Kuvat: Jonne Räsänen / Karisto
KIRJAT | Tiina Tuppuraisen kolmas romaani lähtee hitaasti liikkeelle, mutta palkitsee lukijansa hienoilla oivalluksilla välittämisestä.
”Queer-perheen perustamisessa vastaan tulevia kysymyksiä käsitellään tarkkanäköisesti, mutta luontevana osana tarinaa.”
ARVOSTELU
Tiina Tuppurainen: Sinä olet perheeni
- Karisto, 2022.
- 271 sivua.
Voiko perheen perustaa, ja jos, kuinka?
Tiina Tuppuraisen kolmas romaani Sinä olet perheeni (Karisto, 2022) kertoo kolmen queer-aikuisen näkökulman yksinäisyyteen ja sen voittamiseen. Eläkkeellä olevan Anna-Liisan puoliso on kuollut. Viisikymppisen Tarjan pitkän parisuhteen liekki kituu ja kuolee. Äitinsä vieroksuma Jasu on nelikymppisenä ja eksänsä pettämänä varma, ettei hänestä ole enää läheiseen suhteeseen kenenkään kanssa. Heidän tarinansa kasvavat yhteen niin sattumien, impulssien kuin vakaiden päätöstenkin kautta, ja lopulta niistä syntyy perhe. Ei muodoltaan kaikkein yleisin, mutta tiivis ja selkeä yksikkö.
Kaikki vuorollaan toimivat minäkertojana kirjassa, jossa vaiheillaan, rakastutaan, erotaan ja harrastetaan seksiä. Siihen nähden tekstistä välittyy varsin vähän jännitettä. Arkisiin yksityiskohtiin keskittyvä kerronta ja mieltymys keskinkertaisiin adjektiiveihin – hyvä, kaunis, hieno, pieni, iloinen – eivät ole erityisen mukaansatempaavia. Myös hahmojen tunteet kirjoitetaan auki hyvin suorasukaisilla ja lakonisilla tavoilla, mikä jättää heidät ikävän pitkäksi aikaa etäisiksi. Kun kaikki kertojat vieläpä ajattelevat lyhyin lausein ja moitiskelevat itseään samaan sävyyn, aluksi välillä on vaarassa unohtaa, kuka tämän luvun minä nyt olikaan.
Käyntiin lähdettyään Sinä olet perheeni on kuitenkin mukavaa luettavaa. Hahmot ovat hurmaavia, kun heihin lopulta tutustuu. Queer-perheen perustamisessa vastaan tulevia kysymyksiä käsitellään tarkkanäköisesti, mutta luontevana osana tarinaa, eivätkä seksikohtauksetkaan ole itsetarkoituksellisen makuisia. Jälkikäteen mietityttää, onko alun raskas harmaus jopa tarkoituksellinen tehokeino. Värit kirjan maailmaan tulevat vasta rakkauden mukana.
Kolmen ihmisen matkapäiväkirjassa kohti kotia ja johonkin kuulumista on teräviä oivalluksia rakkaudesta; Prismassa käyminen, toisen hiusten kuivaaminen tai seksibileisiin osallistuminen voivat kaikki olla läheisyyden osoituksia. On monta tapaa rakastaa, mutta perhe on lopulta se, joka valitsee olla jättämättä sinua yksin.
Eli Harju
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.