Kuvat: Leonardo Cendamo / Tammi
KIRJAT | Yhdysvaltalaiskirjailijan uusin romaani on päähenkilönsä Lucyn tutkielma siitä, miten poikkeusolot vaikuttavat ihmisiin, myös häneen itseensä.
”Stroutin teksti on helppolukuista, mutta ei pinnallista, vaan suoruudessaan selkeää ja kuvailuissaan elävää.”
ARVOSTELU
Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla
- Suomentanut Kristiina Rikman.
- Tammi, 2023.
- 270 sivua.
Koronapandemia on ollut pitkään koko maailman yhteinen vitsaus, mutta ihmiset se on erottanut. Näin on laita myös Elizabeth Stroutin uusimmassa romaanissa Lucy meren rannalla (suom. Kristiina Rikman; Tammi, 2023), jossa jo aiemmista teoksista tuttu Lucy Barton joutuu äkkilähdöllä jättämään kotinsa, ystävänsä ja tyttärensä, eli koko elämänsä New Yorkissa. Kirja ei ole kuitenkaan mikään koronan etenemisraportti, vaan pikemminkin Lucyn tutkielma siitä, miten poikkeusolot vaikuttavat ihmisiin, myös häneen itseensä.
Kiitetty yhdysvaltalaiskirjailija Elizabeth Strout on suosittu Suomessakin. Erityisesti hänen Lucy Bartonista kertovista kirjoistaan on pidetty. Elizabeth Stroutin teksti on helppolukuista, mutta ei pinnallista, vaan suoruudessaan selkeää ja kuvailuissaan elävää.
Elizabeth Stroutin tuorein teos, Lucy meren rannalla, jatkaa siitä, mihin Voi, William! -romaanissa jäätiin. Kirjan lukeminen ei kuitenkaan edellytä aiempaa Lucy Barton -tietämystä, sillä Lucy kertaa mielessään myös menneitä tapahtumia.
Lucy ja William olivat nuoruudessaan naimisissa keskenään, mutta erosivat ja solmivat uusia liittoja. Nyt, vuosikymmenten kuluttua, Lucy on leski toisesta avioliitostaan ja William kolmannen vaimonsa jättämä. Lucylla ja Williamilla on asialliset välit. Edellisessä kirjassa Lucy oli Williamin tukena tämän setviessä elämäänsä liittyvää yllättävää ja kipeää asiaa. Lucy meren rannalla -tarinassa Williamin mielestä on hänen vuoronsa auttaa Lucya, tai suorastaan pelastaa tämän henki. Korona-aalto on saavuttanut Amerikan, joten William haluaa viedä Lucyn turvaan, pois New Yorkista pohjoisempaan Mainen osavaltioon, pieneen Crosbyn merenrantakaupunkiin ja sen puhtaitten tyrskyjen äärelle.
Lucy on ammatiltaan kirjailija, joten hän pyrkii ilmaisemaan itseään mahdollisimman täsmällisesti ja vailla koukeroita. Ollessaan epävarma jonkin tapahtuman merkityksestä itselleen tai muille, hän kuvailee näkemäänsä tai kokemaansa selkein sanoin ja lyhyin virkkein täsmentäen samalla omia ajatuksiaan ja pyrkien näin myös varmentamaan, että kerrottu ja julkituotu on tulkittavissa juuri hänen tarkoittamallaan tavalla. Ei piilomerkityksiä, ei rivien väliin kätkemistä – ei myöskään rautalangasta vääntämistä. Lucy havaitsee asioita ja tekee johtopäätöksiä, mutta jättää toisinaan ajatuksiaan ilmaan – kenties lukijan napattaviksi ja oivallettaviksi.
William suhtautuu koronaan tiedemiehen asenteella: kiihkottomasti mutta pahimpaan varautuen. Rokotettahan ei viruksen leviämisen alkuvaiheessa ole, mutta maskitilanne on Yhdysvalloissa hyvä. William hankkii kaikkea tarvittavaa riittävästi, ja niin ex-puolisot suuntaavat yhdessä kohti Williamin vuokraamaa huvilaa – pariksi viikoksi, kuten Lucy kuvittelee. Hän toimii Williamin haluamalla tavalla ja pakkaa tavaransa, vaikkakin hieman empien, sillä hän ei vielä ymmärrä tilanteen vakavuutta.
Lucy meren rannalla -kirja ei ole suinkaan mikään koronan etenemisraportti, vaan pikemminkin Lucyn pohdintaa siitä, miten poikkeusolot vaikuttavat ihmisiin, myös häneen itseensä. Oudot tilanteet synnyttävät epäluuloja ja käsittämätöntä käytöstä. Sen saavat kokea Lucy ja Williamkin pelkästään siksi, että he tulevat New Yorkista, jossa koronatilanne on muuttumassa nopeasti todella pahaksi.
Vuokrahuvila ympäristöineen on viehättävä, luonnonrauha rikkumaton ja meren huokailu tyynnyttävää. Lucy ja William tutustuvat myös muutamiin miellyttäviin ihmisiin, vaikka kanssakäyntiä muiden kanssa pitääkin välttää. Kasvomaskit ja turvavälit ovat käytössä, ja mieluiten tuttuja tavataan ulkosalla.
William huolehtii ostoksista lähikaupungissa ja kokkailee mielellään. Lucy viihtyy kävelyretkillään, mutta muuten virikkeet ovat melko vähissä. On aikaa ajatella. Eristyksissä eläminen lähentää Lucya ja Williamia. He eivät ole sokeita toistensa ärsyttäville, vuosikausia sitten tutuksi tulleille ominaisuuksille, mutta mietinnässä onkin se, miten tästä eteenpäin, jos maailma järkkyy pysyvästi.
* *
Viikot ehtivät muuttua kuukausiksi ja vuodenajatkin vaihtua, mutta korona ei hellitä. Etäyhteyksiä pidetään läheisimpiin. Lucyn ja Williamin molemmat tyttäret sairastavat tahoillaan koronan ja joitakin ystäviä kuolee. Lucy saa myös hyvin surullisia uutisia lähipiiristään, mutta tulevaisuuden on rakennuttava monista huolista huolimatta.
William järjestää kaupungilta Lucylle pienen työhuoneen, ja Lucy alkaa taas kirjoittaa, kehitellä kertomusta vain väläykseltä näkemistään ihmisistä. Ja kun vuosi Mainessa meren rannalla on kulunut umpeen, William on houkutellut Lucyn jäämään kanssaan pysyvästi seudulle. Kumpikin saa nyt myös koronarokotteet, ja Lucylla on vihdoin mahdollisuus tavata tyttärensä, joiden elämässä on tapahtunut suuria mullistuksia.
Lucyn kaikkinainen sopeutuminen ja suostuminen Williamin (melko itsekkäisiin) ehdotuksiin on ärsyttävää. Ikään kuin Lucyn olisi vallannut täydellinen tahdottomuus ja tilanteeseen tyytyminen. Tyttäretkään eivät oikein ymmärrä vanhempiensa päätymistä uudestaan yhteen, sillä he muistavat lapsuudestaan heidän katkeria riitojaan. Williamin nykyinen huolenpito Lucystä tuntuu tyttäristä (ja lukijasta) jotenkin laskelmoidulta. Sitä paitsi Lucylla on alitajuisia lämpimiä ailahduksia erästä paikkakunnalla asuvaa miestä kohtaan, joka kuuntelee Lucya (toisin kuin William) ja on muutenkin samalla aaltopituudella. Mitään ei sanota ääneen, mutta lukijalle asia olisi selvä.
Tämmöinen pieni siirappinen silaus saattaisi johdattaa seuraavaan Lucy Barton -kirjaan, mutta Lucy tuntuu nyt haluavan päättää oman tarinansa kertomisen tähän meren rannalla viettämäänsä kummalliseen koronavuoteen. Ehkä pitkään jatkunut epävarmuus saa Lucyn takertumaan johonkin tuttuun ja yllätyksettömään (lue Williamiin), vaikka juuri nyt hänelle saattaisi avautua aivan uusi ja elähdyttävä suunta. Lukijalle romaanin loppu onkin lopahdus.
Ritva Alpola
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.