Kahdeksan kuplan Suomi todistaa yhteiskunnallisen tutkimuksen tärkeyden ja merkityksen

Anu Kantola. Kuvat: Gaudeamus

”Tässä kirjassa selvitämme, onko Suomi jakautunut niin, että täällä elävät ihmiset eivät enää kykene ymmärtämään toisiaan. Etsimme ihmisiä erilleen kiskovia pohjavirtoja tutkimalla, miten talouden ja teknologian muutokset mylläävät ihmisten elämää ja identiteettejä”, Anu Kantola kirjoittaa kirjan Kahdeksan kuplan Suomi (Gaudeamus, 2022) esipuheessa.

Kun Kantola haastatteli Hanna Kuuselan kanssa Suomen rikkaimpia ja julkaisi tutkimuksen perusteella kirjan Huipputuloiset, Suomen rikkain promille (Vastapaino 2019) tuon promillen ajatuksista, heräsi kiinnostus saada lukea myös muun kansanosan ajatuksista. Nyt se on mahdollista.

Kirja syntyi Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimusneuvoston projektista ”Kansalaisuuden kuilut ja kuplat / Tackling Biases and Bubbles in Particiation (BIBU)”, jossa tutkittiin talouden rakennemuutosten poliittisia seurauksia ja kansalaisten osallistumista.

Kirjan kahdeksan kirjoittajaa, eri aloja edustavia tutkijoita eri yliopistoista ja Suomen Akatemiasta, sekä yli kymmenen hengen tutkijaryhmä avustajineen on tehnyt valtaisan työn: 350 eri puolilla Suomea tehtyä haastattelua erilaisissa ammateissa ja erilaisissa elämäntilanteissa elävistä ihmisistä.

Miten elää ja mitä miettii hyvätuloinen espoolainen keskiluokkaan itsensä sijoittava johtoasemassa oleva henkilö, hyvätuloinen tehdaskaupungissa asuva paperityöläinen joka tuntee ylpeänä kuuluvansa työväenluokkaan, tai suuren kaupungin pienituloisimpien kansalaisten kansoittamassa lähiössä asuva pätkätyöläinen, joka protestoi haistattamalla politiikalle mutta on samalla aktiivinen kansalaistoimija?

Entä millaista on elää ja tienata elantonsa tyhjenevällä maaseudulla, jossa maatalous työllisti vielä vuonna 1970 noin 15 prosenttia suomalaisista, mutta vuonna 2008 enää 5?

”Jos aatellaan, että Paltamoon on 60, Suomussalmelle 70, Vaalaan 60, Pudasjärvelle 90 ja Utajärvelle 70 (kilometriä), että jos ei ole pääkaupunnilla töitä, niin sehän on pakko lähteä noihin lähikuntiin jonnekin. Niin kyllähän moni perhe joutunut laskemaan, että kannattaako jollakin palakalla lähteä kulukemaan.”

”…sitä miettii, että onko se niin, että se viimeinen sammuttaa valot.”

(Jutta, kainuulainen toimistosihteeri)

Eroavatko maahanmuuttajataustaisen yrittäjän käsitykset yrittämisestä kovinkaan paljon muiden yrittäjien toiveista ja pyrkimyksistä – huolimatta siitä, että heille suomalaisen yhteiskunnan sääntöviidakossa toimiminen edellyttää paljon uuden oppimista ja mielessä kytee pelko siitä, että on ymmärtänyt jotain väärin?

Tai millaista on konttoreiden keskiluokan kunnollisten ja kunniallisten puurtajien elämä, miten heillä menee?

”Miksi Suomella on kaksi nimeä, Suomi ja Finland? Finland on se näyteikkuna. Se on ulkomaailmaa varten. Se on semmoinen hieno, ja se on samalla kilpi. Sen sisällä on Suomi. Ja tästä pitää puhua! Jos me halutaan hitto puhua niistä maahanmuuttajista niin paljon, niin puhutaanpa siitä, mihin se kotoutuminen heidät vie? Jämähtääkö ne siihen Finlandiin vai pääseekö Suomeen asti ja millä ehdoin pääsee?”

(Olga, yrittäjäksi ryhtynyt maahanmuuttaja)

”Olin todella ylpeä, kun pääsin äänestämään saatuani kansalaisuuden. Kotiin tuli kirje, jossa luki: ’Hyvä uusi äänestäjä’!

Oli upeaa saada se kirje, kutsu äänestää Suomen kansalaisena, Olen ylpeä, että saan ääneni kuuluviin äänestämällä vaaleissa.”

(Sofia, jolle äänestämisellä Kazakstanissa ei ollut juurikaan merkitystä, koska vaalituloksia peukaloitiin)

”Ei siihen paluuta enää ole, että meillä on täällä pelkästään Matti ja Pekka, että kyllä siellä on ulkomaalaisia nyt paljon ja tulee olemaan jatkossa vielä enemmän, ja kyllä ne kuitenkin on osana suomalaista yhteiskuntaa, ja sellaisena yhteiskuntana meidän on jatkettava eteenpäin.”

(Ilkka, paperityöläinen)

* *

Tutkimuksessa on rakennettu asetelma, jossa eri ryhmien kokemuksia voidaan verrata toisiinsa. Etsittiin kahdeksan eri ryhmää, eri puolilta maata, jotka kuvastavat yhteiskunnan rakennemuutosta. Mukana on perinteisiä talouden ryhmiä, kuten maaseudun asukkaat ja teollisuuden työntekijät, kaupunkien palvelualat, yrittäjät ja ylempi keskiluokka. Lisäksi tutkimuksessa oli mukana viime vuosikymmenten rakennemuutoksessa esiin nousseita ryhmiä, kuten itsensä työllistäjät, keikkatyöläiset, maahan muuttaneet yrittäjät ja työelämästä pudonneet pienituloiset, sekä huomioitiin maalta kaupunkeihin ja pohjoisesta etelään kulkeva muuttoliike.

Haastattelut tehtiin joko kasvokkain haastateltavien kotona työpaikoilla tai ravintoloissa, osa koronan vuoksi etäyhteyksien välityksellä.

Tutkimuksen pyrkimyksenä oli kuvata ihmisten omia kokemuksia heidän omista lähtökohdistaan. Siinä on onnistuttu hyvin, haastattelut litteroitiin huolella ja kirjassakin ihmiset saavat puhua omilla äänillään.

Ratkaisu on hyvä. Vaikka kysymys on tutkimuksesta, haastatteluiden analysoinneista ja asioiden yhteenvedoista, lukija pääsee myös suoraan haastateltavien mietteisiin.

”Maailma on muuttunu ja ala on muuttunu ja paljon tullu muutoksia, mutta vielä vaan piipusta savu nousee ja kartonkirullia ja sellua maailmalle lähtee. Kyllä se määrätyn ammattiylpeyden tuo.”

(Kari, paperityöläinen)

”Olen ehkä onnellisessa asemassa, että mulla on joku lobotomiataito. Mä en mene siihen semmoiseen, että kohta tapahtuu huonosti ja mitäs jos seuraavaksi on huonosti. Se on hirveen raskasta ollut aikoinaan…”

(Tomas, yksityisyrittäjä)

* *

Kirjan painava sisältö on jäsennelty selkeäksi ja helposti luettavaksi kokonaisuudeksi. Kahdeksan kuplan Suomi puhkaisee kuplat ja päästää lähelle erilaisissa elämäntilanteissa ja asemissa elävien ihmisten elämää ja maailmankuvia.

Kirja on terveellistä luettavaa itse kullekin. Vain ymmärtämällä muidenkin kuin vain samassa kuplassa elävien elämää ja ajatuksia, voimme estää jakautumisen ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta, jotta täällä olisi kaikkien hyvä elää.

Eritoten toivon, että poliitikot, suunnasta ja arvoista huolimatta, lukisivat kirjan. Eivät laskelmoidakseen äänimääriä itselleen, vaan ymmärtääkseen kuinka monimuotoisessa todellisuudessa me täällä elämme.

”Me aloitetaan monesti seittemältä, ja mä teen yleensä viiteen kuuteen. Ja sitten mä lopetan palaverit, mulla on Whats-Appia ja mailia ja mä hoidan ne. Sitten mä yleensä makaan koomassa sohvalla kaks tuntia ja sitten mä aloitan yhdeksältä ja saatan tehdä yhteen kahteen aamuyöstä.

Unet jää lyhyiksi, ja sitten viikonloppuna mä nukun. Ja sunnuntaisin teen aina töitä. Elikkä siis kuusi päivää viikossa.”

(Kaisu, hyvätuloinen johtaja)

”Nyt tulee tosi tiukka aika, mä alan saamaan ansiosidonnaista massia… Se on semmoinen tuhannen kakssataa mitä jää handuun. Sitten siihen tulee ulosottomies, kun mulla on elatusmaksuja niin paljon, että ne tulee ottamaan siitä sen 400. Mulle jää vajaa 800. Ja siitä kun mä kuule eilen tiputtelin 606 euron vuokran, kun mä en hae mitään asumistukia enkä mitään tällaista, niin mulle jää vajaa 200. Ja sillä mun pitää tsemppaa sit. Siitä ei pennuille anneta mitään viikkorahoja. Että tiukkaa tekee.”

(Jimi, jolla on ollut erilaisia ammatteja tarjoilijasta nuoriso-ohjaajaan ja joka tekee työttömyyskausien välillä osa-aikaisia kunnossapitotöitä kaupungille)

* *

Kirjan lopussa Anu Kantola kirjoittaa:

”Jokainen yhteiskunta joutuu vastaamaan kysymykseen siitä, mikä meitä yhdistää. Kuten tässä kirjassa kuvaamme, syviä tarinoita meistä ja muista kerrotaan edelleen Suomessa toimistoissa, rakennustyömailla, kuntosaleilla ja keittiön pöydän ääressä, ja niiden avulla ihmiset voivat säilyttää kasvonsa ja saada tunnustusta työlleen ja ponnisteluilleen.”

Ja:

”Yhteiskunta ei jakaudukaan kahteen leiriin: riemukkaisiin voittajiin ja masentuneisiin häviäjiin. Pikemminkin tutkimuksen haastateltujen ihmisten kokemusten perusteella tuntuu, että kaikki ovat astuneet maailmaan, joka on entistä kovempi. Suuren ruuvin kasvava puristus tuntuu kaikkien elämässä ja vaatii entistä kovempia suorituksia.”

Anu Kantola on viestinnän professori ja osaa asiansa. Tutkimusten tulokset on kirjoitettu selkeästi ja helposti luettavassa muodossa auki ja siihen osallistuneet tutkijat, sosiologit, antropologit, politiikan tutkija ja kaikki muut todistavat työllään yhteiskunnallisen tutkimuksen tärkeyden ja merkityksen. Asioita ei katsota ylhäältä alaspäin, vaan ollaan mukana suomalaisen yhteiskunnan ytimessä.

Olisi kiinnostavaa saada lukea myös nuorison elämästä ja mietteistä. He ovat sukupolvi, joka ratkaisee sen mihin olemme menossa.

Ulla-Maija Svärd

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua