Lainvartijat ratkaisevat vanhan murhajutun – arviossa Niko Rantsin Viimeiseen henkäykseen asti

Kuvat: Otto Virtanen / Tammi

Kun arvostettu poliisi julkaisee kolmannen rikosromaaninsa, on jo vähän tiedossa, mitä odottaa. Uusin julkaisu osoittautuu monessa suhteessa hyväksi jatkoksi aiemmille saman sarjan poliisitarinoille.

Aivan tarkkaan ottaen juuri mitään rikosta ei oikeastaan tehdä Niko Rantsin teoksessa Viimeiseen henkäykseen asti (Tammi, 2023). Pahin on tapahtunut lähes neljännesvuosisata aiemmin.

Vanhan ratkaisemattoman tapauksen selvittämisessä liikutaan samoissa pääkaupunkiseudun rikostutkintaympyröissä kuin romaaneissa Sinun puolestasi vuodatettu (Tammi, 2020) ja Kuka viereesi jää (Tammi, 2021).

Rikosylikonstaapeli Katri Rautanen saa tutkittavakseen elokuuhun 1997 sijoittuvan henkirikoksen. Merestä on löytynyt ruumis ja se vaikuttaa liittyvän tiettyyn ratkaisemattomaan katoamiseen. Murha ei vanhene koskaan!

Epäilty tekijä on tiedossa ja oikeuttakin on jo käyty, mutta riittävää näyttöä ei ole ollut. Iso kala Pertti Mäki on ollut pakko päästää vapaaksi. Nyt alkaa uusi selvitystyö: kuka tappoi samaan pankkiryöstöliigaan kuuluneen apukonnan ja miksi.

Vanha tuttu poliisikollega Veli-Matti Suojanen ei ole päässyt eroon vaikeasta osastaan. Aiemmissa Lainvartijat-dekkarisarjan osissa kerrottu Jussi Lehdon tapaus riivaa edelleen hänen mieltään. Tällä kertaa Jussi on sivujuonne, mutta viimein Suojanen saa kuulla, mitä lapsuusystävälle tapahtui kesällä 2019.

* *

Lukija pääsee hyppäämään rikostutkijoiden olkapäille ja seuraamaan niin vanhojen kuin hieman uudempienkin arvoitusten ratkeamista. Maisemat vaihtuvat ja matkat vievät ulkomaille asti. Viimein jopa jahdattu pahis napataan kiinni operaatiossa Suomen rajojen ulkopuolella.

Rikollisen näkökulmaan ei uppouduta pintaa syvemmälle ennen kuin aivan loppuratkaisuissa. Roistot ovat pääasiassa kohteita, joita poliisi jahtaa ja kuulustelee. Konnat vastailevat, jos se heille sopii.

Kerronta vaikuttaa kuin todellisesta elämästä tempaistulta. Tämä on Rantsin ehdoton vahvuus. Tutkintamenetelmät, käänteet, paikat ja pieni osa henkilöistäkin ovat todellisia, nimeltä mainittuja. Tapahtumia on helppo nähdä todellisissa paikoissa ja toimintaa realistisena.

Teksti on tyyliltään asiallista, liiat maalailut ja vaikeat ilmaisut pois jättävää. Vahva arkisuus värittyy vain muutamilla kokonaisuutta mehevöittävillä ilmaisuilla. Rajua jännitystä kaipaavalle kihelmöivää tunnelmaa on kovin vähän tarjolla. Aseita on käsillä, mutta paukuttelua ei paljonkaan.

Niin rikolliset kuin lainvartijatkin ovat vain ihmisiä. Tämä tulee esiin kuvauksilla ristiriitaisista perhe- ja parisuhdekuvioista. Tarina kietaisee henkilöitä yllättävään sukulaisuusvyyhteen, jossa on tavattu joskus tai ei ole koskaan edes tutustuttu tai päädytään yllättäen yhteen.

Juonikokonaisuus on erittäin taitavasti rakennettu. Se pitää otteessaan viimeisille sivuille asti.

Aila-Liisa Laurila

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua