Kuva: Liisa Takala / Teos
KIRJAT | Tarina pohtii moraalia, luokkaeroja ja hyvän elämän suorittamista. Juonivetoisuus keventää ja nopeuttaa lukukokemusta.
”Kiinteistössä tapahtuu ja avataan sellaista, joka saa mielenkiinnon heräämään, mutta jota ei koskaan täysin tyydytetä.”
ARVOSTELU

Maija Sirkjärvi: Kiinteistö
- Teos, 2026.
- 181 sivua.
Toisinaan kirja fyysisenä esineenä vaikuttaa lukukokemukseen häiritsevästi. Näin käy Maija Sirkjärven Kiinteistö-romaanin (Teos, 2026) kanssa, kun lukiessani jatkuvasti hahmotan, että tämähän loppuu pian. Sivumäärältään maltillinen nide kätösissä muistuttaa siitä jatkuvasti.
En nimittäin halua sen loppuvan. Toivon, että olisin saanut kulkea Esterin matkassa ja pään sisällä vielä paljon kauemmin. Jälkikäteen ymmärsin, että Kiinteistö on juuri sen mittainen kuin sen pitää. Siitäkin huolimatta, että Sirkjärven omaäänistä, viistolla tavalla havainnollista kieltä lukisi mielellään pidempäänkin.
Kiinteistö kertoo helsinkiläisestä julkkiskampaajasta Esteristä. Esterin Henkka-puoliso perii kehyskunnasta omakotitalon, jonne pariskunnan tien on vääjäämättä vietävä. Kiinteistö on juonivetoinenkin, mutta eniten huomiota saavat Esterin pohdinnat. Esterillä on runsas sisäisen ajattelun maailma, jossa lukija saa olla mukana tarkkailijana.
Esteri on tarkkailija itselleenkin. Hän puntaroi motiivejaan työskennellä kampaajana, olla avopuoliso duunarimiehelleen, pukeutua klassisen huomiota herättämättömästi ja tapaansa peitellä lukeneisuuttaan.
Tarinan keskiöön nousee Klaus-veli. Esterillä on veljeensä erityinen suhde, mutta he eivät ole tavanneet vuosikausiin. Historiassa on tapahtunut jotain, joka saa Esterin empimään. Kun he lopulta kohtaavat, jotain Esterissä muuttuu.
”Niin kuin kaikki olisi yhtäkkiä kiinnostavampaa kuin aikaisemmin. Klausin tapa puhua, tämän kyky ymmärtää hänen ajatuksenjuoksuaan. Esteristä tuntui, että hän ei ollut jutellut sillä tavalla kenenkään kanssa kenties ikinä.”
Kauan kadoksissa ollut veli saa Esterin tutkimaan itseään aiempaakin kiivaammin. Onko hän tavallinen, normaali, sosiaalisesti taitava Esteri vai sittenkin jotain aivan muuta, kaikilla mittareilla epäsovinnainen?
”Se, mitä olet tekemässä ylittää kaikki hyvän maun rajat, hän ajatteli, kun laskeutui rappuset katutasoon. Tämän illan jälkeen et ole enää kunnon ihminen. Ilta tulee seuraamaan sinua lopun elämäsi, tekemään kaikesta vääristynyttä ja sopimatonta.”
Kirjallisuuden parissa sivistyneet sisarukset ovat nopeasti kuin salaliittolaisia, jotka ymmärtävät kirjalliset viittaukset ja pohdinnan syvemmin kuin ulkopuoliset. Juuri tätä Esteri on kaivannut, hän huomaa, ja kokee veljen lähellä outoa, kiehtovaa levottomuutta.
* *
Kiinteistössä tapahtuu ja avataan sellaista, joka saa mielenkiinnon heräämään, mutta jota ei koskaan täysin tyydytetä. Miksi Esteri ja Henkka asuvat huoneistohotellissa? Hyvin toimeentulevalle julkkiskampaajalle se tuntuu omituiselta valinnalta. Mitä autokauppareissulla roistojen kanssa oikein tapahtuu ja miksi siitä kerrotaan? Mikä merkitys on tontinpuolikkaan ostajalla? Mitä Esterin ja veljen lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtui?
Tarina pohtii moraalia, luokkaeroja ja hyvän elämän suorittamista. Juonivetoisuus keventää ja nopeuttaa lukukokemusta, samoin Esterin värikkäät pohdinnat. Paikoin Kiinteistö on kuin viihdettä.
”Korjaamon parkkipaikalla seisoskeli ryhmä teini-ikäisiä tyttöjä. Tytöistä jokainen oli pukeutunut valkoisiin Air Force 1 -lenkkareihin, flare jeanseihin ja harmaaseen huppariin. Kuin univormu, Esteri ajatteli. Jos jollekin tytöistä olisi annettu toiset vaatteet – esimerkiksi jonkinlainen Tuska-festivaali- tai roadman-kokonaisuus – ja sanottu: käytä näitä kuukausi ja saat 10 000 euroa, olisiko kukaan heistä suostunut?”
Kiinteistö on Maija Sirkjärven esikoisromaani, mutta ensi kertaa hän ei ole pappia kyydittämässä. Sirkjärven novellikokoelma Barbara ja muita hurrikaaneja (2018) sai Kalevi Jäntin palkinnon.
Kirsi Haapamatti
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pieni kapinallinen kasvoi kirjojen ja kiinnostavien ihmisten keskellä – arviossa Patti Smithin Enkelten leipää
KIRJAT | Muusikko ja runoilija Patti Smith kertoo muistelmissaan kiinnostavasti omia, lähipiirinsä ja tapaamiensa ihmisten värikkäitä tarinoita.
Kolmessa kesäkuun päivässä ihmissuhteet ehtivät mutkistua ja oieta – arviossa Anne Tylerin romaani
KIRJAT | Perheensisäiset tuntemukset voivat olla yhtä hankalia kuin ihmisten välinen kanssakäyminen ylipäätään – joskin hiukan eri tavalla.
Tiina Rajamäen Koulu kertoo opettajan ja oppilaiden elämistä mutta myös koulusta rakennuksena ja sen elämästä
KIRJAT | Koulu näyttäytyy Tiina Rajamäen kirjassa kuin elävänä olentona käytävineen, auloineen, luokkahuoneineen, varastoineen ja kellareineen.
Simon Olsson pureutuu Tšernobylin onnettomuuteen jämäkästi, mutta hairahtuu liian helposti historiankirjojen sivupoluille
KIRJAT | Uusin Tšernobylin onnettomuutta käsittelevä kirja harppoo vauhdilla eteenpäin, mutta onnistuu typistämään aiheensa helposti pureskeltavaksi kokonaisuudeksi.




