun ottamatta lähes tavanomaisena. Sodan jälkeen Margaret keskittyi opettamiseen ja työskentelyyn tutkintolautakunnissa, mutta jatkoi myös solistina ja kamarimuusikkona. Esimerkiksi joulukuussa 1945 hänellä oli Cembalo- ja pianoilta Konservatoriolla ja tammikuussa 1949 hän esiintyi Helsingin kaupunginorkesterin solistina.

Erityisen huomion- ja arvonosoituksen Margaret Kilpinen sai vuonna 1962, kun hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Tärkeä ystäväperhe Kilpisille oli 1920-luvulta lähtien Eduard ja Irene Erdmann lapsineen. Baltiansaksalainen pianisti Eduard Erdmann oli opiskellut Lisztin oppilaan Conrad Ansorgen oppilaana Königsbergissä. Hän toi konserteillaan ja kursseillaan Suomeen sekä vanhaa että modernia musiikkia. Samantyyppinen maailman taiteilijapari oli tärkeä molemmille Kilpisille. Margaretille Eduard oli myös opettaja ja Irene pitkäaikainen ystävä. Sodan jälkeen Kiloiset avustivat Saksassa asuvia Erdmanneja ja myös Hüschin perhettä muun muassa lääkkein ja elintarvikkein.

* *

Millaisena Margaret Darling Kilpinen sitten näyttäytyy elämäkerrassa? Rahkonen piirtää kuvan hyvästä ihmisestä, uskollisesti miehellensä lojaalina pysyvästä (vaikka Yrjö enenevässä määrin liehuaa Saksan ja Suomen väliä ja pitää naisista), auttavaisesta, uskonnollisesta, muut etusijalle asettavasta, luonteenlujuutta osoittavasta naisesta. Toisaalta tuon naisille osoitetun ihannekuvan takana Margaret luo työuraa ja pysyy koko elämänsä julkisesti esiintyvänä pianistina. Hän ei koskaan yhtynyt miehensä natsimielisyyteen, vaan kaipasi rauhaa ja etsi sopua. Vaikka Yrjö oli Margaretille aviomies ja ”jumalallista alkuperää olevan musiikin maailmaan tuoja”, oli tämä myös puolison hiljaisen kritiikin kohde ainaisine suurine puheineen.

Margit Rahkonen on kirjoittanut hienon elämäkerran ja erittäin hyvällä suomen kielellä kirjoitetun tutkimuksen. Teos on yleisöystävällinen, mutta kuitenkin tarkkaan nootitettu. Editoinnissa on ollut monta seulaa, tuloksena siitä erinomainen teksti. Lauseet sujuvat eivätkä takerru möhkälemäiseen muotijargoniin, ja silti Rahkonen on sisäistänyt viimeaikaisen elämäkerta- ja historiantutkimuksen.

Bonuksena kirjassa valotetaan myös Margaretille läheisimmän sisaren Gertrud Alfthan-Beersin henkilöä ja uraa musiikin maailmassa. Gertrud asui pitkään Pariisissa ja hän oli suuri vanhan musiikin ja erityisesti J. S. Bachin musiikin ystävä. Gertrud piti Helsingissä nk. Bach-studiota ja toimi aktiivisesti kansainvälisessä Oxford-liikkeessä, joka tähtäsi kristillisten periaatteiden toteuttamiseen käytännön elämässä. Gertrud opiskeli sävellystä Ranskassa Nadja Boulangerin johdolla, kuten myös Margaretin ystävä pianisti Maire Halava.

Marja Mustakallio

Tämä kritiikki on kirjoitettu Suomen Tietokirjailijain myöntämän apurahan turvin.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua