Juha Seppälä asettuu uudessa kirjassaan Paavo Rintalan suurten kysymysten äärelle

Kuvat: Siltala Kustannus / Laura Malmivaara

Juha Seppälän esseeteos Rintalaa lukiessa (Siltala, 2024) alkaa melkoisen tunkkaisella kuvauksella kirjailijamiesten juomingeista kustantamon miesten kanssa. Juuri vuoden 1988 Kalevi Jäntin palkinnon voittaneella Seppälällä on syytä juhlaan. Palkintošekki kulkee taskussa tarkkaan varjeltuna läpi kostean illan.

Tästä huolimatta lopussa katkeruus voittaa kirjailijan sijasta. Hän soittaa aamuhumalaisena Porin paikallislehden kulttuuritoimitukseen haukkuakseen sen päällikön, sillä näkee palkinnosta uutisoinnissa ivallisia sävyjä. Kuvauksen ankeus on toki tietoista. Juhla ei jätä hyvää mieltä.

Ilta sisältää kuitenkin myös merkittävän kohtaamisen. Kirjailija Paavo Rintala ilmestyy baariseurueeseen antamatta kuitenkaan itsestään parasta kuvaa. Seppälä pyrkii keskusteluun hänen kanssaan, mutta huomaa hänellä olevan päällä ”ainoastaan lähettimen”. Seppälää jää vaivaamaan tämä kohtaaminen ja hän kirjoittaa Rintalalle. Tästä alkaa pitkä kirjeenvaihtosuhde.

Juha Seppälä kirjoittaa Paavo Rintalasta kokeneen kirjailijan näkemyksellä. Teos perustuu osittain Seppälän ja Rintalan kirjeenvaihtoon. Rintalan Seppälälle lähettämiä kirjeitä on poimittu katkelmiksi rytmittämään ja syventämään kokonaisuutta. Ne muodostavat merkittävän osan teosta ja niiden julkaiseminen Seppälän tulkintoja rinnalla avaa Rintalan persoonaa ja ajatusmaailmaa erittäin kiinnostavalla tavalla.

Kirjeissä puhuu vanhuuden päivinään nuorempaa kirjailijaa suuresti arvostava ja kannustava kirjailija. Rintala purkaa myös ikävämpiä tunteita, kuten kipuun turhautumistaan sekä kuoleman vääjäämättömyyttä. Varsinkin loppupuolella sairastaminen valtaa alaa, vaikka Rintalan kynä teokseen valikoitujen kirjeiden perusteella säilyy terävänä loppuun asti.

Kirjailijan uskonnollisuus tuodaan teoksessa esiin vahvana, mutta omaehtoisena. Lestadiolaistaustainen Rintala oli eksistentialisti, joka etsi lakkaamatta yhteyttä jumalaan. Hänen tuotantonsa suuriksi teemoiksi nousevat isättömyys, uskonto ja sodanvastaisuus. Oikeastaan nämä kaikki nivoutuvat toisiinsa ja erityisesti ensimmäiseen. Isän menetys on Rintalalle aivan keskeinen motiivi:

”Laajassa tuotannossaan Rintalalla on vain muutama kirja, jossa biologisen isän menettämistä ei jollakin tavoin käsiteltäisi.”

Rintalan oma isä kuoli talvisodassa. Uskonto auttoi karjalaistaustaista kirjailijaa jo lapsuudessaan kestämään isän ja kotiseudun menetyksen. Kuitenkin lapsenuskon haalistavat muun ohella sodan jälkeen paljastuvat keskitysleirien kauheudet. Menetetty isä on myös menetetty Jumala, jonka merkitys poissaolevana on jatkuvasti läsnä:

”Rintalan symbolikielessä toistuva ’isä’ edustaa myös tuonpuoleisen, käsin koskettelemattoman ulottuvuuden nimeämistä. Kirjailija hakee Isästä, metafyysisestä kentästä turvaa, vapahdusta ahdistukseen.”

Hankala juonne Rintalan tuotannossa on epäluulo, pelko – jopa vihamielisyys naisia kohtaan. Seppälä sivuaa aihetta ottamatta sitä kuitenkaan keskeiseksi kysymyksekseen. Kuuluisimmat esimerkit ovat toki Poikien (1958) petollinen äiti sekä Sissiluutnantin (1963) lotat. Sissiluutnantin aiheuttama kohu jätti Seppälän tulkinnassa teoksen olennaisimman sisällön varjoonsa. Se on ”suomalainen Sivullinen”, ”puhdaslinjaisesti, pelkistetysti ja ehjästi toteutettu vieraantuneisuuden kuvaus”. Seppälällä on vaikutelma, että Vänrikin muistot -teos (1985) kommentoi Sissiluutnanttia seurannutta julkista polemiikkia. Kyseistä teosta Seppälä sanoo suoraan huonoksi.

Kuten Vänrikin muistot -teoksen käsittely osoittaa, Seppälä ei suitsuta kohdettaan varauksettomasti. Hän tuo itselleen tyypillisen raisusti esiin Rintalan epätasaisuuden: ”Hänellä on hirvittävän laaja ja epätasainen tuotanto.”

Seppälä kirjoittaa Rintalasta tavalla, joka lienee mahdollista vain toiselle kirjailijalle. Kirjailijaa lukeva kirjailija on kulkenut samoja polkuja, juonut samasta lähteestä. Tätä voisi kutsua yksinkertaisesti vaikutteiden saamiseksi. Seppälä lisää omia ajatuksiaan Rintalan ajatusten päälle. Kirjoittaessaan Rintalan uskosta Seppälä kirjoittaa myös omastaan: ”Minun evankeliumini loppuu ristille.”

Seppälä maalaa syvällisen, omakohtaisen tulkintansa Rintalan tuotannosta. Kirja sisältää myös joitakin teräviä piikkejä muiden Rintalaa tutkineiden suuntaan. Välillä tunnutaan menevän äksyilyn puolelle: ”Kirjallisuuden professoreilta ei välttämättä voi odottaa suurta näkemyksellisyyttä, mutta edes tiettyjen perusseikkojen hallinta olisi suotavaa.” Kärkkäys kätkee kuitenkin alleen intohimoisen, vakavan suhtautumisen suurten kysymysten kirjailijan, näkijän ja taiturin tuotantoon.

Miikka Vuori

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua