Kiiltävä pinta himmenee, kun uutuus haihtuu – arviossa Helena Sinervon Kirkasta ja välähtelevää

Kuvat: Otava

Ovatko kirjan pääosassa lapsuuden ystävykset Reetta ja Petri vai kenties leipurin rouva Mirkku? No, ei kukaan näistä mainituista eikä kukaan muukaan Helena Sinervon romaanin henkilöistä. Vaivihkaa Kirkasta ja välähtelevää -kirjassa (Otava, 2024) pääosan saa muovi kaikissa uskomattomissa muodoissaan.

Meille varttuneimmille, suunnilleen Sinervon ikäpolveen kuuluville, 1970-luvun kuvaus on kovin tuttua. Pieneen muovipurkkiin pakattu mansikkajogurtti oli ihme, ja maitoa ostimme litran muovipusseissa sen jälkeen, kun tinkimaitoa ei enää haettu suoraan naapurin navetalta. Muoviset maitopussit päätyivät sitten matonkuteiksi ja taitavien käsien kutomana eteisten lattioille.

Otimme muovin tuomat arjen helpotukset vastaan, mutta emme tienneet, että uutuuksissa oli riski. Jos joku tiesikin, riskeistä ei puhuttu.

Kirjan tapahtumapaikkana on pieni kaupunginosa Tampereen itälaidalla. On Savolaisen sekatavarakauppa ja Roineen leipomo. Kauempana kaupungilla on muovitehdas, ja moderni itsepalvelumarket tulee kilpailemaan sekatavarakaupan kanssa muoviin pakatuilla tuotteillaan.

Kaikki tuntevat toisensa, ja sujuvasti Sinervo juoksuttaa kirjansa henkilöiden tarinaa kohtaamisesta toiseen. Jokainen pääsee vuorollaan ääneen ajatuksineen, toiveineen ja huolineen. Yhteisö elää yhdessä ja naapureiden asiat tiedetään, mutta kuitenkin kaikki kantavat yksin omia murheitaan.

Monessa paikassa näkijöinä ovat lapset, ennen kaikkea Reetta ja Petri. He katsovat ympäristöään lapsen silmin, mutta samalla paljastavat yhteisön ongelmia. Etenkin aina nälkäinen Petri herättää myös lukijassa huolenpidon tunteita, mutta kirkasta ja välähtelevää etsivä lapsi sentään löytää ajoittain onnen hetkiä.

* *

Sinervon kirja jakaantuu kolmeen päälukuun: Reetan kirja, Kelluntoja (2010) ja Yhteydessä. Reetan kirjassa pysytellään 1970-luvulla, mutta Kellunnoissa selviää, mitä kirjan henkilöille on 2000-luvulle tultaessa tapahtunut.

Yhteydessä-luku paljastaa, miksi kirja on sellainen kuin se on ja miksi huomattavasta henkilöjoukosta huolimatta pääosassa on muovi.

On hyvä, että Sinervo herättelee näkemään, mitä me ihmiset olemme saaneet muovi-innostuksessamme aikaan. Hän myös ymmärtää 1970-luvun ihmistä:

”Eivätkö ihmiset yksinkertaisesti vain huumaantuneet kaikista uusista tuotteista, joita muovin ansiosta ilmestyi markkinoille?”

Sinervon muutamat romaanihenkilöt heräsivät 2010-luvulle tultaessa muovin haittoihin. Niin teki muun muassa Reetta, mutta myös leipurin poika Teddy eli Tapio Roine, joka tutkijana näki mikromuovin tuomat ongelmat ja tunnisti edelläkävijänä jopa nanomuovin, kylläkin tässä kirjailijan pienen lisähuomautuksen kera.

Muovin aiheuttamat haitat eivät ole tainneet jäädä kemikaalien yhteisvaikutukseen ja salakavalaan tunkeutumiseen elinympäristöömme ja elimistöömme:

”Ehkä elämään on tullut muutakin muovista ja kertakäyttöistä kuin pakkaukset ja astiat”, pohtii Sinervon kirjan Reetta.

”Ehkä kulutusyhteiskunta, samalla kun se teki meistä kaikin tavoin riippuvaisia, on jollakin tavoin, no, muovittanut meidät, kelmuttanut ja suojakaasuttanut, eristänyt luonnollisesta yhteydestä toisiimme ja ympäristöön?”

* *

Onko muovista romaanin päähenkilöksi? On ja ei. Tarina vaatii kiinnostavan henkilögallerian, ja sellaisen Sinervo on kyllä luonut. Kaupungin laitaman asukkaista syntyy läpileikkaus 1970-luvun tyypillisistä tamperelaisista. Toisille muovi toi elannon tai vei sen irtisanomisten jälkeen, toisille se merkitsi uutta bisnestä ja joillekin taas arjen helpotusta.

Kirjan loppuosan pohdinnat leviävät jopa liiaksi maailmojasyleileviksi, mutta toisaalta sellainen maailma on: kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua