Kuvat: Jonne Räsänen / Karisto
KIRJAT | Tiina Tuppuraisen kolmas romaani lähtee hitaasti liikkeelle, mutta palkitsee lukijansa hienoilla oivalluksilla välittämisestä.
”Queer-perheen perustamisessa vastaan tulevia kysymyksiä käsitellään tarkkanäköisesti, mutta luontevana osana tarinaa.”
ARVOSTELU
Tiina Tuppurainen: Sinä olet perheeni
- Karisto, 2022.
- 271 sivua.
Voiko perheen perustaa, ja jos, kuinka?
Tiina Tuppuraisen kolmas romaani Sinä olet perheeni (Karisto, 2022) kertoo kolmen queer-aikuisen näkökulman yksinäisyyteen ja sen voittamiseen. Eläkkeellä olevan Anna-Liisan puoliso on kuollut. Viisikymppisen Tarjan pitkän parisuhteen liekki kituu ja kuolee. Äitinsä vieroksuma Jasu on nelikymppisenä ja eksänsä pettämänä varma, ettei hänestä ole enää läheiseen suhteeseen kenenkään kanssa. Heidän tarinansa kasvavat yhteen niin sattumien, impulssien kuin vakaiden päätöstenkin kautta, ja lopulta niistä syntyy perhe. Ei muodoltaan kaikkein yleisin, mutta tiivis ja selkeä yksikkö.
Kaikki vuorollaan toimivat minäkertojana kirjassa, jossa vaiheillaan, rakastutaan, erotaan ja harrastetaan seksiä. Siihen nähden tekstistä välittyy varsin vähän jännitettä. Arkisiin yksityiskohtiin keskittyvä kerronta ja mieltymys keskinkertaisiin adjektiiveihin – hyvä, kaunis, hieno, pieni, iloinen – eivät ole erityisen mukaansatempaavia. Myös hahmojen tunteet kirjoitetaan auki hyvin suorasukaisilla ja lakonisilla tavoilla, mikä jättää heidät ikävän pitkäksi aikaa etäisiksi. Kun kaikki kertojat vieläpä ajattelevat lyhyin lausein ja moitiskelevat itseään samaan sävyyn, aluksi välillä on vaarassa unohtaa, kuka tämän luvun minä nyt olikaan.
Käyntiin lähdettyään Sinä olet perheeni on kuitenkin mukavaa luettavaa. Hahmot ovat hurmaavia, kun heihin lopulta tutustuu. Queer-perheen perustamisessa vastaan tulevia kysymyksiä käsitellään tarkkanäköisesti, mutta luontevana osana tarinaa, eivätkä seksikohtauksetkaan ole itsetarkoituksellisen makuisia. Jälkikäteen mietityttää, onko alun raskas harmaus jopa tarkoituksellinen tehokeino. Värit kirjan maailmaan tulevat vasta rakkauden mukana.
Kolmen ihmisen matkapäiväkirjassa kohti kotia ja johonkin kuulumista on teräviä oivalluksia rakkaudesta; Prismassa käyminen, toisen hiusten kuivaaminen tai seksibileisiin osallistuminen voivat kaikki olla läheisyyden osoituksia. On monta tapaa rakastaa, mutta perhe on lopulta se, joka valitsee olla jättämättä sinua yksin.
Eli Harju
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ystävän menetyksen tuskaa – arviossa Tara Menonin Upoksissa
KIRJAT | Tara Menon on kirjoittanut vaikuttavan esikoisromaanin surusta, josta olisi päästävä irti, kun upottavasta tsunamista on kulunut jo vuosia.
Toisenlainen vaurastumisopas – arviossa Vesa Puttosen Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan
KIRJAT | Vesa Puttonen rahoituksen professorina tuskin voi kehottaa ihmisiä tuhlaamaan, mutta teoksessaan hän kertoo, miten hankittu vauraus kulutetaan.
Kohti vastavuoroisuuden aikaa – arviossa Milja Laineen Pieni kaupunkikasvio
KIRJAT | Milja Laine opastaa tunnistamaan lähiluonnon kukkivia kasvej ja auttaa samalla meitä ymmärtämään, miksi lähelle on niin vaikea nähdä.
Kylmä väre selkäpiissä – arviossa Elina Loisan ja Sinikka Vuolan Hämäräeliöitä
KIRJAT | Sinuttelumuotoiset tekstit tempaisevat imuunsa ja pitävät otteessaan vielä kauan kirjan kansien painuttua kiinni.