Inkerinsuomalaiset häät kultakaivosalueella Siperiassa vuonna 1936. Kuva: Anni Reuterin arkisto

Kun lasken Anni Reuterin kirjan kädestäni, jään hämmästelemään, miten vähän Suomessa on keskusteltu inkerinsuomalaisten ja muiden suomalaisten julmasta kohtelusta itänaapurissamme. Onhan aiheesta tehty 1990-luvulta lähtien tutkimuksia ja julkaistu kirjoja, mutta poliittisella tai valtioiden välisellä tasolla tätä etnistä puhdistusta ei ole käsitelty. Järkyttävintä on, että nyt Putinin johdolla kirjoitetaan jälleen historiaa uusiksi ja mitätöidään Stalinin kaudella tehdyt julmuudet ja kielletään uhrien historian selvittäminen ja kunnian palautus.

Anni Reuterin Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa (SKS-Kirjat, 2023) on ihmisten omiin kokemuksiin, kirjeisiin ja haastatteluihin perustuva esitys inkerinsuomalaisten kohtaloista Stalinin julmissa kynsissä. Kirja laajenee kokonaiskuvaksi myös muiden Neuvostoliitossa asuneiden suomalaisten, kuten kansalaissodan jälkeen rajan yli paenneiden punaisten ja Neuvosto-Karjalaan vapaaehtoisesti lähteneiden amerikansuomalaisten ja Kuolassa asuneiden suomalaisten ankarista kokemuksista.

On traagista ja paradoksaalista, että Neuvostoliitosta turvaa hakeneet punapakolaiset ja Neuvosto-Karjalaan 1920- ja 1930-luvuilla kommunistista utopiaa toteuttamaan lähteneet suomalaiset ja amerikansuomalaiset, yhteensä yli 30 000 ihmistä, joutuivat Stalinin puhdistusten kohteeksi ja suuri osa heistä karkotettiin työ- ja vankileireille eri puolille Neuvostoliittoa tai tuomittiin kuolemaan tekaistuin syin.

Suomalaisista ryhmistä inkerinsuomalaiset on suurin, heitä oli vuonna 1926 tehdyssä (ja ainoassa) väestölaskennassa 115 000.  Heidän kohtalostaan tiedetään vähemmän kuin punasuomalaisten tai amerikansuomalaisten. Anni Reuterin kirja on hyvin omakohtainen, sillä hän kertoo omasta Jääskeläisen suvustaan, joka asui Leningradin lähellä maaseudulla, Inkerin Kelton kylässä 1900-luvun alussa. Karkotukset alkoivat, kun Stalin julisti tammikuussa 1930: ”Kulakit tulee tuhota luokkana.”

Anni Reuterin isovaari, Pietari Jääskeläinen, oli talonpoika, jonka palveluksessa oli piikoja ja renkejä ja kesäisin aputyövoimaa pelloilla. Hänet julistettiin kulakiksi, joka riisti työläisiä, ja hänet karkotettiin Jeniseiskiin Siperiaan, jossa hänet teloitettiin vuonna 1938. Jääskeläisten talosta tehtiin Intola-kolhoosin päärakennus.

Se oli vasta alkua. Kymmenessä vuodessa Kelton kylässä ei asunut enää ainoatakaan Jääskeläistä. Koko suku oli karkotettu syrjäisiin kolkkiin Neuvostoliiton eri puolille. Toivo Jääskeläinen, Anni Reuterin isoisän serkku, karkotettiin äitinsä ja siskonsa kanssa Neuvosto-Kazakstanin arolle kaivamaan kastelukanavia puuvillapelloille. Heidän isänsä Antti kyyditettiin pohjoiseen Komiin vankileirille. Perheiden ja sukujen erottaminen toisistaan oli tarkoituksellista, näin Stalinin väkivaltakoneisto pyrki hävittämään inkerinsuomalaisten mahdollisuudet ylläpitää perhesiteitä ja yhteyttä omiin kansallisiin juuriinsa.

Jääskeläisen suvun miehistä suurin osa vangittiin. Ainakin viisi miestä tapettiin, heistä neljä ammuttiin terrorin pahimpana vuonna 1938. Osa kuoli vankileirien surkeissa oloissa nälkään, kylmyyteen ja sairauksiin. Kolme suvun miestä pääsi pakolaisiksi Suomeen ja Ruotsiin, yksi heistä oli Anni Reuterin isoisä Juhani Jääskeläinen, joka tuli pakolaisena Suomeen ennen vainojen alkamista vuonna 1925, opiskeli Suomessa papiksi ja oli yksi ensimmäisiä inkerinsuomalaisten kohtaloa tutkineista ja heitä monin tavoin auttaneista suomalaisista. Suvun naiset pakkosiirrettiin kuka minnekin, osa useaankin kertaan, koska he pakenivat karkotuspaikoista ja palasivat sitkeästi takaisin Inkeriin.

* *

Anni Reuter rakentaa kuvaa sukunsa ja muiden inkerinsuomalaisten karkotettujen kohtaloista lukemalla heidän leireiltä ja karkotuspaikoilta lähettämiään kirjeitä ja haastattelemalla elossa olevia, karkotuksen kokeneita inkerinsuomalaisia. Kirjan taustalla on tuore väitöskirja, joka perustuu samaan aineistoon, mutta jossa ei kirjeiden ja haastattelujen sisältöä avata samalla tavalla kuin tässä kirjassa. Anni Reuterin teos on vaikuttava juuri siinä, että se yhdistää yksittäisten ihmisten autenttiset kokemukset yleisiin yhteiskunnallisiin mullistuksiin 1930- ja 1940-lukujen Neuvostoliitossa.

Stalinin oli ilmeisen vainoharhainen ja näki vihollisia kaikkialla, muuten on vaikea selittää sitä, miksi hän tapatti esimerkiksi Neuvosto-Karjalaa johtaneen ja Stalinille uskollisen kommunistin Edward Gyllingin ja lähetti hänen vaimonsa Fannyn vankileirille, jonne tämä kuoli. Sodan lähestyessä Stalinin yksilöihin kohdistuva terrori laajeni kokonaisiin kansoihin kohdistuvaksi etniseksi puhdistukseksi. Suomalaiset kommunistit olivat ahkerasti ilmiantamassa kulakkeja ja muita epäluotettavia ihmisiä, mutta joutuivat pian itse epäilyksen kohteiksi ja ammutuiksi. Sadan kilometrin levyinen rajavyöhyke tyhjennettiin noin 20 000 suomalaisesta vuonna 1936.

Joukkokarkotukset koskivat myös muita raja-alueiden kansallisuuksia, kuten puolalaisia, saksalaisia, virolaisia, latvialaisia, liettualaisia, Krimin tataareja Yhteensä kuusi miljoonaa ihmistä karkotettiin kotiseuduiltaan. Reuter huomauttaa, että tämä ei ollut rasismia, kuten natsien etniset puhdistukset, vaan Neuvostoliitto valmistautui sotaan ja piti vähemmistökansallisuuksia poliittisesti epäluotettavina. Tyhjennettyihin kyliin asutettiin muun muassa venäläisten sotilaiden perheitä.

* *

Elämä karkotuspaikoissa oli usein erittäin ankaraa, puutetta oli kaikesta, ruuasta, työvälineistä, vaatteista, asumuksista. Jäämeren rannalle karkotetut pantiin ensimmäiseksi kaivamaan käsin itselleen maakuopat asunnoiksi. Karkotetut eivät saaneet poistua alueelta, he olivat Stalinin orjatyövoimaa, joka muutti Kazakstanin arot puuvillapelloiksi, kaivoi kultaa Siperian vuorilla, kalasti Jäämeren rannalla ja kaivoi ”Stalinin kanavan” Vienanmereltä Itämerelle. Karkotusvuosiin sisältyy muutakin kuin kärsimystä, muistuttaa Reuter, kirjeistä välittyy kärsimyksen ja kotiseudun kaipauksen lisäksi elämän koko kirjo, naimisiin mentiin ja perheitä perustettiin, lapset kasvoivat aikuisiksi, kokonaisia kaupunkeja rakennettiin.

Monet inkerinsuomalaiset joutuivat useaan kertaan karkotetuksi kotiseudultaan, jonne he yrittivät palata pakenemalla karkotuspaikoistaan. Ensimmäinen karkotusaalto kohdistui 1930-luvulla talonpoikiin ja heidän perheisiinsä. Sen kohteeksi joutui noin 45 000 inkerinsuomalaista. Toisen maailmansodan aikana lähes 30 000 Leningradin alueen suomalaista pakkosiirrettiin pois saksalaisten piirityksen alta. Motiivina ei Reuterin mukaan ollut heidän suojeleminen, vaan epäluotettavan väestön karkottaminen. Kolmas karkotus – inkerinsuomalaisten mielestä petos – tapahtui sodan jälkeen, kun Suomeen sodan jaloista evakuoiduista inkeriläisistä suurin osa (noin 56 000 henkeä) palautettiin Neuvostoliittoon, ja vastoin lupauksia heitä ei päästetty junasta Leningradin asemalla, vaan heidät kyyditettiin Keski-Venäjälle.

Inkerinsuomalaisia koskevat karkotusmääräykset ja asumisrajoitukset loppuivat vasta Stalinin kuoleman (1953) jälkeen. Reuter ynnää, että vainoissa sai surmansa noin 25 000 suomalaista.

* *

Anni Reuter ihmettelee, miten vähän näistä historian synkistä vaiheista Suomessa puhutaan. Jopa vainot kokeneissa perheissä ja suvuissa asioista usein vaietaan. Tätä aikakautta ei koskaan kunnolla käsitelty Neuvostoliitossa. Ketään ei näistä rikoksista tuomittu eikä vastuussa olleita neuvostojohtajia koskaan viety oikeuden eteen. Salaisen poliisin NKVD:n työntekijät vain siirtyivät sitä seuranneiden organisaatioiden, kuten KGB:n palvelukseen.

FSB nyky-Venäjällä jatkaa toisinajattelijoiden tukahduttamista. Stalinin uhrien muistoa vaalinut Memorial-järjestö on kielletty ja sen johtaja, Sandarmohin metsän joukkohaudan paljastaja Juri Dmitrijev viruu kaukaisella Potman vankileirillä. Putin yrittää puhdistaa Stalinin mainetta ja ottaa oppia hänen tavoistaan kukistaa oppositio ja demokratia.

Siksi Suomessa ei pidä vaieta tästä historian pimeästä ajasta naapurimaassamme. Siksi Anni Reuterin kirja on yksi vuoden tärkeimpiä tietokirjoja.

Pauli Välimäki

* *

Äänestä meitä!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys. 

Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.

#kulttuurigaala #kulttuuri 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua