Kirjeenvaihtoa Myrskyluodon Maijan kirjoittajan kanssa – Hans Collianderin Kesäpoika

Anni Blomqvist (1909–1990). Kuvat: Wiki Commons / Warelia

Hans Colliander: Kesäpoika. Warelia, 2023. 104 sivua

Kuluvana keväänä on Kulttuuritoimituksessa esitelty sastamalalaiselta Warelia-kustantamolta kolmen uutuusteoksen minisarjana Ritva Ylösen Järjellä ja tunteella – Laura Harmajan traaginen elämä, toisena Pertti Rajalan Helmi Haapasen kapinakirja ja nyt viimeisenä Hans Collianderin Kesäpoika. Ideana on ollut arvioinnin ohella saada sisäpiirin tietoa kirjojen valmistusprosessista.

Teokset on valittu samalla periaatteella kuin lukijat yleensä kirjansa ostavat tai lainaavat, eli henkilökohtaiset syyt voivat olla mitä tahansa. Tässä tapauksessa kirjoittaja päätyi Laura Harmajaan samasta syystä kuin luultavasti moni muu: elämäkerrasta oli odotettavissa ja myös löytyi uutta tietoa Saima-tyttärestä, samalla kiinnostava henkilökuva teoksen päähenkilöstä ja perhekunnan säätyläistaustoista.

Helmi Haapasen kapinakirja esitteli laajemmissa faktakehyksissä Tampereeseen sijoittuvan sisällissotakuvauksen kirjoittajan tädin kokemuksista. Siviilien rankat kohtalot tunnistettavissa paikoissa oli myös rakenteellisesti tiivis lukukokemus.

Hans Collianderin Kesäpojan valintaan oli kaksi syytä, Colliander nimenä ja hänen suhteensa kirjailija Anni Blomqvistiin.

Teatterinjohtaja Aimo Hiltunen pyysi minulta Lahden kaupunginteatteriin vuonna 1978 ehdotuksia pienimuotoisista, syviä henkilökuvia sisältävistä teksteistä. Ehdotin Tito Collianderin alun perin ruotsiksi ilmestynyttä, juuri tuolloin suomennettua teosta Armahda meitä. Sen tapahtumat sijoittuvat näyttämöllä jännittäviä mahdollisuuksia tarjoavaan vanhaintavarankauppaan. Näytelmällisesti toimiva hyvän ja pahan taistelu on sen riipaisevissa hahmoissa kipeästi läsnä; näkökulma on pienen pojan.

Ehdotukseni ei päätynyt teatteriin silloin, mutta Hiltunen ohjasi siitä tehdyn dramatisoinnin myöhemmin televisioon.

Kustantaja Marko Vesterbacka Wareliasta kertoi, että Hans on samoja Colliandereita, joskaan ei kovin läheistä sukua tunnetulle taiteilijapariskunnalle Inalle ja Titolle.

Pari vuotta ennen kuin tapasin Hiltusen, oli televisiossa nähty Åke Lindmanin ohjaama Myrskyluodon Maija kuusiosaisena sarjana. Senhän näkivät ”kaikki”. Kesäpojan valinnan varsinainen syy olikin Anni Blomqvist, ei Hans Colliander, jonka tuotantoa en entuudestaan tuntenut, mutta jonka kirjat ”käsittelevät erityisesti käsillä tekemistä sekä ihmisen ja luonnon suhdetta, varsinkin lintuja”.

Sitä vastoin Tampereen Työväen Teatterista vuosien varrella kiertämään lähtenyt Myrskyluodon Maija on täyttänyt katsomot, missä sitä onkin esitetty. Televisiossa kuultiin Lasse Mårtensonin siihen säveltämää vaikuttavaa musiikkia, teatterissa lähinnä Matti Puurtista.

TTT:n menestyksellisen kantaesityksen ohjasi Anita Myllymäki, joka tarttui siihen uudelleen Porin Teatterissa. Kun tarina sijoittuu merelliseen ympäristöön, miljöö näkyi ja tuntui myös näyttämökuvissa. Jotkut harrastajanäyttämöt esittivät Maijaa mahdollisuuksien mukaan vesien äärellä. Porin Teatterin ammattilaisetkin hakivat harjoituksissaan ulkoista ja sitä kautta sisäistä tuntumaa Reposaaresta.

* *

Hans Colliander oli useana kesänä, isompana keväisin ja syksyisin, aidoissa maisemissa Anni Blomqvistin ”kesäpoikana”. Hän oli pienenä viettänyt kesiä sukulaisissaan saaristossa. Hans ei viihtynyt kaupungissa, ja kun Anni Blomqvist otti kesälapsia kotiinsa, Hans vieraili hänen luonaan 15-vuotiaasta lähtien, vuodesta 1966.

Blomqvist oli menettänyt viisi vuotta aiemmin miehensä ja vanhemman poikansa Tommyn ja alkoi kirjoittaa surutyönään. Hans Collianderin ja Blomqvistin yhteys kirjeenvaihtoineen jatkui kirjailijan kuolemaan 1990 asti.

Kesäpoika sattuu ilmestymään eräänlaisena alkusoittona Anni Blomqvistin maailmaan sopivasti nyt, kun hänen saarillaan on kuvattu tietävästi ensi vuonna ensi-iltansa saavaa, Tiina Lymin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa elokuvaa Myrskyluodon Maijasta. Kuten tiedetään, tarinan taustalla ovat kirjailijan elämän omat murhenäytelmät.

Kesäpoika perustuu Collianderin kokemuksiin saarella hänen omien muistikuviensa suodattamana, mutta myös hänen Blomqvistin kanssa käymäänsä kirjeenvaihtoon. Samalla kirjasta piirtyy kaarta Collianderista itsestään, erityisopettajan muotokuva ihmisenä, kirjailijana ja ajattelijana.

Lintujen tuntija osoittautuu eteväksi luontokuvaajaksi, ja hänen sisäistynyttä tekstiään lukee muutenkin uteliaana. Kiireettömyys ja eräänlainen rauha huokuu riveiltä, joita hallitsee edesmenneen kirjailijan läsnäolo. Kesälapsi Colliander on saman hengen lapsia. Syyttä hän ei nimitä Blomqvistia keinoemokseen.

* *

Suhde Anni Blomqvistiin on juuri se, joka on polttopisteessä. Koska on yleisesti tiedossa Blomqvistin kirjoittaneen tunnetuimmassa romaanisarjassaan Myrskyluodon Maijassa suvustaan ja omasta täydestä, mutta murheen sävyttämästä elämästään, romaanin lukeneille ja Åke Lindmanin tv-elokuvan nähneille nousee kirjailijan henkilökuvasta samastuttavasti mieleen Maijan erityisyys.

Sikäli kuin tietoni pitävät paikkansa, tulevassa elokuvassa Maija nähdään myös Krimin sodan kehyksissä rauhanrakentajana, vihaan ja katkeruuteen sortumattomana saaristolaisena. Samanlaisena hahmona koin tämän kirjan sivuilta Annin, viisaana, perinteitä kunnioittavana, mutta uusille ajatuksille tilaa antavana kansannaisena. Anni pitäytyy elämäntavoissaan ja vahvassa uskossaan, muita tuomitsematta.

Hänen ja Collianderin ajatukset ja teot eivät sentään kaikin osin kulje samaan suuntaan, mitä Kesäpojan kirjoittaja hienoisesti raottaa. Tuleepa hän tunnustuksissaan kohottaneeksi Blomqvistin suorastaan pyhän asemaan tohtimatta paljastaa tälle kaksois- tai jopa kolmoiselämäänsä. Välittömästi näiden Hansin harha-askelten jälkeen seuraa kirjan lukuihin hyvin sijoitettu, lyhyt kappale Annin miehestä Valterista. Se on kuin toisesta maailmasta, tavallisuudesta nousevasta väkevästä rakkaudesta Anniinsa.

* *

Pienehköön teokseen on kirjattu luotettavasti niitä maamerkkejä, joille juuri Myrskyluodon Maijan vastaanotossa aikoinaan annettiin tunnustusta, erityisesti kansantieteelliselle tarkkuudelle, jota Colliander on höystänyt esimerkiksi lyhyillä historiallisilla katsauksilla ja paikallisilla uskomuksilla. Kerrotuiksi tulevat myös Blomqvistin tärkeät käänteet, lehtijutuista alkanut kirjoittajan ura, työn välttämättömyys ja merkitys, elämän kunnioitus raskaimpine vaiheineen – ensin miehen ja esikoispojan hukkuminen naapurien kalastajaveljesten kanssa, sitten kaksossisarusten kuolema ja lopuksi nuorimmaisen pojan Bengtin viimeinen matka merelle.

On osittain Åke Lindmanin ja Lasse Mårtensonin ansiota, että Anni Blomqvist kirjailijana tunnetaan hyvin. Hänen väkevä Maija-sarjansa, aito ihmiskuvaus ja armoton ympäristö vetoavat edelleen elokuvantekijöihin, mutta nimenä Blomqvist vetoaa yksinkin. Kustantaja Marko Vesterbacka kertoi, että Kesäpoikaa on Warelian kevään kirjoista myyty eniten.

Haikailin kirjaan kuvia, joista joihinkin kirjassa viitataan (Anni istumassa pöydän ääressä, jossa kirjojaan kirjoitti; oikea Maija eli Blomqvistin isänpuoleinen täti valtavine käsineen; Blomqvistien asumus) sekä karttoja ulkosaaristosta paikantamisen helpottamiseen.

OIisin mielelläni nähnyt kuvan myös Blomqvistin kallioisesta ja karikkoisesta Simskälasta, Vårdön kunnassa Ahvenanmaan koillissaaristossa monen sillan ja lauttamatkan takana. Kuvaukset siitä ja yhteydet sinne mantereelta jopa niiden historiallisen tarkastelun innostamana kiihottavat lukijan mielikuvitustani, jota voisi hyvin ruokkia myös visuaalisesti.

Elinkeinostakin kirja sisältää ainakin minut yllättänyttä tietoa. Tuntuu ihmeeltä, että noilta karuiksi kuvatuilta saarilta on voitu viedä jo ennen moottoriveneaikaa Turkuun ja Tukholmaan suolasilakan ohella halkoja, suolattua ja kuivattua lihaa, voita, juustoa, puisia tarve-esineitä ja jopa kotieläimiä. Selvää on, että helposti se ei käynyt.

Kuvitusta Vesterbacka kertoi harkitun sisäkansiin. Lopulta ”kirjan subjektiivisen ja intiimin luonteen vuoksi ulkoasu… haluttiin pitää pelkistettynä ja vain tekstin varassa etenevänä”. Jopa Blomqvistin lähettämien, käsin kirjoittamien kirjeiden käyttö ”olisi ollut pois tekstin lumosta, kirjoittajan oman äänen voimasta”. Omasta puolestani en ole asiasta niinkään varma.

Kesäpoika on Vesterbackan sanoin ”kustantajan hahmottamasta näkökulmasta niitä kirjoja, joiden erityinen vaikuttavuus ja myös yleinen samastuttavuus on juuri syvässä henkilökohtaisuudessa, joka resonoi lukijassa, jos lukija on samalla aaltopituudella… Jotkut lukijoista voivat kaivata kirjalta muita asioita, mutta jos tämä kirja olisi pyrkinyt vastaamaan niihin muihin odotuksiin, kirja ei enää olisi ollut sama eikä sen ominaisluonne olisi säilynyt”.

Huomasin kaipaavani myös yhtä välähdystä enemmän tilaa ja roolia Blomqvistin luona vierailleille muille kesälapsille. Ajattelin lapsia yhteisönä, mahdollista töiden jakamista, Annin suhtautumista heihin.

Vesterbackasta on aika usein arvosteluja lukiessaan vaikuttanut siltä, että kriitikolle on tullut lukiessa mieleen, että ”olisi ollut kiva tietää siitä ja tästä, ja hän (kriitikko) on kirjannut nämä ajatukset kritiikkiin ’puutteiksi’ – ilmeisesti miettimättä, että hänen ilmeiset huomionsa ovat olleet kirjan tekijöidenkin mielessä”. Vesterbacka pitää kustantajan tärkeänä tehtävänä ”kirjan ominaisluonteen tunnistamista”. Se on hänestä kirjan sielu, jota kirjoittajan ja kustannustoimittajan välisessä vuorovaikutuksessa pyritään entisestään vahvistamaan. Sitä ei ole mitenkään syytä kiistää.

* *

Vesterbacka mainitsi, että toisinaan on ymmärrettävä pidättäytyä kajoamasta tekstiin edes faktojen tarkistamisen nimissä. Kysyin, käytiinkö kirjailijan kanssa keskustelua siitä viimeisen luvun virkkeestä, jossa Colliander pohtii (Blomqvistille sanansa suoraan osoittaen) virkkeen verran mahdollista käyntiään Blomqvistin pihapiirissä Strömmenillä ”tarkistamassa, onko talosi asumaton vai onko se kirjailijakoti, jollaiseksi ajattelit sen jättää”.

Vastaukseksi sain: ”Hansille nuo paikat ovat muistojen paikkoja, joilla on ollut hänelle valtava merkitys ja joita hän vaalii mielensisäisenä aarteenaan. Eli arvaan, että hän ei haluakaan rikkoa niitä muistikuvia uusilla, ajantasaisilla kokemuksilla, eikä varmaankaan ole kirjan ilmestymisen jälkeenkään palaamassa niihin maisemiin.”

Toisaalla Vesterbacka toteaa vielä, että Kesäpojan kohdalla ”varjeltiin kirjan pelkistyneisyyttä, eikä siihen haluttu lisätä muita näkökulmia, ei edes muistelevan mielen kertomien tietojen tarkistamista”. Ei tietenkään ole epäselvää, etteivätkö kirjailija ja kustantaja ole tienneet, miten talolle on käynyt.

Koska muistikuvani ja sitten faktantarkistukseni varmistivat, että Ahvenanmaan kulttuurisäätiö on ottanut talon Anni Blomqvistin tahdon mukaisesti haltuunsa ja että se on museo ja kirjailijakoti, asia on syytä todeta myös tässä. Kaikki lukijat eivät sitä välttämättä tiedä.

Vaikkei kohde ole yhtä helposti tavoitettavissa kuin moni muu nähtävyys, kulttuurimatkailijan kannattaa ottaa alkumatkalle Ahvenanmaan-laivalle lukemiseksi vaikka Hans Collianderin Kesäpoika. On se ilman muuta sen väärtti.

Risto Ojanen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua