Katariina Kärkelän esikoisteos Hiraeth on lohdullinen teos – tällaistakin joku vielä kirjoittaa

Pasi Huttunen
09.08.2020
hiraethuusi

KIRJAT | Katariina Kärkelän teksti soljuu vanhahtavan, klassisen kauniina ja ilmavana fantasian klassikoista vähän väliä muistutellen. Kirjan tarinasta sen sijaan on hankalampi saada otetta.

”Kaikesta kritiikistä huolimatta on todettava, että tunsin syviä onnentunteita kirjaa lukiessani ihan vain sen vuoksi, että joku kirjoittaa tällaista.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Katariina Kärkelä: Hiraeth

  • Aviador, 2020.
  • 288 sivua.

Hiraeth on kaunis kirja. Katariina Kärkelän teksti soljuu vanhahtavan, klassisen kauniina ja ilmavana fantasian klassikoista vähän väliä muistutellen. Kirjan tarinasta sen sijaan on hankalampi saada otetta. Kuviteltu mytologia ei laskeudu hetkeksikään sillä tavalla ulottuville, että se kunnolla nappaisi mukaan eteeriseen tunnelmointiinsa.

Tarinassa aarni Astraea on lähdössä jonkinlaisesta ajan ja tilan ulkopuolella olevasta Pihasta maailmaan tekemään sitä, mitä aarnit nyt aarnivalkeineen maailmassa tekevät. Yksityiskohtaisesti ei tehdä selkoa, mikä tämä suuri tehtävä oikeastaan on, mutta luonnon hoitamiseen se liittyy.

Epävarmuuden ja tiedonjanon piinaama päähenkilö ottaa varaslähdön ja käy tutustumassa maailmaan jo ennen aikaansa ja kuulee vahvasti myyteistä ammentavia tarinoita maailman luonteesta. Lopulta nämä tarinat paljastavat ja muokkaavat myös Astraean kohtalon. Tämän enempää on tuskin syytä romaanin juonesta paljastaa. Mittakaava on joka tapauksessa kosminen.

Kirjan isoin anti on yltiöpäisen romanttisessa, mutta silti kauniissa luonnon kuvaamisessa. Meri on väkevä, taivas mystinen ja metsä loputtoman kaunis ja kiehtova. Samalla luonto on armoton ja suuret mullistukset murskaavat yhteiskuntia tämän tästä. Fantasian peruslinjasta poiketen Kärkelä ei onneksi nojaa selkeisiin hyvä vastaan paha -asetelmiin vaan piirtää maailmansa monisävyisenä, välillä kalpean harsoisena ja välillä huikean värikylläisenä. Hiraeth on walesin kielen koti-ikävää tarkoittava sana ja romanttista, haikeaa kaipuuta tarina tosiaan pursuilee.

Tietenkin alan monoliittien kuten Tolkienin vaikutus tuntuu, mutta tyylillisesti Hiraethissa on enemmän samaa kuin Ursula Le Guinin Maameren tarinoissa. Viipyilevä tunnelmointi ja kaikessa rauhassa rakentuva dramatiikka haastaa lukijaa enemmän kuin niin sanotusti miestapainen, enemmän toimintaan ja isoihin miekkoihin nojaava fantasia. Lukijan tulkittavaksi myös uskalletaan jättää paljon, kun huomioi, millaista kirjallisen rautalangasta vääntämisen aikaa elämme.

Kauneudesta huolimatta kirja jää hiukan ohimeneväksi ja välillä melkein puuduttavaksi kokemukseksi. Teos olisi kaivannut joko massiivisuutta, Tolkienin tapaista myös dramaturgisesti megalomaanista, suuria tunteita heruttelevaa kerrontaa tai sitten jyrkkää laskeutumista ruohonjuuritason naturalistisempaan konkretiaan. Nyt tarina vähän katoaa johonkin välimaastoihin.

Voi olla, että Tolkien-aiheinen väitöskirja pitää Kärkelän kiireisenä, mutta toivottavasti hän saa otettua vähän aikaa myös fiktion kirjoittamiseen. Tämän esikoisromaanin perusteella aineksia on vaikka mihin. Ja kaikesta kritiikistä huolimatta on todettava, että tunsin syviä onnentunteita kirjaa lukiessani ihan vain sen vuoksi, että joku kirjoittaa tällaista.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This