Kaksi veljestä rikkinäisine väleineen ja ihmissuhdesekoilua – arviossa Sally Rooneyn Intermezzo

Kuva: Otava / Kalpesh Lathigra

Irlantilaisen Sally Rooneyn uusin teos oli yksi syksyn puheenaiheista. Rooneyn aiemmat teokset, ovat olleet myyntimenestyksiä, ja kirjat Normaaleja ihmisiä sekä Keskusteluja ystävien kesken ovat saaneet myös kansainvälistä menestystä niittäneet TV-sarjat.

Aiempiin teoksiin verratessa Rooneyn uusimmassa näkyy enemmän monimuotoisuutta. Erotuksena edellisiin kirjoihin Intermezzon päähahmot, veljekset Ivan ja Peter, ovat selkeämmin kaksi eri hahmoa, ja kaikkitietävän kertojan tyyli mukautuu vuorollaan kummallekin veljekselle ominaiseksi kuvatessaan tapahtumia vuorotellen molempien näkökulmasta.

Peter, kolmekymmentäkaksivuotias asianajaja, on veljeksistä se. Ainakin jos vertaa hänen kymmenen vuotta nuorempaan veljeensä Ivaniin, joka on Peterin mielestä shakkinero, mutta myös outo ja kömpelö. Sosiaalisesti lahjaton ja haavoittuva.

Ivanilla on toki veljestään omat mielipiteensä: Peter on ylimielinen, tyly, ja tekopyhä. Tärkeilevä ja teennäinen, muita arvostamaton ja toisten tunteilla pelaava paskiainen. Ivan ei pidä itseään mitenkään erityisen hyvänä ihmisenä, ja vähättelee itseään ja taitojaan.

Toisin sanoen Koubekin veljeksillä ei ole hyvät välit, eikä heidän isänsä viimeaikainen kuolema helpota asiaa. Kirjan aktiiviset tapahtumat keskittyvät kummankin veljeksen ihmissuhteisiin – Ivan tapaa itseään yli kymmenen vuotta vanhemman Margaretin, kun taas Peter hyppii vanhan tyttöystävänsä Sylvian ja kaksikymppisen Naomin välillä – mutta isän kuolema on taustalla läpi kaiken. Kumpikin veljeksistä vuorollaan näkee omat ongelmansa ja kipuilunsa sen lopputuloksena.

Lukijalle tilanne näyttäytyy kuitenkin monimutkaisempana; isän kuolema oli vain viimeinen niitti eskaloitumisen polulla. Hallitsemattomien tunteiden ja sanomattomien kaunojen lumivyöry olisi luultavasti johtanut käsirysyyn joka tapauksessa.

Eräs kirjan hienoimmista kohdista on Ivanin havahtuminen kuoleman lopullisuuteen kirjan loppua kohden:

”Elää, hänen oli täytynyt elää selvitäkseen siitä hirveästä tapahtumasta, niin, se on tullut todella tarpeeseen. Mutta nyt kun tapahtuma on tullut ja mennyt, siis hautajaiset, kaikki rituaalit, vain menetys on jäljellä, lopullisesti. Tapahtuma on ohi, siitä on selvitty, ja silti menetys on vasta aluillaan.”

Vaikka Rooneyn teksti onkin monipuolisempaa kuin aiemmin, on se silti tuttua Rooneyta – jossain määrin jopa aiempia kirjoja toistavaa. Rooneyn kirjat ovat niin samantyylisiä, että aiemmat teokset voivat mennä sekaisin keskenään, ja vaikka Intermezzo onkin edeltäjiään vahvempi, ei se välttämättä riitä. Kohtausten kuvailu on välillä yksityiskohtaisen luettelomaista, esimerkiksi puhuttaessa hahmojen vaatteista. Jokainen kašmir-neule ja niiden värierot saavat maininnan.

Isän kuolema ja sen vaikutus veljeksiin tarjoaisi mahdollisuuden voimakkaalle ja vaikuttavalle kirjalle. Intermezzossa on kaikki aineet teokselle, jonka kautta lukija voisi peilata suhdettaan kanssaeläjiin. Ihmissuhdesotkuihin keskittyminen kuitenkin latistaa tarinaa. Menetys mainitaan, se sisäistetään, ja sen jälkeen sen käsittely katoaa.

Niin Peterin kuin Ivanin kautta Rooney kuvaa sitä, miten vaikea on toimia ”oikein” ja miten se, että yrittää parhaansa ei vain aina riitä. Tätä kautta syntyy eräänlainen kasvukertomus molemmille veljeksille, joka on toki ajatuksia herättävää luettavaa, mutta jättää toivomaan jotain enemmän.

Elsa Lindström

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua