Kirja MV-lehden vaiheista ja siitä miten se repi Suomen kahtia – arviossa Vehkaojan ja Creutzin Maan vaiva

Vehkaoja & Creutz. Kuvat: Veikko Somerpuro / Johnny Kniga

Ehkä minun lisäkseni joku muukin alkaa lukea väärällä ennakkoasenteella Mikael Vehkaojan ja Karin Creutzin kirjaa Maan vaiva – Miten MV-lehti repi Suomen kahtia (Johnny Kniga, 2026). Se ei olekaan syväanalyysi suomalaisen vastamedian synnystä ja seurauksista, vaan se on pikemminkin vain tapahtumien kuvaus.

Kirjan päähenkilö on verkkosivuston perustaja Ilja Janitskin. Hän oli jossain vaiheessa lupaava juniorikiekkoilija, mutta elämä kuljetti kauas, esimerkiksi moottoripyöräkerho Bandidoksen kautta Andorraan saakka. Sekavien elämänvaiheiden jälkeen hän sai mediatoiminnastaan ehdottoman vankilatuomion. Syövän aiheuttama kuolema tuli varhain, 42 vuoden iässä.

Vehkaojan ja Creutzin kirjan tärkeitä henkilöitä ovat MV-lehden teossa mukana olleet Juha Korhonen, Janus Putkonen, muuan sukunimeltään määrittelemätön Lauri, Asta Tuominen, Risto Pietilä ja Johan Bäckman. Jonkinlainen arkkivastustaja on Ylen toimittaja Jessikka Aro.

Kaikkiaan teoksen henkilöhakemistossa on hieman yli 200 nimeä. Se on suuri määrä kirjaan, jonka leipäteksti jää selvästi alle kolmensadan sivun.

Tulos olisi ollut vakuuttavampi, jos olisi käsitelty yksi asia kerrallaan suunnilleen tyhjentävästi ja sitten olisi siirrytty toiseen aiheeseen. Kirjan sisällysluettelon hämärät otsikot eivät auta lukijan urakkaa. Poukkoileva elämäntarina tuottaa poukkoilevaa tekstiä.

* *

Ilja Janitskin ilmeisesti yllättyi itsekin MV-lehden suosiosta. Alusta asti siinä pyrittiin kirjoittamaan asioista, joista valtamedia vaikenee. Oli juttuja poliisitoiminnan nurjasta puolesta ja vakuutuslääkäreistä. Keskittyminen maahanmuuton epäkohtiin tuli vasta hieman alkuvaiheiden jälkeen.

MV synnyttää ainakin jälkikäteen vaikutelman jonkinlaisesta haulikkoammunnasta. Joskus osui kohdalleen, mutta usein haulit harhautuivat vääriin kohteisiin.

Oma lukunsa oli julkaisun ilmaisutyyli. Suruttomasti lainattiin materiaalia muista lehdistä lähteitä paljastamatta. Ihmisten yksityisyyttä ei kunnioitettu, eikä muutenkaan piitattu perinteisistä journalismin arvoista.

* *

Kirja kieltämättä kokoaa perusteellisesti MV-lehden vaiheet. Tapahtumat tulevat kirjoitetuiksi, mutta rauhallinen, pohdiskeleva analyysi jää tekemättä. Olisi ollut kiinnostavaa lukea siitä, miten lehti heijasteli yleiseurooppalaista populismin ja ääriajattelun nousua. Lehti osui johonkin tarpeeseen, mutta olivatko tarpeet kovin alhaista lajia? Tästä olisi ollut mukava lukea.

Hyvä huomio on kirjan muistutus filosofi René Girardin kehittämästä syntipukkiteoriasta. Sen mukaan yhteisöt tapaavat kanavoida sisäiset jännitteensä symboliseen uhriin, jonka ympärille syntyy moraalisen puhdistumisen kokemus.

MV:n seurakunta oli sekalainen. Lehti veti puoleensa kristilliskonservatiiveja, sekulaarinationalisteja, new age -väkeä, salaliittoteoreetikkoja, poliiseja ja viranomaisvallan periaatteellisia vastustajia. Tätä joukkoa saattoi yhdistää lopulta vain yhteinen vihollinen. Siihen rooliin tarvittiin suvakit, valtamedia ja eliitti. Samalla MV-lehti oli valtamediassa myös vastaleirin käyttämä syntipukki.

Arto Köykkä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua