Kuvat: Laura Malmivaara / Poesia
KIRJAT | Petra Vallilan esikoisteoksessa kielen rakenteiden horjuttaminen ravistelee yritysmaailmaa.
”Ehkä on kliinisen tarkka kielellinen tutkielma, joka horjuttaa horjumattomana esiintyvää korporaatiokieltä — ehkä parasta, mitä pienellä präntillä voi tehdä.”
ARVOSTELU
Petra Vallila: ehkä
- Poesia, 2022.
- 80 sivua.
Korporaatiokieli ja runous tulevat harvoin yhdessä mieleen paitsi ehkä semanttisena paradoksina. Petra Vallilan esikoisrunoteos ehkä (Poesia, 2022) kuitenkin pureutuu juuri tuohon näennäisesti omaan byrokratiaansa kuivuneeseen kielen rekisteriin.
Ehkässä eletään dokumenttien ja kokoushuoneiden maailmassa, jossa kommunikointi tapahtuu asiakirjoihin lisättävien kommenttien kautta ja avattavat ikkunat ovat ruuduilla pikemmin kuin seinillä. Niiden minimalistisista ilmauksista rakentuu sarja pysähdyskuvia toimistomaailmasta.
Teoksessa itse kieli ja sen rakenteet ovat pääosassa, ja Vallila hajottaa sanat ja ilmaisut osiinsa – äänteisiin, kirjaimiin ja mahdollisiin merkityskenttiin. Persoonat ja sijamuodot ovat vaihtoehtoja pikemmin kuin tiettyyn malliin lukittuja: ”eväste:/ kyse on käytännös[s/t]ä/ pienes[s/t]ä tietomäärä[s/t]tä,/ tyypillisesti lyhyestä/ tekstistä/ lukema[tt/ll]a hyväksytty”. Näin runot pysähtyvät tutkimaan usein kaavamaiseksi tulkitun kielenkäytön mahdollisuuksia ja tekevät melkein kuin jatkuvaa syväanalyysiä jokaiselle osalleen.
Kielentutkimus yltää myös laajempiin kokonaisuuksiin kuin morfeemeihin: eräässä katkelmassa pohditaan emetofobiaa ja sen määritelmää viiltävän lakonisesti: ”Emetofobia tarkoittaa kohtuutonta ja järjenvastaista/ oksentamisen pelkoa. Mikä olisi kohtuullista ja järkevää?”
On kiehtovaa, kuinka jatkuvasti läsnäolevat mahdollisuudet muuttavat eksaktiksi kuvitellun korporaatiokielen eksistentiaalisesti huojuvaksi. Mahdollisuuksia toisiin todellisuuksiin avautuu jokaisessa ilmaisussa ja jokaisella sivulla on potentiaa epävarmuuteen: ”sitten keskittymiseni herpaantui, videopuhelun taustakohina alkoi kuulostaa/ [varo/ora]valta tilanteessa ei ollut mitään staattista ja putosin”.
Vallila valaa standardoidun kielen uusiin muotteihin ilman, että se tuntuisi kliseiseltä yritysmaailmapastissilta. Pieni präntti muuttuu verbaalisesti taidokkaaksi ahdistusvyörytykseksi: ”pitää ihan erikseen vielä varmuuden vuoksi/ pyytää, ettet väitä tätä tai mitään osaa tästä/ sellaiselle punnalle, jossa tämän tai tämän/ osan leviäminen olisi lainvastaista, ja pitää/ erikseen vielä varmuuden vuoksi pyytää,/ että ajattelet etkä tulosta turhaan…”
Ehkä on kliinisen tarkka kielellinen tutkielma, joka horjuttaa horjumattomana esiintyvää korporaatiokieltä — ehkä parasta, mitä pienellä präntillä voi tehdä.
Anna Hollingsworth
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
