Katja Ståhlin Hevoshullun kirja kertoo yhden ihmisen kokemuksen siitä miten hevonen ottaa kaiken ja antaa vielä enemmän

14.05.2021

KIRJAT | Katja Ståhlin Hevoshullun kirja on kuin kansien väliin iskettyä stand-up-komiikkaa. Hevoshulluus on tosiaan hulluutta: kun hevonen vie ajan, rahat ja terveyden, hevoshullu on vain onnellinen.

”Vain hevoshullu voi ymmärtää, miten onnellinen ihminen on, kun kaikki rahat menevät tallissa heinää rouskuttavaan kavioeläimeen.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Katja Ståhl: Kavioliitossa – Hevoshullun kirja

  • Readme, 2021.
  • 282 sivua.

Toimittaja Katja Ståhl on kirjoittanut Kavioliitossa-blogiinsa pohjautuvan Hevoshullun kirjan (Readme, 2021). Kirjan alkusanoissa Ståhl sanoo, että häneltä on varmaan tuhat kertaa kysytty, miksi hevoset ovat niin ihania ja yhtä monta kertaa hän on sitä miettinyt. Siihen vastatakseen hän kirjoitti kirjan.

Jo kirjan alkulehdiltä vastaus alkaa hahmottua. Pilaan nyt tässä kohtaa elämyksen ja kerron vastauksen.

Katjan vanhemmat eroavat, kun hän on kaksivuotias. Isä tutustuttaa tyttärensä hevosiin, mutta muuten isä vaikuttaa olevan sivuosassa. Äidin luona asuva Katja joutuu muuttamaan nuoruutensa aikana usein ja vaihtamaan koulua. Äiti on lentoemäntä ja työnsä vuoksi usein poissa kotoa, ja kotona ollessaan ei aina selvin päin. Isällekin niin sanotusti maistuu. Koulussa Katjaa kiusataan. Yläasteella Katja esittää kovista, vaikka ei ole sisimmässään yhtään kova.

Hevosten luona Katja tuntee kelpaavansa juuri sellaisena kuin on. Hän on onnellisimmillaan juuri tallilla.

* *

Katja Ståhl on viiltävän rehellinen kirjoittaessaan nuoruudestaan. Häntä hävettää moni asia aivan turhaan. Hän kuvittelee, että kaikilla muilla lapsilla asiat ovat normaalimmin. Äänikirjaversiossa Ståhl lukee itse kirjansa, mikä vain lisää tekstin vaikuttavuutta.

”Silti ainoa asia, joka pitää minut järjissäni, ovat hevoset. Leikin salaa barbihevosilla vaikka kuinka monta vuotta. Piilolapsuuteni jatkuu minua nuorempien kaverien kanssa poikkeuksellisen pitkään. Julkisivuni vihjaa, että olen maailmannainen, jolla on sähkönsinistä ripsiväriä, kajalia ja sentin kerros huulirasvaa, mutta sisältä olen vielä leikkivä lapsi.”

Nuoruusvuosien jälkeen kirjassa alkaa Kavioliitossa-vaihe, jota käsitellään seikkaperäisesti. Mukaan astuu kumppani, kaksi lasta ja oma hevonen. Sain itsekin vasta kirjan sivuilta tietää, miten Katja Ståhlin kuuluisa Pullukka eli hänen ahne ja lisääntymistä rakastava hevosensa päätyi hänelle.

Hevosesta tuli lopulta äidin ja tyttären yhteinen harrastus, sukupolvia yhdistävä tekijä.

Tarinan seassa on mausteena otteita Kavioliitossa-blogista, paitsi että tässä tapauksessa mausteita ei ole säästelty. Ne ovat kuin päiväkirjamerkintöjä, joissa tunteet on merkitty muistiin tuoreeltaan. Jos pidät blogista, pidät tästä kirjasta.

Tässä kohtaa tein itse sen virheen, että hotkin kirjan lyhyessä ajassa. Se tuntui vähän samalta kuin olisi katsonut kolme tuntia putkeen koomikon lavashow’ta. Onhan se hauska, mutta ei sellaista puutumatta jaksa. Lukijan kannattaa osata säännöstellä. Minä en osannut.

* *

Aloitin Hevoshullun kirjaan tutustumisen kuuntelemalla äänikirjaa ja sain kirjan arvostelukappaleen myöhemmin. Hyvä, että sain, koska versioiden välillä on suuri ero: kuvat. Kirjaversiossa on valtavasti kuvia, lähes joka aukeamalla. Äänikirjana Hevoshullun kirjaa kuuntelevan kannattaa siksi edes selata tämä kirjastossa. Jos olet hevoshullu, löydät kirjan kuvista luultavasti tuttujasi.

Kirjasta jäi se vaikutelma, että se on kirjoitettu Kavioliitossa-blogin faneille ja muille hevoshulluille. Vain hevoshullu voi ymmärtää, miten onnellinen ihminen on, kun kaikki rahat menevät tallissa heinää rouskuttavaan kavioeläimeen. Se tarjoaa samaistumisen kohteen.

Elina Talvio

 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua