Juice Leskisen enosta ”Vanja teki vainajan”, Timo Malmi kirjoittaa. Juicen äiti Eini Kuikka oli Karjalan evakko. Heidän pitkä keskustelunsa on Malmin kirjan kaikkein tamperelaisinta aineistoa. Kuvat: Jari Toivonen

Kesä on kukkeimmillaan Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla, peippo veisaa kesävirttään ja tietokirjailija, sotakamreeri Timo Ensio Malmi hyppelee hautakivien välissä kuin nuori hirvi.

Kädet käyvät ja puhe pulppuaa. Malmi vaikuttaa tuntevan vähintään joka toisen kohdalle sattuvan kiven ja sen alleen kätkemän ihmisen elämänvaiheet.

Ihmisten tarinoista, muistelmista, kirjallisista lähteistä, tutkijoiden puheenvuoroista sekä vankien, siviilien ja sotilaiden haastatteluista on syntynyt hänen uusin teoksensa Tampereen sotakirja.

Se on ihmisen mittaisten kertomusten sarja siitä, millaiset pysyvät jäljet viime vuosisadan myllerrykset jättivät Tampereelle, kaupungin omakuvaan ja sen asukkaisiin.

Matka on kiehtova ja lumoava, siitäkin huolimatta että aineiston massiivisuus laittaa lukijan koville.

Tarinoiden langanpäitä katkotaan ja solmitaan kohta taas uudelleen. Henkilöt ja kertojat vaihtuvat tiuhaan. Välillä on vaikea päätellä, kuka nyt puhuu ja kenen asialla.

Rikkaudessaan Tampereen sotakirja on valmis näytelmän käsikirjoitus. Se suorastaan tyrkyttää itseään dramatisoitavaksi Kalevankankaalle. Tekeekö Malmi sen itse vai joku muu?

Hetken helvetti irti

Viime vuosisadan tamperelaisen sotahistorian alkutahdit löi verinen sisällissota, kapina, luokkataistelu, vapaussota.

Veljessodalla on monta nimeä, kullekin makunsa ja halunsa mukaan, mutta se ei muuta lopputulosta:

– Sisällissota on maailman kamalin sota. Oli kädessä minkä värinen nauha tahansa, sama on kohtalo kun väkivalta puhkeaa, Malmi toteaa.

Hetken aikaa huhtikuussa 1918 Tampereella oli helvetti irti. Sen lieskoja on sammutettu näihin päiviin saakka. Kauankohan sama kestää Syyriassa?

Ensin Tampere piti vallata verisesti. Juuri Kalevankankaalla konekiväärituli niitti valkoisia hyökkääjiä ja jääkäreitä kuin heinää. Ja kun kaupunki vihdoin oli hyökkääjien hallussa, alkoivat toisenlaiset veriorgiat. Kosto.

– Miehet koottiin Kalevankankaalle. Täältä he lähtivät Tammisaaren tai Hennalan leireille tai suoraan taivaaseen.

Sodan merkit näkyvät Kalevankankaan pylväspyhimyksessä. Kivessä näkyvät yhä niin vaasalaisten valkoisten kuin punailmavoimien pommituksenkin jäljet, Timo Malmi eläytyy.

Olof Palme kaatui

Malmi antaa kirjassaan aikalaisten todistaa. Ensimmäisenä pääsee ääneen Svenska Brigadenin upseeri Olof Palme. Hän itse kaatui Kalevankankaalla ja haudattiin Ruotsin Sigtunaan. Hän oli myöhemmän Olof Palmen, Ruotsin murhatun pääministerin setä.

Palmesta alkaa kirjailijan ja hänen lukijansa matka isien ja isoisien syntien kautta jälkipolvien sovitukseen ja hyvinvointivaltio Suomen rakentamiseen. Sille matkalle todella mahtuu mielenkiintoisia ihmiskohtaloita!

Tiesittekö esimerkiksi Vilppulan punakaartin sotilaasta Akseli Anttilasta? Hän karkasi ensin Ruotsiin, siirtyi sitten Neuvostoliittoon, puolusti Madridia Espanjan sisällissodassa ja osallistui puna-armeijan kenraalina Berliinin valtaukseen keväällä 1945.

Tai Arvid Janhusesta? Entinen punakaartilainen nimettiin Mannerheim-ristin ritariksi 27. marraskuuta 1941. Historian ironiaa on, että mitali sai nimensä aikaisemmin parjatulta ”lahtarien” ylipäälliköltä. Ja Marski sen myös kiinnitti jokaisen saajan rintapieleen, sikäli kun tämä oli tuossa vaiheessa vielä elossa.

Punaisten muistomerkin suunnittelija Jussi Hietanen joutui itse vangiksi ollessaan 15-vuotias Tampereen Teatterin lähetti. Syksyllä 1941 hänet haudattiin ”toiselle puolelle”, jatkosodan sankarivainajien rivistöön.

Pienen ihmisen puolesta

Perinteisesti historiassa kerrotaan sodista ja suurmiehistä. Timo Malmin vahvuus on pienen ihmisen näkökulma. Se, jonka maailmanhistorian suuret laineet tavallisesti peittävät.

– Minua on aina kiinnostanut se osa historiaa, joka normaalisti ei tule ilmi. Ihmiset, jotka jäävät piiloon.

Kirjoittaa Malmi todella osaa, vaikka lukija välillä tunteekin putoavansa huimasti kiitävän runoratsukon kyydistä. Näin Malmi antaa yhden ”profeetoistaan”, runoilija Jussi Raition kertoa, mutta ääni ja kokemus on hänen omansa:

”Meihin päin erottuu neliön muotoisessa paadessa Irma ja Martti Mäntysen hauta. Martti kertoi minulle Poika Tuomisesta, Akseli Anttilasta ja Arvid Janhusesta, historiasta, joka ei sisältynyt koulun opetussuunnitelmaan, mutta jota tamperelaiset nuoret toistelivat vielä yliopistoaikojeni saunailloissa ja kuuntelivat, kun pohjalaiset lauloivat körttivirsiä. Sitten uima-altaaseen, saunaan, altaaseen, saunaan ja joka väliin Amiraalia. Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa. Kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on. Paavon virsi.”

Ei taida monikaan tamperelainen enää tietää, että Kalevankankaan punaisten hautamuistomerkkialueen alla lepää vähintään 2 700, ehkä jopa 4 200 sotavainajaa. Viime sotien sankarihautoja on 800 ja Karjalaan haudattujen kaatuneiden muistokiviä noin 150.

Minkään muun suomalaisen hautausmaan multiin ei liene kätketty yhtä raskasta Suomen sotien taakkaa.

Roosa-Maija pelastui

Kertomus ei olisi täydellinen, ellei kaameista sodista olisi poikinut paljon armoa, lempeyttä, anteeksiantoa ja hyvyyden siemeniä.

Jo keväällä 1918 presidentinrouva Ester Ståhlberg (mikä visionääri!) kirjoitti, että sotaorpojen itkua ei kukaan kuule. Onko sitten kumma, jos he katkeroituvat ja vihdoin paatuvat? Orvot piti pelastaa isänmaalle, ja siitä sai alkunsa kotimainen lastensuojelutyö.

Sitä tehtiin sydänverellä. Kun Inkeri ja Viljo Kajava vuonna 1943 adoptoivat orvoksi jääneen inkeriläisen Roosa-Maijan, he eivät voineet aavistaa, että itärajan takaa pian vaadittaisiin lapsen palauttamista muiden heimolaistensa tapaan ”kansanvihollisina”.

Malmi kuvaa, miten ”tiskit jäivät veteen ja perhe ryntäsi kohti Haaparantaa menevää junaa. Rajamiehet katsoivat toiseen suuntaan, kun huopiin käärittyä lasta kannettiin sylissä”.

Roosa-Maija pakoili aikansa Ruotsissa, mutta ei enää joutunut idän syvään kitaan. ”Kun arkkiatri Arvo Ylppö avasi viimeisen sairaanhoitajakurssinsa, minä istuin salissa ja kuuntelin tulevaisuuteni ääntä”, entinen orpotyttö kertoo syvän kiitollisena kasvattivanhemmilleen.

Kadetti O.B. Virtasen hauta muistuttaa vaietusta ja unohdetusta tamperelaisesta sotahistoriasta. Virtanen kaatui Porajärvellä vuoden 1921 lopulla osallistuessaan heimosotaretkeen Aunuksen Karjalassa.

Tolvajärveltä Tampereelle

On ihailtavaa, miten moni suomalainen lopulta käänsi sisällissodan tuskat voitokseen. Heihin lukeutuvat kirjailijat Hannu Salama, Väinö Linna ja Lauri Viita, joka Timo Malmin mukaan ”istui oven takana ja kuunteli sieltä vanhojen punakaartilaisten juttuja”.

Edes Tampereen sotien jälkeen maineeseen ja menestykseen johdattanutta aseveliakselia ei olisi ilman sotia. Se akseli taottiin verestä ja raudasta Tolvajärven torjuntataistelussa loppuvuodesta 1939, kun Suomi otti ensimmäisen merkittävän voittonsa talvisodassa.

Tolvajärvellä taistelivat yhdessä rintamassa demariaktiivi Erkki Napoleon Lindfors ja kenraali Aaro Pajari. Kuusi vuotta aiemmin, helatorstaina 1933, miehet olivat rintaman vastakkaisilla puolilla Tampereen Hämeensillalla, kun Pajarin johtamat suojeluskuntalaiset tempoivat punalippuja alas sillan lipputangoista.

Punaisten paasien rivistö saa Timo Ensio Malmin vaipumaan mietteisiinsä. Kalevankankaalla kiteytyy Suomen suvun historia viimeisen sadan vuoden ajalta.

Kun nyt katsomme Timo Malmin kanssa sankarihautojen punaisten graniittipaasien rivistöä Kalevankankaan korkeimmalla kohdalla, ei tee hetkeen mieli sanoa mitään.

– Ihmiset ovat tasa-arvoisia Jumalan edessä, mutta eivät toistensa edessä, Malmi aloittaa.

– Täältä löytyvät kaikki: punikit, lahtarit, isänmaan ystävät ja petturit, sotilaat ja Mannerheim-ristin ritarit. Kirjailijan on pakko rakastaa yhtä lailla heitä kaikkia.

”Joku oli sinun tähtesi täällä, joku oli.” Mirkka Rekolan säkeen teokselle antama motto on tällä hetkellä täyttä totta.

Kari Pitkänen

Timo Malmi

Syntynyt: 18.6.1948 Pispalassa
Asuu: Tampereen Kalevassa
Koulutus: Filosofian lisensiaatti Tampereen yliopistosta ja runoilija Viita-akatemiasta
Työura: 30 vuotta Tampereen yliopiston viestintäpäällikkönä
Nyt: Kirjailija, runoilija, kääntäjä, historiantutkija, tietokirjailija, kotiseutumies
Tunnustuksia: Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto vuonna 2000. Tasavallan presidentin myöntämä sotakamreerin nimi ja arvo 17.5.2019
Mainetekoja: Käsikirjoitus vuoden 2008 kulkueeseen sisällissodan 90-vuotispäivänä, Velaatan maitolaiturimuseon yli-intendentti

Timo Malmin kotisivut täällä. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua