Liikenneympyröiden maailma – Maarit Verrosen tietokirja tekee tienristeysten saarekkeet tutuiksi

28.06.2021

Kuvat: Ari Haimi / Aviador

KIRJAT | Maarit Verronen on omintakeinen kirjailija. Omintakeisia ovat myös hänen tietokirjojensa aihevalinnat. Uusi Turvaa ja taidetta -teos kertoo tarinoita liikenneympyröistä.

”Verronen käsittelee tiloja, jotka ovat syystä tai toisesta syrjässä, piilossa – ehkä aivan katseiden alla, arkipäiväisyyden sumuverhon takana.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Maarit Verronen: Turvaa ja taidetta – tarinoita liikenneympyröistä

  • Aviador Kustannus, 2021.
  • 159 sivua.

Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Maarit Verronen (s.1965) on tunnettu omintakeisena prosaistina. Hän on kirjoittanut fantasiamaailmoihin sijoittuvia kirjoja, scifiä ja dystopiaa, sekä myös reaalimaailmaan pohjaavia teoksia. Kirjailijalle tunnusomaista on arvoituksellinen ja salaperäinen tunnelma, josta itse pidän suuresti. Usein hämmentäviin yksityiskohtiin uppoudutaan identiteetiltään vähän häilyvien pohdiskelijoiden, yksinäisten kulkijoiden kautta. Verronen on ansainnut vakiintuneen asemansa merkittävänä suomalaisena nykykirjailijana.

Jos Verrosen tyyli on omintakeinen, niin ovat myös tietokirjailijana hänen aihevalintansa. Hän on kirjoittanut esimerkiksi autioista saarista, vanhoista sähkömuuntajakopeista ja nyt liikenneympyröistä. Verronen siis käsittelee tiloja, jotka ovat syystä tai toisesta syrjässä, piilossa – ehkä aivan katseiden alla, arkipäiväisyyden sumuverhon takana.

Käsillä oleva teos on tietokirja ja sellaisena sitä täytyy arvioida. Se sisältää paljon konkretiaa liikenneympyröistä; niiden eri tyypeistä, käytetyistä materiaaleista, oikeasta sijoittelusta, istutuksista ja liikenteen suunnittelusta. Aiheeseen pureudutaan suurelta osin enemmänkin insinöörin kuin humanistin otteella. Verrosesta on usein mainittu hänen taustansa luonnontieteilijänä, jolloin insinöörimäinen lähestymistapa lienee vähemmän yllättävä – vaikkakin tällainen stereotyyppinen jaottelu ihmis- ja luonnontieteen tekijöiden välillä on ehkä pinnallinen.

* *

Turvaa ja taidetta – tarinoita liikenneympyröistä (Aviador, 2021) on nimensäkin puolesta samaa sarjaa kirjailijalta 2017 ilmestyneen Puutornimuuntamot – tarinoita sähkönsiirrosta kanssa. Yhtenäinen nimeäminen on ymmärrettävä ratkaisu, tosin muuntamokirja tuntui sisältävän vähän enemmän tarinoita. Kyllä liikenneympyräkirjassakin käsitellään historiaa tarinoineen, mutta siinä astetta suuremman roolin saavat ympyröiden nykyhetki, ominaisuudet, rakenne, rakennusperiaatteet sekä esimerkiksi istutus- ja koristusratkaisut. Myös liikennesäännöt tulevat tutuiksi. Tosin kyllähän muuntamokirjassakin käytiin läpi sähkönsiirron perusteita.

Kirjailijan matkat muuntajien luo olivat mielestäni hauskaa luettavaa. Löytöretkeilyn kuvaus jää liikenneympyräkirjassa vähäiseksi.

Varmasti Verrosella on ollut syynsä erilaiseen lähestymistapaan tämän teoksen kohdalla. Yksi syy vähemmälle historioinnille voi olla, että vanhojen puutornimuuntajien historia ulottuu joka tapauksessa kauemmas kuin liikenneympyröiden, joiden rakennusbuumi alkoi vasta 1990-luvulla. Näin siis, jos rajaudutaan ”nykyaikaisiin kiertoliittymiin”, joihin teoskin pääasiassa keskittyy.

Myöskään liikenneympyröiden luo löytäminen ei varmaan ole samanlainen haaste, kuin vanhojen, suurimmaksi osaksi käytöstä poistettujen muuntajien luo, jolloin kenttäretkistä lienee muodostunut vähemmän kerrottavia tarinoita.

Toisaalta kenties tekijä on katsonut tarpeelliseksi käydä laajemmin läpi liikenneympyröiden aktuaalista roolia liikenteessä, sillä ne, toisin kuin vanhat puutornimuuntamot, ovat osa ihmisten nykyistä arkipäivää. Ne ohjaavat joka päivä meidän liikkumistamme ja – kuten kirjoittaja korostaa – tekevät siitä turvallisempaa. Verronen arvostaa korkealle liikenneympyröiden käytännölliset hyödyt nimittäen niitä ”hengenpelastajasaariksi”.

* *

Täytyy myöntää, että itselleni teoksen osiot, joissa käsitellään liikennesääntöjä, ajonopeuksia, ympyröiden halkaisijoita, sekä perustusten raekokoja murske- ja asennushiekkakerroksineen ovat vähän raskaita. Visuaalinen esitys olisi saattanut auttaa kaiken tämän sisäistämisessä.

Kuitenkin näiden teknisten ulottuvuuksien lisäksi kirjaan mahtuu monenlaista mielenkiintoista. Käydään läpi liikenneympyröihin sijoitettua taidetta, sekä myös kulttuurin tuotteita, joissa liikenneympyröitä esiintyy. Itselleni uusi, melko hulvaton tuttavuus on kirjassa esitelty vuonna 1976 valmistunut Pentti Siimeksen tähdittämä elokuva Robinson Crusoe Jr. jossa taajaman liikenneympyrästä tulee autiosaari. Elokuviin palataan myöhemmin ja esitellään esimerkiksi ranskalaisen Jacques Tatin ohjaamaa elokuvaa Playtime vuodelta 1967, jossa liikenneympyrä saa tärkeän roolin.

Myös kirjallisuuden taholta löydetään liikenneympyröitä luvussa Liikenneympyränovelli ja muuta fiktiota. Kirjailijan mainitsemista liikenneympyrän ilmentymistä vedetään johtopäätös, että kiertoliittymä on usein nähty muutoksen symbolina, jossa pyöriessä ihmispololle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua, totuttautua uusiin kummallisuuksiin. Tosin ehkä keskelle jäävä kiertosaareke edustaa paradoksia, myrskyn silmää, jossa on yllättävän tyyntä ja rauhallista?

Kirjoittaja huomauttaa, että elokuvassa kiertoliittymää on käsitelty usein huumorin keinoin. Ehkä liikenneympyrässä, sen ideassa itsessään on jotakin humoristista, mikä universaalisti kirvoittaa ihmisiä vitsailemaan (vrt. ”Nurmolaiset max 3 kierrosta”).

* *

Liikenneympyröihin luotua taidetta esitellään enemmän teoksen jälkimmäisellä puoliskolla. Luvussa Ympäristötaiteen paikka kirjoittaja paljastaa suosikkiesimerkkinsä liikenneympyröihin sijoitetusta ympäristötaiteesta. Se on Lempäälän Sääksjärven ympyrän oivaltava autonrenkaista rakennettu Paratiisisaari-teos. Ympyröiden kautta avautuu myös pirkanmaalaista historiaa. Taas mennään Lempäälään, jossa toisessa kiertosaarekkeessa on suuri tikkataulu tikkoineen. Paikkakunnalla oli 1950-luvulta vuoteen 2005 toiminnassa maankuulu tikkataulutehdas.

Liikenneympyröiden taidetta käsiteltäessä mainitaan, että Tampereella Viinikan liikenneympyrään olisi suunniteltu videoitua performanssia. Tämän idean takana ovat kirjoittajan mukaan ”eräät tamperelaiset, sirkusmaista ilma-akrobatiaa esittävät näyttelijät”. Kuulostaa mielenkiintoiselta, onkohan hanke edennyt?

Viehätyin jotenkin siitä, kuinka nimettömäksi jäävä ideoija suhtautuu mahdollisiin riskeihin: ”- – kolareitakin saattaisi syntyä, kun ihmiset alkaisivat tuijottaa. Mutta se herättäisi.”

Teos saa yllättävän tummia sävyjä luvussa Ympyräuutisia maailmalta, jossa paljastuu hätkähdyttävä tapahtumaketju, joka yhdistää ruotsalaisen liikenneympyrätaiteen ja ääri-islamilaisen terrorin. Todellisuus on taas fiktiota oudompaa.

Kirjan ulkoasuun ja muotoseikkoihin liittyvänä pienenä kritiikkinä sanoisin, että jotkut kuvista olisivat voineet olla paremman näköisiä. Huomaan, että etulehden mukaan melkein kaikki niistä ovat kirjailijan itsensä ottamia. En kritikoi muuta kuin että osa näyttää lopputuloksessa turhan suttuisilta näin isolla painettaviksi. Lisäksi kuvatekstit olisivat mielestäni olleet paikallaan, jotta lukijalle selviäisi helpommin, mikä liikenneympyrä missäkin kuvassa on.

Kokonaisuutena Turvaa ja taidetta puolustaa hyvin paikkaansa hyödyllisenä tietopakettina, ympäristömme muistiin tallentajana, sekä mahdollisena inspiraation lähteenä.

Miikka Vuori

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua