Kaikkien on luettava moldovalainen monologiteos – arviossa Nicoleta Esinencun Edistyssinfonia

Kuva: Poesia

Heinäkuun lopulla Ylen tutkiva toimitus uutisoi ulkomaalaisista kausityöntekijöistä suomalaisilla maatiloilla: haastatteluissa paljastui liian pitkiä päiviä, alipalkkausta, haukkumista… Thaimaalaisten marjanpoimijoiden tapauksessa marja-alan yrittäjää vastaan nostettiin syytteet törkeästä ihmiskaupasta viime vuoden lopulla. Ei ole mikään salaisuus, että kaikki ”puhtaasti kotimainen” ei todellakaan ole puhdasta.

Kausityöntekijöitä, ulkomaista työvoimaa ja nollatuntisopimuksia on käsitelty taiteessa viime vuosina muun muassa Andra Teeden ja Aino Kiven Varamiehet/Varumehed -näytelmässä virolaisista rakennusalan vierastyöläisistä, Ken Loachin hienossa Sorry We Missed You -elokuvassa keikkataloudesta ja joiltakin osin myös Sofi Oksasen Mansikkapaikassa.

Tästä huolimatta asian ympärillä käydään yllättävän vähän keskustelua sorron mahdollistavista laajemmista rakenteista. Tähän saumaan iskee moldovalaisen Nicoleta Esinencun ja teatru-spălătorien useasta monologista koostuva teos Edistyssinfonia (Poesia, 2025). Teatru-spălătorie on vuonna 2010 perustettu teatterikollektiivi, jonka nimi tarkoittaa pesulateatteria, sillä se aloitti toimintansa vanhan teollisuuspesulan alakerrassa.

Nykyään ryhmä on moldovalaisen vapaan teatterin kärkikaartia, mutta esiintyy pääosin ulkomailla moldovalaisen rahoituksen puutteen vuoksi – syyksi teoksen romaniasta suomentanut Tuukka Tuomasjukka mainitsee niin kollektiivin kriittisen otteen kuin taidekentän rahoituksen puutteen laajemmin. Dramaturgi ja näytelmäkirjailija Esinencu on käsitellyt tuotannossaan muun muassa ihmiskauppaa, sotaa, uskontoa, holokaustia, naisten asemaa, vähemmistöjen kohtelua ja länttä.

Edistyssinfonia perustuu moldovalaisten siirtotyöläisten haastatteluihin. Se on pitkälti dokumentaarinen eli hyödyntää suoraan haastattelumateriaalia, vaikka irrottautuukin välillä tästä teatterin tekemisen tavasta.

Monologeissa työskennellään Saksassa Amazonin kuljettajana ja maatilalla Suomessa poimimassa kesäkurpitsaa. Työolojen kuvaus on tuttua, jos on vähänkään seurannut kausi- ja keikkatyöstä käytävää keskustelua. Kuljettajan tauot kuluvat vessan etsimiseen, algoritmi määrää kuljetusreitin ja työtahdin, joka ei ole ihmisen toteutettavissa, ja kaiken aikaa työnantaja tarkkailee. Maatilalla, ”perheyrityksessä”, kuusi naista majoitetaan pieneen kaksioon, loput kuusitoista bunkkerityyppiseen rakennelmaan, työntekijät napsivat tulehduskipulääkkeitä jaksaakseen, työpäivät alkavat aamuseitsemältä, päättyvät hyvänä päivänä kuudelta, huonona yhdeltätoista, Sanna Marinin kanslia vastaa sanahelinällä työntekijän yhteydenottoon, poliisi ei suostu puuttumaan, eikä järjestöistä ole konkreettista apua.

Kyse ei kuitenkaan ole vain Saksasta tai Suomesta. Tapauskertomukset näyttäytyvät osana laajempaa Itä- ja Länsi-Euroopan suhdetta, jossa jälkimmäinen hyväksikäyttää edellistä, niin kuin se hyväksikäyttää muitakin, esimerkkinä tekstiiliteollisuus ja Bangladesh. Kritiikki kohdistuu erityisesti lännen uskoon omaan edistyksellisyyteensä ja sivistykseensä ja tästä syntyvään kaksinaismoralismiin. Teos nostaa tekopyhyyden pöydälle: ”Sivistynyt ihminen syö mansikoita/ mutta mansikkapellolla työskentely/ ei ole sivistynyttä/ Matkustaminen on erittäin sivistynyttä/ Toisessa maassa työskenteleminen/ maahanmuuttajana/ on vähemmän sivistynyttä”.

Esinencun loistavassa esipuheessa Finland, do you hear me? annetaan suomalaisille käyttöohjeet käsien käyttämiseen – osuvampaa kritiikkiä ei-haluttujen töiden ulkoistamisesta työolosuhteiden parantamisen sijaan saa hakea: ”Etkö halua kerätä omia kurkkujasi? Onko se liian raskasta? Eikä siitä makseta tarpeeksi? Ovatko työolot liian huonot”, Esinencu kysyy. Teos vie suomalaislukijan epämukavuusalueelle, juuri niin kuin on tarpeellista.

Teos on tehty esitettäväksi, mutta sen kieli on runollista ja toimii erinomaisesti myös kirjallisessa muodossa. Esimerkiksi kohtaus Upper middle class on rytmisyydessään hieno myös painettuna ja sen lukee luontevasti runomuodossa: ”Et tiedä kuuluuko sinappi ja etikkasäilykkeet/ säilyttää jääkaapissa// Upper middle class/ SorrycanIhelpyou// Yhtenä päivänä pesit pyykit ihan itse// Upper middle class/ SorrycanIhelpyou// Olet ollut tosi luova lockdownin aikana/ Olet oppinut tosi paljon uusia asioita” ja niin edelleen. Ironia viiltää monella tasolla.

Käyttöohjeiden lisäksi self help -ohjeita hyödynnetään toistuvana muotona. Edistyssinfonia osoittaa, kuinka self help monesti vain kannustaa kääntämään katseen pois ongelmista: ”Kun havahdutte ääneen, nimetkää se mielessänne/ ’ääneksi’ sen sijaan että se olisi/ yläkerran naapurin evakuoimistoimien sireeni”.

Tuomasjukan suomennos tavoittaa hienosti eri tasot monilla elementeillä leikittelevässä tekstissä. Suomentaja on laatinut teokseen myös erinomaiset jälkisanat, joissa hän taustoittaa teatteriryhmän työtä ja käsiteltävää ilmiötä laajemmin. Tuomasjukka pohtii työnväenkirjallisuuden luonnetta nykyaikana ja argumentoi vakuuttavasti, kuinka suomalainen työväenkirjallisuus nykyään voi – ja sen on tärkeää – olla myös muualla ja muilla kielillä kuin suomeksi kirjoitettua.

Edistyssinfoniaa soisi näkevän myös suomalaisilla teatterilavoilla. Jos sitä odoteltaessa on valittava luettavaksi yksi yhteiskunnallinen teos tältä vuodelta, se on tässä. Käsien käytön lisäksi on nimittäin opittava kuulemaan. Kuten Esinencu lopettaa esipuheensa: ”Omien korviesi käyttöohjeita varten, Suomi, pidä silmällä kustantamojen tulevia kevät- ja syyskatalogeja”.

Anna Hollingsworth

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua