Kirsikka Myllyrinteen Marathonista Ateenaan juoksee eri sarjassa kuin muut juoksukirjat

Kuvat: Boyana Loizou / Avain

Tartuin innokkaasti Kirsikka Myllyrinteen juoksukirjaan Marathonista Ateenaan – matka jonka halusin juosta (Avain, 2022). Olen täysin kirjan kohderyhmää: innokas juoksija ja myös maratoonari, ja olen lukenut paljon juoksusta kertovaa kirjallisuutta, jota Myllyrinnekin teoksessaan ahkerasti sivuaa.

Juoksukirjoja lukevat ovat kummallinen porukka, ajattelen. He harrastavat juoksua ja haluavat lukea siitä kaiken. Treenivinkit ja tekniikat kiinnostavat, toki, mutta vielä enemmän janoamme kuulla pitkänmatkanjuoksun henkisestä puolesta. Miten muut kokevat runner’s high’n, flow’n, kivut, epäuskon, uupumuksen, riemun ja ihmeen, joita kaikkia maratonin aikana tulee vastaan?

Kirja alkaa herkullisesti. Kirjoittaja on astumassa maratonille neljän tunnin päästä. Eikä mihin tahansa maratonille. Hän aikoo juosta kuningasmatkan Ateenassa, kuumassa ja kuivassa ja mäkisessä maastossa. Sen täytyy olla monin verroin rasittavampaa kuin edellinen oma maratonini, Vantaan maraton, joka on Suomen tasaisin asvalttimaraton. Lukisin mielelläni, millaista on juosta tyystin toisenlaisissa olosuhteissa.

Alussa petyn hieman. Odotin teokselta enemmän juoksua. Odotin saavani sitä samaa mitä aikaisemmat lukemani juoksukirjat ovat tarjoilleet. Tässä teoksessa lenkillä ollaan lopulta aika vähän. Sitäkin enemmän Myllyrinne kertoo arjestaan Kyproksella, koronapandemian sulkutilasta ja antiikin myyttisistä sankareista. Varsinkin jälkimmäisiin puudun alussa.

Puutumiseni ei kuitenkaan ole kirjan heikkoutta, vaan oman ennakkoasenteeni aiheuttama hämmennys. Olin kai odottanut urheilukirjaa. Kenties se, etten juuri lue kirjojen ennakkoarvosteluita tai edes takakansitekstejä, hieman kostautui nyt.

Kun pääsin yli odotushorisontin keikauksesta, teksti alkoi vetää. Se rullasi kuin asvaltti juoksijan tossujen alla sateen jälkeen, kun ilma on happirikasta ja keho kulkee kuin itsestään.

Huomasin viehättyväni Myllyrinteen tavasta rinnastaa maratonjuoksu ja sen vaatima kurinalainen harjoittelu antiikin hahmojen käänteisiin ja vaikka Aristoteleen ajatuksiin. Nautin saadessani oppia vanhoista myyteistä ja tajusin, että omat tietoni antiikin tarinoista olivat kovin sirpaleisia. Erittäin kiinnostavaa oli myös lukea maratonin ja pitkänmatkanjuoksun historiasta. Ei siitä niin kauaa ole, kun naisten ei annettu juosta pitkiä matkoja, ettei kohtu irtoa tai rintaan kasva karvoitusta.

* *

Lukukokemus oli intiimi sillä tavoin, että kirjoittajan läsnäolo ja tunteet olivat koko ajan aistittavissa. Pateettisuudenkin uhalla sanon, että fyysisesti tunsin juoksevani Myllyrinteen kanssa kivikkoista polkua käärmeitä väistellen, armoton aurinko niskassa paahtaen. Jopa perheen koira tuli ystäväkseni niin, että huolestuin ellei sitä vähään aikaan mainittu tarinassa. Ja sinne juoksupolullekin kyllä poikettiin ihan säännöllisesti, vaikka polulle astumisen jälkeen teksti veikin usein muihin aiheisiin. Niinhän se on juostessakin. Ajatukset vaeltavat.

Kirjassa tunnuttiin koko olevan ajan koronalimbossa, mikä loi tietyllä tapaa klaustrofobisen tunnelman. Kyproksen ahdistava sulkutila älyttömine rajoituksineen oli jotain muuta kuin mihin me Suomessa totuimme. Että uskonnollisiin menoihin kyllä sai kokoontua ruuhkaksi asti, mutta lenkkeily pihalla yksikseen oli ankarasti kielletty.

Teoksessa lukija pääsee Myllyrinteen perheen kyproslaiseen elämänmenoon ja sen ihmettelyyn hyvin mukaan. Kirsikka Myllyrinne on kertonut aiheesta aikaisemmassa kirjassaan Happamat sitruunat (Avain, 2020).

Jos jotain olisi saanut pyytää, niin olisin venyttänyt viimeistä lukua pidemmäksi. Seikkaperäisempi juoksunkulkuselostus olisi kruunannut lukukokemuksen, ainakin näin juoksua janoavalle lukijalle. Jos taas lukijaa eivät lenkkarihiki, jalkojen rakot ja takareisivammat kiinnosta, oli päätösluku varmasti sellainen kuin pitää.

Ennen Myllyrinteen kirjaa ajattelin, että juoksusta kertovat kirjat eivät kiinnosta kuin juoksijoita. Tätä teosta voin suositella kuitenkin kenelle tahansa itsensä kehittämisestä, tekojemme motiiveista, antiikin myyttisistä sankareista ja elämästä ulkomailla kiinnostuneille. Teos sai pohtimaan myös ilmastonmuutosta. Niin helvetillinen kuumuus kirjoittajan kotisaarta vaivasi, että aiheen ajatteleminen oli pakollista.

Kirsi Haapamatti

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua