Kuvittelu on luovaa luontoyhteyttä – arviossa Matias Riikosen Matara

18.01.2022
RiikonenMatara

Kuvat: Teos

KIRJAT | Matias Riikosen Matara-teoksen taustalla on ymmärrys ihmisen syvistä yhteyksistä luonnon prosesseihin ja osallisuudesta kollektiivisen tajunnan voimiin.

”Luontokuvauksissa harva on yltänyt näin kauniisiin lauseisiin, ei moni muu kuin Juhani Aho.”

ARVOSTELU

5 out of 5 stars

Matias Riikonen: Matara

  • Teos, 2021.
  • 310 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Roomalaiset heimoyhteisöt

Matara on poikien leikkiyhteisö, heimo, joka kilpailee toisten läheisten heimojen kanssa puolittaisessa sotatilassa. Nimistönsä leikki on saanut suureksi osaksi antiikin Roomasta ja Gaius Julius Caesarin ajasta.

Johtajuutta tavoitteleva sotaretken päällikkö on Kaius. Hän lausuu kirjassa fraasin ”arpa on heitetty”. Yksi kilpailevista heimoista on kallit (vrt. gallialaiset). Yhteisöön kuuluu senaatti, Forum, ennustajapappi auguuri ja paljon muuta roomalaisuuteen viittaavaa nimistöä. Lähin joki on Tiper.

Historiasta poimittuihin nimistöihin saattaa kuitenkin sekoittua mitä hyvänsä. Se on leikkien henki. Osa nimistöstä on suomalaista. Siihen liittyy vanhojen sanojen käyttäminen, osa on ehkä keksittyjäkin. Huikut, rydit, mella, lotma, rimmistöt, imiköt ja kurpat; sysmäkin on jokin luonnon osa ja naakiminen jotain erityistä tehtävää ja työtä.

”Kaaressa yli värisevän varvikon”

Omaa luokkaansa on romaanin luonnonkuvaus. Kerronta etenee kauniiden ympäristömaalailujen reunustamana, ja niiden sisällä, sillä pojat liukenevat osaksi metsäluontoa, samaistuvat eläimiin ja sulautuvat ryteikköjen ja kallioiden maisemaan:

”Se (askel) kaarsi yli kortteiden, jotka olivat silkkaa hehkua, kuin koko lehto olisi valosta syntynyt, yllä pyörryttävän kirkkauden ja tummuuden tilke, kun ylemmät vaahteranlehdet loistivat läpikuultavina ja varjostivat alempia, edempänä nuori koivikko kohosi puhtaanvalkeana ja heinät kimmelsivät kultaisina, sirokeijukorennot välähtelivät, mutta likainen jalka vilahti takaisin varjoihin kuin hämärän olento, nuuski maata, ja askel nousi.”

Kuvaus voisi koskea yhtäaikaisesti sekä ihmistä että kettua, ketun henkeä.

Kirja kieli meneekin syvälle psyyken myyttisiin alkumuistoihin ja kääntyy lähes panteistiseksi. Samalla teksti luopuu ihmislajin erottamisesta muuta luontoa tärkeämmäksi tekijäksi.

Opistolta psykodraamaa vääntämään

Henkilöt ovat kaikki poikia. Opistoon viitataan kuin johonkin huoltopisteeseen, jossa toimivat hoitajattaret. Leikissä on majoja ynnä muita rakenteita, sekä yllättävästi nukkeja.

Itse tapahtumat ovat eläytyvää teatteria, kuviteltua sotaa, jolla on säännöt. Kuollut on lopullisesti pois pelistä. Taistelukuvaukset tuovat paikoin mieleen salibandyselostukset. Leikki on näytelmää, jota ei ole käsikirjoitettu, vaan se kehkeytyy poikien yhteiseläytymisessä. Siinä mielessä Matara on pienoismalli heimoyhteisöstä ja sen valtapelistä.

Sen voi myös lukea pikkuveljen ja isoveljen yhteisenä leikkinä, jossa muut henkilöt ovat kuviteltuja. Siinä on kaihoisaa muistoa ajasta, jolloin elämä oli luovaa lapsenmieltä, ennen yhteisön pakottamista tylsemmän leikin näyttelijöiksi: kulutusyhteiskunnan sediksi ja tädeiksi.

Matias Riikosen Matara (Teos, 2021) tavoittaa jotain samantapaista kuin Aleksis Kiven Onnellisten saari. Luontokuvauksissa harva on yltänyt yhtä kauniisiin lauseisiin, ei moni muu kuin Juhani Aho.

Matara voitti 2021 Tulenkantajat-kirjallisuuspalkinnon. Ratkaisu on hyvässä linjassa varsinkin ensimmäisen palkitun teoksen Seita Vuorelan Karikon kanssa, jota se hengeltään paljon muistuttaa.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua