Kertomus, jossa on reikä keskellä – arviossa Olga Tokarczukin romaani Anna In maailman hautakammioissa

Olga Tokarczuk. Kuvat: Jacek Kołodziejski / Särö

Useita menestysteoksia julkaissut puolalainen Olga Tokarczuk sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa Päivän talo, yön talo (Otava 2004) on Tapani Kärkkäisen kääntämä, kuten on nyt suomennettu Anna In maailman hautakammioissa (Särötär, 2024).

Anna Inin kohdalla voisi kuvitella, että kyseessä on jälleen yksi muinaisen taruston nykyaikaistamisyritys, mutta Tokaczuk on onnistunut tekemään siitä jotain enemmän. Se on sekä uudelleentulkinta että laajennettu versio sumerilaisesta Inanna-myytistä.

Pitelen käsissäni melko ohutta kirjaa, joka on esineenäkin kaunis. Kullalla painetut kärpäset ja jumalattaren silmät kiiltävät tummassa kannessa, jonka taustalla häämöttää kuva jumalatar Inannasta. Olen aina ollut jotenkin heikkona romaanien kultapainatuksiin.

Koska myytti ei ole minulle entuudestaan tuttu ja romaanin takakannessa sanotaan, että kirjailija avaa myyttiä jälkisanoissaan, aloitan sieltä. Se on hyvä päätös, sillä sen jälkeen Tokarczukin tarinaan on helpompi päästä sisään.

Inanna, taivaan kuningatar, kuun jumalan tytär, Urukin kaupungin valtiatar, rakkauden ja sodan jumalatar, on nuori nainen, jolla on palmikoidut hiukset ja päässään sarvilakki. Hän lähtee manalaan syöstäkseen sisarensa, manalan valtiattaren, vallasta ja antaa ystävälleen ohjeen, että jos ei palaa kolmessa päivässä takaisin, täytyy apua pyytää jumal-isiltä. Inanna epäonnistuu tehtävässään ja sisko tuomitsee hänet kuolemaan. Niinpä kolmen päivän kuluttua Ninšubur, Inannan oikea käsi, lähtee pyytämään jumalilta apua.

Tokarczuk pyrkii tuomaan Inannan myytin lähemmäs nykylukijaa. Hän tosin vie sen vielä pidemmällekin omaääniseen, moniääniseen, futuristiseen maailmaan, jossa loogiset syy- ja seuraussuhteet on työnnetty sivuun ja kertojina toimivat erilaiset minä-hahmot (minä jokainen kuolevainen), kukin heistä omasta näkökulmastaan. Ääneen pääsevät niin Nina Šubur (Ninšubur), hautakammioiden portinvartija Neti, Puutarhurin sisar Anna Gešti (Geštianna), valkoinen rikša-ajuri kuin itse kaupunkikin. Eri kertojat kuljettavat tarinaa kuin moniäänistä laulua, ja teoksen muotoa Tokarczuk kuvaa kirjalliseksi animaatioksi, sen aikaa ”illo temporeksi”, jossa asiat tapahtuvat silloin, nyt ja aina.

Kaupunkimiljöö on kolmitasoinen rakennelma, jossa hieman kliseisestikin kuolema sijoittuu maan alle, kun taas mitä korkeammalle kohti taivaita mennään, sitä jumalallisemmaksi muuttuvat asukkaat. Maan tasolla elävät tavalliset kansalaiset, jotka näkevät aurinkoa vain harvoin. Tokarczuk on luonut eriskummallisen maailman outoine lakeineen, jossa todellisuus on nyrjähtänyt sijoiltaan, ihmiset muuttuneet puoliksi kyberpunk-koneiksi ja kehitys selvästi meidän aikaamme edellä.

Raunioiden päälle on rakennettu teräksinen pylväskaupunki, joka kasvaa ylöspäin, kohoaa korkeuksiin ja kärsii aurinkoallergiasta. Puhdas ilma, varallisuus ja digitalisaatio keskittyvät yläkerroksiin.

* *

”Sinne missä teräs on hapertunut, missä ruoste syönyt saumat, on pystytetty tukia, aukot on paikattu metalliverkoilla, ja nyt maata verhoaa rautainen sienirihmasto, joka haaroittuu ja haaroittuu aina vain, tähtää telineillään kohti kaukana siintäviä aurinkoa ja kuuta.”

Kaupungin alla on hautakammioiden maailma. Manala näyttäytyy pimeänä, dystooppisena paikkana, jossa kivilattiaa peittää nilkkoihin asti ulottuva tumma vesi, sillat ovat lahoja, pohjasta kasvaa sammaleen ja homeen verhoamia pylväitä. Teoksen miljöö on niin voimakkaasti kuvattu, että se tuntuu melkein yhdeltä tarinan hahmoista.

”Kuljetteko kanssani eteenpäin tätä tarinaa, kertomusta jossa on reikä keskellä?” kysyy Nina Šubur lukijalta. Matka alkaa siitä, kun Anna In ja Nina Šubur laskeutuvat pylväskaupungin hisseillä alaspäin, aina vain alemmas. Lopulta he saapuvat parkkihalliin ja ruosteiselle sisäänkäynnille, joka johtaa toista puolta hallitsevan sisaren, landladyn luo. Sisaren mielestä Anna In on varastanut häneltä maailman, ja niinpä hän surmaa Anna Inin.

Anna Inin syy laskeutua alas manalaan jää avoimeksi. Miksi hän päätti yhtäkkiä ottaa sellaisen riskin? Alkuperäisessä myytissähän Inanna yrittää syöstä sisarensa Ereškigalin valtaistuimelta ja tuomitaan siksi kuolemaan. Tämän motiivin olisi ehkä voinut tuoda selvemmin esiin myös Tokarczukin versiossa. Jälkisanoissaan Tokarczuk mainitsee, että koska myytistä ei saanut selkeitä vastauksia siihen, miksi Inanna laskeutui manalaan tai miksi sisko surmasi hänet, Tokarczuk päätti seurata intuition ääntä. Olisin silti suonut Anna Inille vahvemman motiivin kuin pelkän maailman eheyden saavuttamisen.

”Anna In, In Anna laskeutuu alas maan alle, hautakammioihin, eikä palaa takaisin.”

Kun kolme päivää on kulunut, eikä Anna In ole palannut, lähtee Nina Šubur hakemaan apua isiltä ylhäältä, kaupungin parhaista sektoreista. Isät ovat haluttomia auttamaan ja piirtävät Anna Inistä varsin epämiellyttävän kuvan: epäsosiaalinen, varas, juoppo, huijari, letukka, rettelöitsijä ja narkomaani.

Tekstin teho perustuu ennen kaikkea kieleen. Se on upean lyyristä, paikoin ruman kaunista, paikoin kuin proosarunoa:

”He pitelivät kiinni toisistaan, tanssivat hiljalleen lapsivedessä, tuossa tummassa ja lämpöisessä meressä. Aivot kehräsivät yhteistä lankaa, kutoivat siitä maailmaa.”

* *

Tapani Kärkkäinen on tehnyt hienoa työtä suomentaessaan Tokarczukin runollisia lauseita, se ei varmastikaan ole ollut aina helppoa. Kieli vie lukijan vieraalle maaperälle, esineet heräävät eloon, portit nyrpistelevät, kaiteet haukottelevat ja matkalaukku käyttäytyy kuin koira talutushihnassa. Voimakas toisto ja surrealistinen tyyli, jossa elävän ja elottoman raja häivytetään, tuo vahvasti mieleen Sinikka Vuolan Replikan (Tammi 2016).

Teos hämmentää ja ihastuttaa. Sitä kuvaa ehkä parhaiten sana: mielenkiintoinen. Napakkuudestaan huolimatta se on sisällöltään rikas ja yltäkylläinen. Lukuun ottamatta kaupungin Puutarhuria, Anna Inin puolisoa. Hän jää mielestäni liian ohuelle käsittelylle. Tokarczuk jättää käyttämättä mahdollisuuden kertoa syvemmin Inannan ja Puutarhurin suhteesta. Miten he ovat toisensa löytäneet ja millainen heidän suhteensa nyt on?

Anna Inin tarinaa ei ole kerrottu läpikotaisin, vaan se pitää sisällään paljon kysymysmerkkejä. Se on kuin surrealistista unta, hämmentävä sekoitus ikiaikaista myyttiä ja digitaalista tulevaisuutta. Teos on ehkä perinteisen dekkarin ystävälle haastavaa luettavaa, mutta omaäänisestä kielestä ja mahdollisista maailmoista pitävälle nautinto. Sitä ei lueta nopeasti silmäillen, vaan rauhassa syventyen.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua