Maisema kuin vertauskuva elämälle, jonka ehtoja ei voi sanella itse – arviossa Oksana Vasjakinan Aro

Kuvat: Otava / Alisa Nikulina

Oksana Vasjakina syntyi pienessä siperialaiskaupungissa vuonna 1989. Sinne hän on sijoittanut myös teoksiensa tapahtumia. Nykyään Vasjakina asuu Moskovassa ja opettaa yliopistossa kirjallisuutta. Hän on feministi, ihmisoikeusaktivisti ja runoilija, nyttemmin myös ”kuolemantrilogian” kirjoittanut kirjailija.

Suomeksi häneltä on julkaistu trilogian kaksi osaa, autofiktiot Haava (2023), joka kertoo Vasjakinan hankalasta äitisuhteesta, sekä Aro (Otava, 2024), jossa paneudutaan kirjailijan muistoihin isästään.

Haava herätti ilmestyessään kielteistä huomiota Venäjällä, koska sen aihepiiriin sisältyi myös naistenvälisten suhteiden kuvausta. Venäjän ns. homopropagandalaki kieltää sukupuolivähemmistöistä kertovan aineiston julkaisemisen. Niinpä Vasjakinan kirjat poistettiin Moskovan kirjastoista, mutta laajan valtakunnan kirjakaupat myyvät Vasjakinan tuotantoa edelleen.

Trilogian kolmas osa, Roza (Ruusu), on jo ilmestynyt venäjäksi.

Oksana Vasjakinan Aro-kirjassa seurataan minä-kertojan matkoja isän rekka-auton kyydissä raskaita rahteja kuljettaen. Tytär on mukana voidakseen tavata isäänsä tai saadakseen samalla kyydin jonnekin. Lukijan mielessä nuo matkat sekoittuvat. Ehkä kokijankin. Samat asiat toistuvat: lastaus, purkaminen, odotus, pölyiset maisemat, ankeat rekkaparkit ja nuhjuiset kuppilat.

Yksityiskohtien kuvailussa Vasjakina on tarkka. Oikein valitut sanat avaavat lukijalle näkymiä ja muistumia, loihtien esiin aroseutujen päivien tukalan kuumuuden tai viileät, kaskaidensirityksen täyttämät tummat yöt. Isä rakastaa aroa.

Isän taustaan liittyy rikollisuutta, huumausaineita ja rajua elämää. Huumeista hän on sittemmin pyristellyt eroon sekä loitontunut rikollispiirien laitamille jonkinlaiseksi apurikaveriksi. Kertojan vanhemmat ovat eläneet erossa kauan, eikä tytär ole nähnyt isäänsä kovinkaan usein, välissä on saattanut kulua vuosikymmen. Kirjan nykyhetkiä lähestyvissä tilanteissa kertoja on jo aikuinen, mutta sitä edellisen tapaamisen aikaan vielä tyttönen.

* *

Oksana Vasjakinan kirjoitustapa on toteava, mutta ei suinkaan välinpitämätön. Tekstistä kuultaa ymmärrys, tai ainakin yritys ymmärtää.

Kirjan kertoja ei ruikuta tai kauhistele. Hänen tarkoituksenaan ei liioin ole valaista lukijalle tapahtumia kädestä pitäen: tästä seurasi tätä. Kerronta ei edes etene kronologisesti. Asiat ovat kuten kulloinkin ovat. Joskus ne selittyvät. Kirjoittajan omat mielenliikkeet ilmaistaan usein reaktiona johonkin aivan muuhun kuin mistä oikeastaan on kyse. Mutta aina kun lukija tuntee palan kurkussaan, hän on oivaltanut jotakin olennaista kirjoittajan maailmasta.

Kertoja keskittyy tarinointiinsa, koska se on samalla hänen sisäistä pohdintaansa, muistojen herättelyä ja niiden uudelleen tarkastelua. Yllättävää, ja jopa hiukan häiritsevää on, että välillä hän osoittaa sanojaan suoraan jollekulle. Ei lukijalle, vaan oletettavasti itselleen läheiselle henkilölle. Ainakaan arotuuleen ei kannata huudella, sillä – hänen omien sanojensa mukaan – ”aro on pelkkää tilaa vailla vastakaikua”.

* *

Kirjan tyttärellä on aina ollut halu löytää yhteys isäänsä, vaikka yhteiset tapaamiset eivät niin onnistuneita olisikaan. Aikuistuttuaan ja isän ollessa jo selvästi sairas, lähestymisen tarve on tyttärelle entistä tärkeämpää, mutta sen sijaan isä puhelee hänelle niitä näitä kuin vanhalle puolitutulle, vaikka he eivät oikeasti edes tunne toisiaan. Vaietut ja mieltä painavat seikat jäävät yhä edelleen purkamatta. Aivan kuin isä ei tajuaisi koko asiaa, kertoilee vain juttujaan, kun on saanut uuden kuulijan.

Uuvuttavilla rekkareissuilla halki maan matkatessa kaikki tekemiset suoritetaan aina isän sanelemalla tavalla. Isä ei kysele tyttären mielipiteitä, vaan olettaa tämän automaattisesti pärjäävän. Tytär tuntee pelkkää merkityksettömyyttä ja ulkopuolisuutta. Isä puolestaan on usein hyvällä päällä; tyytyväinen työhönsä ja vapauden tunteeseen, toki noituen matkan varrelle sattuvia harmeja. Hän tietää kuitenkin hallitsevansa kaiken vaadittavan.

* *

Tytär muistaa luottaneensa lapsuudessaan isään enemmän kuin äitiin ja halunneensa olla mieluummin isän seurassa. Hän myös ilahtui aina, kun äiti sanoi tyttären muistuttavan isäänsä. Tosin äiti sanoi niin ollessaan tytölle vihainen.

Minä-kertoja on täysin tietoinen isän kyvystä silmittömään julmuuteen ja raivoon. Tästä aiheesta hän ei haluaisi puhua, mutta kertoo siitä huolimatta pariinkin kertaan saman tarinan, miten isä hakkasi äidin pään tohjoksi patteria vasten. Uhka onkin aina liittynyt miltei kaikkeen isää koskevaan.

Nyt isä on huonokuntoinen, elämäntapojensa ennenaikaisesti raunioittama. Tytär on aina hävennyt isäänsä, mutta tällä kertaa, heidän lähestyessään Moskovaa, tytär haluaa suojella nukkavierua isäänsä, joka ei edes huomaa, miten hänen ruokkoamatonta olemustaan kavahdetaan kaikissa pysähdyspaikoissa.

Isällä on ollut tapana keskittyä siihen, mitä on tekemässä, eikä kiinnittää huomiota muiden reaktioihin. Sen sijaan hän oli nolostuttavankin ylpeä, kun tytär pääsi opiskelemaan valtion stipendillä Gorkin kirjallisuusinstituuttiin. Isälle on heti täysin selvää, että tyttärestä on tuleva kirjailija. Tytär itse ei ajatellut niin. Hänestä tuntui, että elämässä pitää vain pystyä jaksamaan seuraavaan päivään asti. Tuohon aikaan hän ei kokenut itseään kenellekään tarpeelliseksi tai minkään arvoiseksi.

* *

Aromaisema merkitsee tyttärelle muistoa isästä. Lapsena hän oli nähnyt toistuvia unia tyhjästä, saavuttamattomasta horisontista. Aro oli aina loputon ja harmaa. Katsellessaan nyt auringon laskevan aron ylle tytär kuulee isänsä äänen sanovan, miten he kaikki kulkurit omistavat aron vapauden. Tytär ei koe samoin, sillä toisinaan hän tuntee olonsa yksinäiseksi kuin kuivettunut ruohonkorsi arolla.

Mutta aron keväthehkua kauniimpaa ei ole. ”Silloin hengittää sisäänsä aroa. Sitä tuoksua nuuhkiessa tuntee muutakin kuin vapautta – sitä hengittää ikään kuin kaipuuta.”

Ritva Alpola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua