Kuva: Tammi
KIRJAT | Sarjakuvamainen kerronta yhdistyy lastenkirjallisuudesta tuttuihin näyttäviin kuviin ja tietoteksteihin Ilpo Koskelan teoksessa.
”Linnan karttaa ja puolustuslaitteiden poikkileikkauksia jaksaa tutkia pitkään.”
ARVOSTELU

Ilpo Koskela: Oulun linna – Tarinoita pohjoisen kaupungista
- Tammi, 2026.
- 49 sivua.
Kuinka moni on kuullut Oulun linnasta? Oulun linna oli Suomen pohjoisin linna, joka valmistui jo vuonna 1590 Oulujoen suiston saarelle. Linnan tarkoituksena oli toimia tukikohtana ruotsalaiselle sotaväelle. Paikalta löytyy nykyään jäänteitä linnan myöhemmistä rakenteista sekä niiden päälle rakennettu tähtitorni, entinen Oulun merikoulun rakennus, jossa toimii nykyisin kahvila.
Pohjoisen Suomen historia unohtuu usein historiankirjoituksessa ja sama koskee myös lapsille suunnattuja tietoteoksia. Sarjakuvataiteilija ja sarjakuvaneuvos Ilpo Koskela on työskennellyt pitkään Oulussa ja osaltaan paikannut maantieteellistä vinoumaa historian kerronnassa.
Oulun linna vilahtaa jo Koskelan aikaisemmassa aikuisille suunnatussa Lusia-sarjakuvaromaanissa (Like, 2015). Nyt julkaistu teos on suunnattu lapsille ja keskittyy yksinomaan linnan historian kuvaamiseen 1600-luvun alusta kohti nykyaikaa. Kirja on julkaistu osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.
Kirjassa sarjakuvamainen kerronta yhdistyy lastenkirjallisuudesta tuttuihin näyttäviin kuviin ja tietoteksteihin. Koskela on tehnyt taustatyön huolellisesti ja kuvitukset seuraavat uskollisesti sitä mitä linnan vaiheista eri vuosisatoina on saatu selville.
Jokainen aukeama keskittyy yhteen ajanjaksoon tai kohtaukseen. Kirjan pohjana on toiminut Koskelan Pohjois-Pohjanmaan museolle toteuttama kuvitussarja linnan historiasta. Yksittäisen aukeaman voisikin irrottaa kokonaisuudesta ja siirtää vaikkapa näyttelygrafiikaksi. Hanna-tyttö ja Linnansaari paikkana toimivat eri lukuja yhdistävinä tekijöinä, koska varsinaista tarinallista jatkuvaa juonta ei ole.
Oulun linna (Tammi, 2026) sisältää aikuislukijallekin kiinnostavaa historiatietoa. Koeyleisönä toimineelle viisivuotiaalle lyhyet tekstit ja selkeät, mutta yksityiskohtaiset kuvat muodostivat selkeästi kiinnostavan kokonaisuuden. Linnan karttaa ja puolustuslaitteiden poikkileikkauksia jaksaa tutkia pitkään. Kirja sopii hyvin myös ala-asteikäisille itsenäisille lukijoille. Aikuislukija olisi kaivannut kerrontaan hieman enemmän huumoria, mutta lasta kirjan yksittäiset vitsit kyllä naurattivat.
* *
Ilpo Koskelan teos täyttää hyvin tehtävänsä historian elävöittäjänä ja Oulun linnan esille nostajana. Ainoa ihmetyksen aihe on, että tarina loppuu kuin veitsellä leikaten 1930-luvulle, vaikka se olisi ollut parilla aukeamalla helppo tuoda nykypäivään ja havainnollistaa arkipäiväisen elinympäristömme historiallinen kerroksellisuus.
Sarjakuvalliset keinot tietokirjallisessa kerronnassa etenkin historian osalta ovat yleistyneet ja kehittyneet vähitellen. Esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseo on julkaissut useammankin sarjakuvitetun historiateoksen. Aiheen tarkempi kartoittaminen pelkästään Suomessa julkaistuista teoksista ansaitsisi oman katsauksensa.
Eemeli Hakoköngäs
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolmessa kesäkuun päivässä ihmissuhteet ehtivät mutkistua ja oieta – arviossa Anne Tylerin romaani
KIRJAT | Perheensisäiset tuntemukset voivat olla yhtä hankalia kuin ihmisten välinen kanssakäyminen ylipäätään – joskin hiukan eri tavalla.
Tiina Rajamäen Koulu kertoo opettajan ja oppilaiden elämistä mutta myös koulusta rakennuksena ja sen elämästä
KIRJAT | Koulu näyttäytyy Tiina Rajamäen kirjassa kuin elävänä olentona käytävineen, auloineen, luokkahuoneineen, varastoineen ja kellareineen.
Simon Olsson pureutuu Tšernobylin onnettomuuteen jämäkästi, mutta hairahtuu liian helposti historiankirjojen sivupoluille
KIRJAT | Uusin Tšernobylin onnettomuutta käsittelevä kirja harppoo vauhdilla eteenpäin, mutta onnistuu typistämään aiheensa helposti pureskeltavaksi kokonaisuudeksi.
Vanhan maailman sosiaalihuoltoa – arviossa tietokirjauutuus Rikoksetta rangaistut
KIRJAT | Katariina Parhi ja Vesa Ranta tarjoavat kattavan kuvauksen sosiaalihuollon historian usein unohdettuun osaan.




