Kuvat: Teos
KIRJAT | Alexandra Salmela on kirjoittanut korona-ajan teoksen, eräänlaisen Decameronen, jossa ihmisten tarinat tuovat helpotusta eristäytymisen luomaan yksinäisyyteen.
”Joku yrittää rauhoittua, meditoi. Toinen lähimatkailee. Kolmas kokee pieniä onnettomuuksia kotiarjessa. Neljäs tekee laivalla kuolemaa. Viides haaveilee seksistä.”
ARVOSTELU
Alexandra Salmela: 56, oletan
- Teos, 2021.
- 260 sivua.
Kirjan nimi 56, oletan (Teos, 2021) viittaa tarinoiden lukumäärään, joita kirjassa on. Alexandra Salmela on kirjoittanut korona-ajan teoksen, eräänlaisen Decameronen, jossa ihmisten tarinat tuovat helpotusta eristäytymisen luomaan yksinäisyyteen. Tarinoissa on noin 56 erilaista naismieltä, kaipauksia, toiveita, pettymyksiä – kaikkea inhimillistä.
Boccaccion nuotion tilalla on tietokone, jonka ympärillä etäällä toisistaan oleskelevat henkilöt voivat kertomuksiaan toisilleen esittää.
Erilaiset naiset
Monien naisten mieli on kaoottinen.
”Pestä kukat. Kastella tiski.”
Joku yrittää rauhoittua, meditoi. Toinen lähimatkailee. Kolmas kokee pieniä onnettomuuksia kotiarjessa. Neljäs tekee laivalla kuolemaa. Viides haaveilee seksistä.
Joku tuijottaa peiliin, haikailee menetystä, joku filosofoi ihmiskunnan perikadon vaaraa, joku juopottelee yksin, eräs suunnittelee kävelyä, toinen seuraa tartuntamäärien nousua numeroina neuroottisesti.
Tarinat muodostavat yksinäisyysrykelmän. Kafka-viitteisen alun voi vertauttaa itseinhoon; kaikkien eristäytyneiden tunteesta ”muuttua suunnattomaksi syöpäläiseksi”, kuten Muodonmuutoksen Gregor Sampsa kokee.
Epätoivojen kirjo
Yksi positiivisimmista tarinoista on Artemis. Tämä mytologiaan nojautuva metsästyksen jumalattarena tunnettu nimi oli kreikkalaisille myös synnytyksen ja lastensuojelun jumalatar. Niinpä tarinan Peuran pelastajana Artemis edustaa vastuullista henkilöä pandemian ajassa.
Pelastajan rooliin ajautuu myös Leila, kesken öisen kirjoitusinspiraation.
Yhtymäkohtia
Tarinoiden lukeminen erillisinä on rikas kokemus, mutta yhtä hyvä metodi on etsiä niiden yhtymäkohtia. Olosuhteiden poikkeavuus toisistaan on oikeastaan sivuseikka. Erilaisuuksistaan huolimatta tarinat voi lukea saman persoonan symbolisiksi muunnelmiksi, sarjaksi omakuvia.
Barbro pohtii moraalisia ongelmia. Mikä merkitsee, mikä johtuu mistä, miten on? Martta hakee raivoisasti virikkeitä. Greta keskittää kaiken polkupyörään.
Jutut ovat siivuja jostain isommasta jutusta, eteenpäinmenon pakosta, elämisestä, joka on pakko toteuttaa. Tartuntalukuja seuraava Salome hirttäytyy yksittäisten tragedioiden käsittämättömiin lukumääriin.
Minuuden ja toiseuden ongelmia setvivä Sa*a juoksee lopussa ”päätä pahkaa avantoon” ja huutaa:
”MINÄ OLEN TAIDE!”
Yksintekeminen näyttäisi olevan setvimistä ilman vuorovaikutusta. Mutta sitä se ei ole, sillä ihminen kantaa toisia aina mukanaan. Jopa erakkona.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.
