Kylmäävä analyysi Venäjästä – arviossa tietokirja Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii

Kuvat: Petteri Kivimäki / Docendo

Tiedustelu-upseerin (evp), filosofian tohtori Martti J. Karin ja Jyväskylän yliopiston historian professori Antero Holmilan tuore Venäjä-kirja on tuhti katsaus Venäjän historiaan aina Kiovan Rusin synnystä 800-luvulta nykypäivään.

Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii (Docendo, 2023) alkaa katsauksilla Kiovan Rusin vaiheisiin ja niitä seuranneisiin mongolivallan vuosisatoihin. Ne ovat tärkeää taustoitusta venäläisen maailman kulttuurisen strategian ymmärtämiseen. Toisin kuin nykyään Venäjän narratiivi kertoo, keskiaikainen Kiovan Rus oli linkittynyt enemmän länteen, etelään ja pohjoiseen kuin itään. Mongolivallan jälkeen 1400-luvun alussa Venäjän keskus siirtyi Moskovaan ja syntyi käsitys Moskovasta ”kolmantena Roomana”, slaavien ja oikeauskoisten suojelijana. Tarina kasvoi kertomukseksi tuhatvuotisesta Venäjästä, pyhästä valtakunnasta, joka taistelee pahaa maailmaa (länttä ja sen harhaoppeja) vastaan. Moskovan patriarkka Kirill toistelee tätä tarinaa edelleen.

Myös mongolien valtakaudesta on jäänyt Venäjän kulttuuriseen strategiaan elementtejä. Mongolivallan takia Euroopassa kehkeytynyt renessanssi ei koskaan päässyt Moskovaan asti, vaan pysähtyi Kiovaan. Mongolien hallinto perustui kaanien rajoittamattomaan valtaan. Kaaniruhtinaan palveluksessa oli sotilaita ja palvelijoita, pajareita, joiden tärkein ominaisuus oli uskollisuus ruhtinaalle. Tämä hierarkinen valtarakenne jäi elämään Venäjälle mongolien jälkeenkin. Jo mongoliajalta on jäänyt perinnöksi myös uhkakuva Venäjää piirittävistä vihollisista. Sitä on edesauttanut Venäjän maantiede, aroille on ollut helppo hyökätä. Myös lahjonta, valehtelu (eli ”taktinen totuus”) ja väkivalta keinoina selvitä hengissä vahvimman oikeuden alla periytyvät jo mongoliajalta.

Tekijät puhuvat kolmesta Venäjästä, joita kaikkia yhdistää kulttuurinen strategia, joka selittää nykyisen Venäjän käsittämättömiltä tuntuvat puheet ja teot. Venäjä 1.0 oli tsaarien Venäjä 1600-luvulta 1900-luvun alkuun. Venäjä 2.0 oli kommunistinen Venäjä lokakuun 1917 vallankumouksesta Neuvostoliiton hajoamiseen 1991. Venäjä 3.0 on nykyinen Putinin Venäjä, jota kirjoittajat kuvaavat fasistiseksi roistovaltioksi – perustellen väitteensä viileän analyyttisesti.

Venäjä 1.0 oli autoritaarinen ja korruptoitunut poliisivaltio, jossa tsaari oli saanut valtansa Jumalalta. Tsaarien aikana luotiin valtioterrorin menetelmät ja organisaatiot. Tavoitteena oli varmistaa, että kansa ei kapinoi eikä pajaristokaan juonittele tsaaria vastaan. Yksinvaltaisten tsaarien aikana länsimaat nähtiin uhkana ja demokraattisten arvojen tilalle kehitettiin venäläinen nationalismi, narodnost. Venäjä laajeni sotimalla Kaukasukselle, Krimille, Ukrainaan ja Siperiaan.

Kun tsaarinvalta kaatui keväällä ja kesällä 1917, oli Venäjällä hetken vallalla ajatus demokratiasta ja vaalitkin ennätettiin pitää. Kirjoittajat kuvaavat seikkaperäisesti vuoden 1917 tapahtumia. Kansalliskongressin vaaleissa demokraattiset puolueet saivat enemmistön, mutta kommunistit Leninin johdolla onnistuivat kaappaamaan vallan ”työläisneuvostoille”, joita kommunistinen puolue hallitsi. Syntyi Venäjä 2.0 ja alkoivat terrorin, vainon ja sisällissodan vuodet, joiden aikana kaikki oppositioliikehdintä tukahdutettiin ja valta keskitettiin puolue-eliitille. Jo tsaarin aikana kehitetty väkivaltakoneisto ja lahjonnan ja korruption kulttuuri jatkuivat elinvoimaisina. Tsaarin sijaan yksinvaltiaaksi nousi ensin Lenin, sitten Stalin, ja Jumalan sijaan johtajan oli asettanut myyttinen kansa, narodnost.

Neuvostoliitosta kehittyi Stalinin aikana vankileirien saaristo, jossa miljoonia ihmisiä vangittiin ”vastavallankumouksellisina”. Heistä muodostui orjatyövoimaa, jonka avulla Neuvostoliiton taloutta ylläpidettiin. Esimerkiksi Baikal-Amurin rautatietä rakennettiin 1930-luvulla yli 200 000 vangin voimin. Lähes 40 000 vankia kuoli muutamassa vuodessa. Rautatie valmistui vasta 1970-luvulla Brezhnevin aikana – ja Suomessakin taistolaisnuoret lauloivat silmät palaen tästä uroteosta.

Olennaista nykyisen Venäjän ymmärtämisen kannalta on, että kun sosialismi romahti ja Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa, ei maassa tehty samanlaista kriittistä itsetutkiskelua maan historiaan kuin tehtiin esimerkiksi Saksassa natsimenneisyyteen. Venäjä halusi ottaa Neuvostoliiton aseman suurvaltana ja saikin siirrettyä ydinaseet itselleen Ukrainasta ja paikan YK:n turvallisuusneuvostossa. Jeltsinin aikana Venäjä haki suuntaansa, purki sosialismia, yksityisti taloutta ja järjesti jopa vapaat vaalit. Nykyään tätä lyhyttä demokratian kautta kutsutaan Venäjällä sekasorron ajaksi, jota se toki monilta osin olikin. ”Pajaristo” eli sosialismin ajan ylin virkamiehistö keplotteli omistukseensa entiset valtion yhtiöt ja muodostui uusi talouseliitti, oligarkit. Kansa köyhtyi hyperinflaation kourissa ja alkoi kaivata taas suurta johtajaa. Jeltsin sairastui ja nosti Vladimir Putinin valtaan. Alkoi Venäjä 3.0:n aikakausi.

* *

Putin oli saanut oppinsa neuvostoaikana KGB:n agenttina ja alkoi rakentaa määrätietoisesti Venäjästä uutta yksinvaltaa. Siinä tärkeitä työkaluja olivat väkivalta- ja turvallisuuskoneisto ja luotetut oligarkit. Hän syrjäytti Jeltsinin aikaiset liikemiehet ja nosti omat luotettunsa avainasemiin. Tässä noudatettiin jo mongolivallan ajalta tuttua kaavaa. Venäjällä ei ole koskaan ollut omaisuudensuojaa, vain yksinvaltiaan myöntämä hallintaoikeus omaisuuteen. Myös oligarkeille tehtiin selväksi, että heillä on oikeus kerätä vaurautta keinoista piittaamatta, mutta se voidaan ottaa hetkessä heiltä pois, jos he pettävät suuren johtajan luottamuksen.

Kirjaa lukiessa tuntuu käsittämättömältä, miten pitkään lännessä luotettiin Putiniin ja uskottiin, että hänen johdollaan Venäjä voi länsimaistua ja modernisoitua. Naamion alta alkoi jo toisella presidenttikaudella 2004–2008 paljastua todellinen Putin, kun toisinajattelijoita alettiin murhata (tunnetuimpana salamurhan uhrina toimittaja Anna Politkovskaja, joka ammuttiin Putinin syntymäpäivänä 7.10.2006) ja Venäjä hyökkäsi Georgiaan. Kirjoittajat toteavat, että Putinin kolmannen presidenttikauden aikana, eli vuoden 2012 jälkeen, Venäjästä kehittyi fasistinen valtio.

Väite on kova, mutta kirjoittajat perustelevat sen uskottavasti Umberto Econ esittämillä fasismin kriteereillä, kuten perinteen kultti, modernismin hylkääminen, eri mieltä olemisen määrittely maanpetokseksi, toiseuden pelko, vihollisen kuvaaminen yhtä aikaa heikkona ja vahvana, pakkomielle salaliitoista, yhteiskunnallisen turhautumisen hyväksikäyttö ja uuskielen merkitys. Fasistinen tendenssi näkyy myös Venäjän imperialistisessa geopolitiikassa, joka pyrkii juuri nyt tuhoamaan itsenäisen Ukrainan.

* *

Mitä Putinin jälkeen? Millainen tulee olemaan Venäjä 4.0? Sitä pohditaan lyhyesti kirjan päätösluvussa. Jos Putin löytää työnsä jatkajan sisäpiiristään, venäläinen strateginen kulttuuri ei todennäköisesti muutu. On myös mahdollista, että seuraaja vie hallintoa vielä nykyistäkin autoritaarisempaan ja väkivaltaisempaan suuntaan ja Venäjä palaa takaisin Stalinin aikaan.

Kolmas vaihtoehto on ”Moskovan kevät”, muutos alhaalta päin. Sitä kirjoittajat pitävät epätodennäköisenä: ”Nykyään yksinvallan haastajat joutuvat vankileirille, juovat radioaktiivista teetä tai putoavat ikkunasta.”

Neljäs vaihtoehto on, että jokin ulkoinen shokki aiheuttaa hallinnon romahtamisen. Sellainen voisi olla esimerkiksi sodan päättyminen Ukrainan selvään voittoon.

Karin ja Holmilan kirja antaa kylmäävän vastauksen kysymykseen, miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii. Kirja on perusteellinen, sujuvasti kirjoitettu, paikoin räväkkä, mutta silti pelottavan realistinen kuvaus naapurimaastamme.

Pauli Välimäki

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua