Kuumakallet ovat marssineet ja valtiovalta horjunut Suomessakin – arviossa Jussi Niinistön elämäkerta Paavo Susitaipaleesta

17.01.2021

Paavo Susitaival kirjan kannessa. Kuvat: Minerva

KIRJAT | Mielipiteistään varma ja periaatteistaan tinkimätön ”Susi-Paavo” jakaa yhä mielipiteet vahvasti, mutta entisen puolustusministeri Niinistön kirjallisen suorituksen voi summata paljon yksinkertaisemmin: esimerkillinen elämäkerta.

”Kirjasta huokuu historiantutkijan varma tapa käsitellä laajaa aineistoaan.”

ARVOSTELU

5 out of 5 stars

Jussi Niinistö: Paavo Susitaival. Kolme sotaa, kaksi kapinaa, neljä linnareissua

  • Minerva, 2021.
  • 348 sivua.

Maan pääkaupunkiin marssii 12 000 vihaista ja päättäväistä miestä. Mukana on entisiä ja nykyisiä aktiivisotilaita, mutta siviilivaatteissa. ”Johtaja” puhuu ja julistaa tuhoa väärille aatteille. Autoihin on kätketty aseita, ja taskuista löytyy munakäsikranaatteja.

Tavoite on poistaa ”kommunistit” parlamentista, eikä vallankaappaustakaan vierasteta. Presidentti ja hallitus ollaan valmiit eristämään ulkomaailmasta.

Joukossa supistaan, että mikäli muu ei auta, vasemmistolaisiksi tiedetyt kansanedustajat ammutaan työpaikalleen saliin, yläviistosta parlamentin lehtereiltä.

Tätä oli Washington 6.1.2021, kun Donald Trumpin harhaisimmat kannattajat vyöryivät kohti Capitolia ja sisälle saakka raamit kaulassaan ja liput liehuen.

Tätä oli Helsinki 90 vuotta aikaisemmin, 7. heinäkuuta 1930, kun Lapuanliikkeen masinoima talonpoikaismarssi halusi laittaa stopin suomalaiselle sovintopolitiikalle.

Tunnetusti historia toistaa itseään.

Washingtonin riehujilla ei liene ollut valmista vallankaappaussuunnitelmaa, eikä sellaista ollut lapuanliikkeelläkään. Ainakin osa suomalaisista kuumakalleista olisi kyllä ollut valmis menemään pidemmällekin, mikäli tilanne Helsingissä olisi kehittynyt heille suotuisasti.

Niin ei käynyt. Marssi hajaantui lopulta suhteellisen rauhallisesti. Heinäkuussa presidentti Relander kuitenkin hajotti eduskunnan, ja pidettiin uudet vaalit.

LUKU VI. KUVA 2 kopio

Aikansa sinimusta, IKL:n Paavo Susitaival kuvattuna kesällä 1933. Seuraavana vuonna säädettiin niin sanottu puserolaki, joka kielsi fasistisen järjestöpuvun käytön. IKL-puvun suunnitteli Susitaival itse.

Susitaipaleen Hukkareissu

Suomalaisissa talonpoikasjoukoissa Helsinkiin marssi myös everstiluutnantti ja pataljoonankomentaja Paavo Susitaival (1896–1993). Hänestä on entinen puolustusministeri Jussi Niinistö työstänyt vetävän elämäkerran (Minerva, 2021), joka ei silottele Susi-Paavon rosoisimpiakaan tekoja ja luonteenpiirteitä.

Vuonna 1931 Susitaival esimerkiksi vakuutti ryhtyvänsä aseelliseen toimintaan, mikäli K.J. Ståhlberg valittaisiin presidentiksi. P.E. Svinhufvud voitti – onneksi – joten Suomessa ei nähty jenkkityylisiä vaalivilppisyytöksiä saati koettu hyökkäysuhkaa valtion ylintä johtoa kohtaan.

Kommunistien muiluttajiin Susitaival ei liittynyt, mutta ymmärrystä heidän teoilleen häneltä kyllä riitti.

Susitaival omaksui jo varhain hellittämättömän viha-asenteen vapaamuurareita ja sellaisiksi kuvittelemiaan kohtaan. Tämä johti vuonna 1932 perättömään ilmiantoon, jonka kohteeksi joutuivat maaherra Bruno Jalander ja sisäministeri Ernst von Born.

Juttu ei lopulta menestynyt oikeudessa eikä julkisuudessa. Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Sasu Punanen kuitenkin risti Susitaipaleen ”Hukkareissuksi”, eikä tämä sen jälkeen päässyt liikanimestään eroon koko elämänsä aikana.

Fasisti, joka ei koskaan katunut

Usein äkkiväärä, mielipiteissään varma ja periaatteistaan tinkimätön Susitaival jakoi aina mielipiteet vahvasti. IKL:n jäsenyys ja sinimusta maine seurasivat mukana hautaan saakka, mutta itse hän ei koskaan katunut valitsemaansa suuntaa.

”I am fascist”, Ryhmä Suden komentaja totesi talvisodan aikana häntä haastatelleelle ulkomaiselle kirjeenvaihtajalle, ja suomalaisilla vieressä oli naurussa pitelemistä.

Tarkennus on paikallaan. Susitaipaleen fasismi ei ollut natsi-Saksan, vaan ennen kaikkea Mussolinin Italian ihailua.

Ja vaikka aate karahti kiville, Susitaipaleelle ei tuottanut kohtuuttomia vaikeuksia sopeutua sodanjälkeisen Suomen todellisuuteen. Hän kavahti lähinnä myötäilijöitä ja pyrkyreitä, sellaisia kuin Urho Kekkonen hänen mielestään edusti.

Mannerheimia hän epäili – tietenkin – vapaamuurariksi. Kekkosesta puolestaan kehittyi YYA-Suomen ”kenraalikuvernööri”.

Eipä ihme, että Susitaivalta ei enää ylennetty vuoden 1929 jälkeen. ”Yli 64 vuotta everstiluutnanttina on eräänlainen ennätys hänen alallaan”, Niinistö toteaa.

LUKU VI. KUVA 8 kopio

Benito Mussolinin erikoislähettiläs Ezio Maria Gray saapuu Vihtori Kosolan saattamana ravintola Mustassa Karhussa pidettyyn juhlaan kesäkuussa 1935. IKL:n painoarvo suomalaisessa politiikassa väheni jo ennen talvisodan syttymistä.

Koti viitoitti koko elämän

Paavo Oskar Edvard Susitaival – vuoteen 1927 saakka Sivén – eli melkein täydet sata vuotta, ja noihin vuosiin mahtuu paljon. Siitä kertoo elämäkerran alaotsikkokin: ”Kolme sotaa, kaksi kapinaa, neljä linnareissua.” Hetken Susitaival ehti istua eduskunnassakin IKL:n tunnusten alla. Sotien jälkeen hänestä kehittyi tuottelias ja arvostettu sotahistorioitsija ja -kirjailija.

Elämänarvonsa hän imi jo äidinmaidosta ja omaksui isältään. ”Irti ryssästä, maksoi mitä maksoi”, tunnettu aktivisti ja itsenäisyysmies V.O. Sivén opetti lapsiaan, ja se viitoitti Paavon ja hänen sisarustensa tulevaisuuden.

Siiri-äiti oli samoilla linjoilla. Näin hän kirjoitti pojalleen Mäntsälän kapinan jälkeen: ”Joka näin paljon saa kärsiä kuin sinä, häntä on tarkoitettu suuria tekemään. Milloinka on menty hitustakaan eteenpäin ilman suuria uhrauksia.”

Suurimman uhrauksen teki Paavon veli Bobi, joka toimi uuden itärajan taakse jääneen Repolan nimismiehenä vuosina 1919–1921. Kun aluetta ei saatukaan liitetyksi Suomeen, Bobi Sivén ampui itsensä vastalauseena Neuvostoliiton myötäilylle.

Kirjallisesti täydellinen suoritus

Paavo Susitaival on helppo tuomita historialliseksi reliikiksi ja anekdootiksi, mutta kieltämättä kiinnostavan ja vaiheikkaan elämän hän eli. Hänen kaikkia mielipiteitään tai näkemyksiään ei tarvitse ollenkaan hyväksyä, mutta niitäkin pitäisi arvioida lähinnä suhteessa sotien väliseen aikakauteen ja hänen omaan taustaansa.

Ja lopulta suomalainenkin demokratia osoittautui vahvemmaksi kuin 1920–1930-lukujen vihapolitiikka.

Jussi Niinistö osoittaa lukijoilleen, miten tällaisen ristiriitaisen henkilön kirjallisesti liki täydellinen elämäkerta toteutetaan.

Kirja on itse asiassa ”kansanpainos” Niinistön jo vuonna 1998 julkaistusta väitöskirjasta. Elämäkerrasta puuttuvat tieteellisen tutkimuksen lähdeviitteet, tekstiä on hiottu luettavammaksi, ja kuvitusta on lisätty.

Lopputulos on komea, ja kirjasta huokuu historiantutkijan varma tapa käsitellä laajaa aineistoaan. Niinistö nivoo tapahtumat ja aikakaudet yhteen taitavasti, ja häneltä heruu kritiikkiäkin Susitaipaleen pahimmille tempauksille. Pohjavire säilyy kuitenkin tätä ”ikuista partiopoikaa”, toiminnan miestä ja henkistä sissiä ymmärtävänä.

Lopusta löytyvät täydellinen lähdeluettelo käytetyistä artikkeleista, kirjoista ja haastatteluista, Susitaipaleen lyhyt elämäkerta vuosilukuihin tiivistettynä sekä laaja henkilöhakemisto.

Tinkimätöntä työtä Susi-Paavon hengessä.

Kari Pitkänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This