Laulu sivistykselle ja humaanille maailmankatsomukselle – arviossa Kari Enqvistin Tulivuoren varjossa

Kuvat: Otto Virtanen / WSOY

”Back in 1899
When everyone was singing Auld Lang Syne
A century took a long
Long time for every boy and girl
Now there’s only one thing that
I’d like to know
Where did the 20th century go
I’d swear it was here just a minute ago”

Näin Johnny Cash ihmetteli vuosisadan lyhyyttä ja sen nopeaa katoamista (Where Did The Twentieth Century Go). Kaksi maailmansotaa, suuri lama, kuulennot ja ilmastonmuutos mahtuivat hänen kuvaamaansa vuosisataan.

Kosmologi Kari Enqvist (s. 1954) on uudessa kirjassaan samoilla jäljillä. Hänen näkökulmansa on hyvin avoimesti henkilökohtainen. Tulivuoren varjossa -teoksessa (WSOY, 2024) Enqvist yrittää määritellä omaa identiteettiään ja tällä löytöretkellään hän hahmottaa omaa maailmanaikaansa. Se sijoittuu kahden sodan väliin. Ne sodat ovat ensimmäinen maailmansota ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.

”Italia muodostaa tämän kirjan taustakankaan. Italia on minulle kuin vääristynyt peili, josta etsin identiteettiäni, kun Venäjän hyökkäyssota havahdutti kysymään: kuka olen, missä ovat juureni ja millainen on maailmanaikani?”

Lahdesta kotoisin olevasta nörtinoloisesta nuoresta kehittyy kansainvälisesti ja kansallisesti tunnettu tiedemies, joka päätyy Italiaan pohtimaan omaa identiteettiään ja sitä määrittäviä tekijöitä. Samalla hän peilaa identiteettiään Suomea ja suomalaisuutta sekä Italiaa ja italialaisuutta vasten. Mutta tämä kirja on paljon muutakin kuin eletyn elämän muistelua tai suomalaisuuden (erityisesti lahtelaisuuden) ja italialaisuuden erojen havainnointia.

Käyskennellessään Sisilian Cataniassa, Etnan juurella ja Lazion Terracinassa Enqvist johdattaa lukijan leppoisasti yhtä lailla Italian historian ja yhteiskunnan piirteiden kuin kvanttifysiikan ja kosmologian löytöjen jäljille. Keskeisintä on kuitenkin oman identiteetin, oman paikan määrittely. Mihin kuulun, missä ajassa elän, mitä oli ennen minua, mitä jälkeeni jää?

Minun kaupunkini vai sauna, kesämökki ja talvi?

Italia on valtiona, yhteiskuntana ja taloutena varsin nuori uusmuodoste. Rooman valtakunnan jäljiltä Apenniinien niemimaa jakautui vuosisadoiksi lukuisiin kuningas- ja ruhtinaskuntiin sekä kaupunkivaltioihin, kunnes ne Giuseppe Garibaldin johdolla 1860-luvulla yhdistyivät. Erot maan sisällä ovat kuitenkin edelleen merkittäviä. Italialainen on ensisijaisesti jotain muuta kuin italialainen; hän on sisilialainen tai toscanalainen, kaupungin tai kylän tarkkuudella. ”La mia citta – minun kaupunkini”. Paikallinen puhetapa ja ruokatottumukset määrittävät italialaista enemmän kuin lippu tai kansallishymni.

Suomalaisuuden määrittely on Enqvistin mielestä yksinkertaisempaa. Suomalaisuuden pyhä kolmiyhteys asuu kaikkien suomalaisten soluissa: sauna, kesämökki ja talvi. Sauna on suomalaisten katedraali, rituaali, joka pitää ristinmerkin tavoin osata suorittaa oikein. Mökille meneminen on suomalaisten huuto vapaudelle. Olemista tärkeämpää on meneminen mökille.

Talvi on suomalaisen peruskokemus. Vain suomalainen pystyy sanomaan ”miinus kolmekymmentä astetta” neutraalilla äänensävyllä tekemättä siitä numeroa.

Lähtö Suomen amerikkalaisimmasta kaupungista

Lahtelaisuuden kanssa Enqvist kipuilee käyskennellessään Terracinassa, joka huokuu historiaa joka käänteessä. Itse olen hieman jäävi arvioimaan lahtelaisuutta vietettyäni itsekin siellä lapsuuteni. Enqvist myöntää, ettei hän ole kokonaan pystynyt riuhtaisemaan itseään irti Lahdesta, vaikkei Lahti hänen mia cittansa olekaan.

Lahdelta puuttuu historia. Se on kaupunkina perustettu vuonna 1905, oltuaan jonkin aikaa sattumalta syntynyt kauppa- ja satamapaikka. Lahti ei houkutellut jäämään, ainakaan Enqvistiä, joka tulkitsee kaupungin keskeisten rakennustenkin viestivän lähdön tärkeyttä: linja-autoasema, rautatieasema ja näyttävät koulurakennukset: ne kannustivat opintielle ja jatko-opintoihin muualle, pois Lahdesta.

Oma identiteetin ainekset

”Kysymys identiteetistä on näinä levottomina aikoina monien mielessä. Maailmanaikamme aurinko on matalalla, hämärä leviää. Meidän on päätettävä, keitä olemme ja kenen joukoissa seisomme, jos yö saapuu. Itse olen valintani tehnyt.”

Enqvist löytää pohdinnoissaan oman identiteettinsä. Siinä yhdistyvät kerroksittain lahtelaisuus, suomalaisuus ja eurooppalaisuus ”kokonaisuudeksi, joka on jotakin muuta kuin niiden summa”. Identiteetti ei näy naamasta, se ei synny ihonväristä vaan ainoastaan olinpaikasta ja omaksi koetusta historiasta.

Olinpaikatkin ovat yhä enemmän läpikulkupaikkoja. Hiukkasfyysikko Enqvist toteaakin maapallon kutistuneen niin pieneksi, että ”identiteettimme on kvanttifysiikan aaltofunktion lailla levittäytynyt kaikkialle. Olemme jatkuvasti pienellä todennäköisyydellä toisaalla”.

Kun identiteetin yhtenä rakennusaineena on omaksi koettu historia, määrittävät kokemukset sodista väistämättä myös identiteettiä. Enqvistin oma maailmanaika sijoittuu ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan väliin. Ensimmäistä maailmansotaa Enqvist kuvaa faasimuutoksena, jollainen on esimerkiksi jään sulaminen vedeksi. Aineen perusosat eivät muutu, mutta järjestyvät uudelleen niin, että aineen olomuoto muuttuu radikaalisti. Toinen maailmasota puolestaan oli ensimmäisen jälkijäristys, eräänlainen jatke, toinen tuotantokausi. Enqvistin syntymävuonna sodan päättymisestä oli kulunut yhdeksän vuotta.

Matka oman maailmanajan alkujuurille: Caporetto

Enqvist palaa, ”kuten eläkeläinen palaa katsomaan lapsuutensa maisemaa muistellakseen juuriaan viimeisen kerran”, ensimmäisen maailmasodan tapahtumapaikoille Caporetton taistelutantereelle nykyisessä Sloveniassa.

Caporetto on Italiassa edelleen murskatappion synonyymi, esimerkiksi jalkapallossa. Caporetossa Italian armeija kärsi musertavan tappion Itävalta-Unkarin ja Saksan joukoille. Matkalla Caporettoon (nykyiseen Kobaridiin) Enqvist käy pikakelauksella ja tarkoituksellisen isolla pensselillä läpi menneen vuosisadan Italian ja hieman laajemminkin Euroopan historiaa.

”Täällä, ei Verdunissa, kylvettiin uusien aatevirtausten siemenet, jotka pian itäisivät italofasismiksi, kansallissosialismiksi ja kommunismiksi ja jotka kypsyessään nostattaisivat uuden, kauhistuttavan sodan. Mutta sen tuhkasta nousisi myös ajatus yhtenäisestä kansojen Euroopasta ja ikuisesta rauhasta.”

Matka Caporettoon nostaa esiin pohdintoja faktojen ja fiktion sekoittumisesta Hemingwayn teoksissa, tiedemiesten moraalikysymyksistä (Otto Hahn, sittemmin Saksan uraaniohjelman kehittäjä ja kemian nobelisti toimi kaasusodankäynnin asiantuntijana Caporetton taistelussa) sekä Mussolinin valtaannousun vaiheista. Tämä osuus kirjasta huokuu sitä osaa eurooppalaisesta identiteetistä, jonka luulimme jo kadonneen: sotaa sekä sen julmuutta ja järjettömyyttä.

Tuo kaikki on taas läsnä Euroopassa. Enqvist ei peittele mielipiteitään Putinista ja hänen Venäjästään. Hyökkäys Ukrainaa järkytti Enqvistiä enemmän kuin kaikki hänen elinaikanaan etäältä seuraamansa lukuisat sodat. Hemingwayn ”Jäähyväiset aseille” näyttää olevan samanlainen kaukainen ja toteutumaton haave kuin se oli ensimmäisen maailmasodan jälkeen.

* *

Kari Enqvistin kirja on pakahduttava lukukokemus. Se on rakenteeltaan kuin pitkäksi venähtänyt essee, eikä pituus ole tässä missään tapauksessa moite. Enqvistin kanssa olisi jatkanut matkaa pidempäänkin. Kirjasta huokuu kirjoittajan monipuolinen tietorikkaus, mutta ennen kaikkea sivistyksen ja humaanin maailmankatsomuksen arvostus.

Tästä kirjasta on moneksi. Se on henkilökohtainen tilitys omasta elämästä ja urasta ja samalla taitava kuvaus oman identiteetin määrittelystä ja sen haasteista. Kirja on myös tiivis pakkaus Italian historiaa ja kulttuuria, sellaisena kuin se näyttäytyy erityisesti italialaisten näkökulmasta. Kun Enqvist paikka paikoin päästää hiukkasfyysikon ja kosmologin hahmonsa irti, se tapahtuu yhteyksissä, joissa ihmiskunnan asioita voidaan suhteuttaa maailmankaikkeuden, ajan ja aineen ilmenemismuotoihin, oli sitten kyse ydinräjähdyksen mikrosekunnista tai mahdollisesta älyllisestä elämästä satojen miljoonien vuosien matkan päässä ihmiskunnasta.

Tulivuoren varjossa on monimerkityksellinen kirjan nimi. Etnan juurella Cataniassa Enqvist pääsi tarkkailemaan sisilialaisten arkielämää tulivuoren varjossa. Historiassaan eurooppalaiset ovat eläneet tulivuorten varjossa pitkään, purkautumiset ovat tapahtuneet valitettavan usein sotien muodossa. Toisen maailmansodan jälkeen luulimme, että Euroopan historian tulivuoret ovat sammuneet, mutta luulo oli väärä. Tulivuori purkautui Ukrainassa.

”Kaiken on muututtava, jotta kaikki säilyisi sellaisena kuin se on.”

(Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa; suom. Tyyni Tuulio; WSOY, 1959)

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua