Kuvat: Veikko Somerpuro / Atena
KIRJAT | Jokainen joskus ulkomailla asunut löytää romaanista paljon tuttua, ja vaikka sellaista kokemusta ei olisikaan, Soudakova kertoo ne tunteet hyvin ja kaikille ymmärrettäviksi.
”Varjele varjoani on yksi niistä kirjoista, joiden ei soisi loppuvan.”
ARVOSTELU
Anna Soudakova: Varjele varjoani
- Atena, 2022.
- 300 sivua.
Anna Soudakovan Varjele varjoani (Atena, 2022) alkaa 1980-luvulta ja nostalgisesti leningardilaisesta kommunalkasta, eli suuresta asunnosta, johon on majoitettu useita perheitä ja yksittäisiä ihmisiä. Kaikilla on yksi huone eikä elämä moisessa ahtaudessa voi olla kovinkaan mukavaa, mutta sellaisena siitä on kaunista lukea. Keittiön nimi on Omenapuutarha, koska sen seinät on koristeltu rehevillä hedelmillä. Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa, ja vaikka ajat ovat rankat, ihmiset selviytyvät yhdessä.
Oman alansa huippuosaaja, geotieteilijä Georgi, tuo kommunalkaan tuoreen vaimonsa Veran ja pian perheeseen syntyy tytär Nina. Pieni perhe asuu pientä huonettaan samalla, kun Neuvostoliitto alkaa olla henkitoreissaan ja maailma ympärillä muuttua.
Kun presidentti Mauno Koivisto lupasi 1990-luvulla inkeriläisille uuden kodin Suomessa, myös Vera, Georgi ja Nina jättivät synnyinmaansa ja muuttivat maahan, joka tarjosi heille uutta elämää. Kuten maahanmuuttajaperheissä usein, Ninasta tulee perheen ”pää”, koska hän oppii nopeimmin kielen, pystyy tulkkaamaan vanhemmilleen, sutviutuu muiden sekaan, ei erotu, on kuin muutkin. Tai siltä se aluksi näyttää, vaikkei olekaan niin. Ylisukupolviset traumat entisestä elämästä ovat yksi romaanin teemoista.
Jokainen joskus ulkomailla asunut löytää romaanista paljon tuttua, ja vaikka sellaista kokemusta ei olisikaan, Soudakova kertoo ne tunteet hyvin ja kaikille ymmärrettäviksi. Kun on kerran lähtenyt kotimaastaan, on aina poissa jostakin eikä sitä aukkoa pysty paikkaamaan millään. Ei sopeutumisella, ei kotoutumisella. Vielä vähemmän sitten, kun entisen elämän ammatti tai asema ei uudessa elämässä olekaan mitään ja on nöyrryttävä yhteiskunnan tukiin. Tämän omanlaisensa irtolaisuuden kuvaamisessa Soudakova on mestari.
Varjele varjoani on alusta loppuun asti kauniisti ja taiten kirjoitettu romaani – yksi niistä kirjoista, joiden ei soisi loppuvan.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Äitiä on aina ikävä, vaikka roolit vaihtuvat – arviossa Anna Järvisen Arvaamaton
KIRJAT | Äidin sairastuminen muistisairauteen on saanut ruotsinsuomalaisen laulajan ja lauluntekijän Anna Järvisen pohtimaan suhdetta äitiin.
Kaiken opin alku – arviossa Hannu Syväojan Koulu joen varrella
KIRJAT | Hannu Syväojan ensimmäinen opinahjo Sarkkilan kansakoulu nousi Punkalaitumen keskuskylään vuonna 1875 ja toimi yli sata vuotta.
Tenhoava romaani kertoo paljon, mutta ei selitä mitään – arviossa Jonas Hassen Khemirin Siskokset
KIRJAT | Jonas Hassen Khemirin romaanin keskushenkilö on Jonas Hassen Khemiri -niminen mies – mutta onko Mikkolan sisaruksia todella olemassa?
Nukkeleikin loppu on pettymys – arviossa Mari Luoman Mysteerimestarit-dekkarisarjan toinen osa
KIRJAT | Mysteerimestarit Olivia ja Isac jatkavat tutkimuksiaan, mutta Nukkeleikin loppu ei yllä kirjasarjan ensimmäisen osan tasolle.