Kuva: Etana Editions
KIRJAT | Linda Bondestam kuvaa sokeritoukat vastenmielisellä tavalla viehättävän söpöinä ötököinä.
”Sokeritoukkaa pidetään yleensä hyvin epämiellyttävänä kodin seuralaisena ja tuota pelkoa kirja pyrkii hälventämään.”
ARVOSTELU

Malin Kivelä, Martin Glaz Serup & Linda Bondestam: Jos kohtaat sokeritoukan
- Suomentanut Malin Kivelä.
- Etana Editions, 2026.
- 40 sivua.
Nimensä mukaisesti Jos kohtaat sokeritoukan (Etana Editions, 2026) kertoo sokeritoukista. Se on jatkoa saman tekijäjoukon edelliselle teokselle Jos kohtaat karhun (Teos & Förlaget, 2021), josta on ehtinyt muodostua jo eräänlainen klassikko. Kahden teoksen välinen yhteys näkyy nimen lisäksi esimerkiksi jälkimmäisen aukeamalla, jossa istutaan wc-pöntöllä. Allaskaapin alta nimittäin pilkistää Jos kohtaat karhun -kirja.
Jatko-osassa siirrytään metsästä kotimiljööseen, luonnosta arkeen. Kertojina toimivat sokeritoukat. Ne eivät nuku öisin, vaan vaeltavat kylpyhuoneen lattialla. Ne viihtyvät viemärissä ja lavuaarissa, rakastavat hiuksia ja hilsettä, mutta eivät pidä laventelista eivätkä etikasta.
Teos leikittelee tietokirjan perinteellä rikkoen sitä huumorilla. Tieto-osuuksissa teksti on sävyltään rationaalista ja opettavaista, mutta kuva tuo mukaan liioittelun ja mahdottomuuden. Kuten karhu-teoksessakin myös sokeritoukassa lukija joutuu tulkitsemaan, missä määrin kuvituksen kautta annettu tieto on totuudenmukaista.
Kuvitus täyttää usein koko aukeman ja tekstiä on vähän. Teoksen ikäsuositus onkin 3+ ja se on selkeästi suunnattu pienemmille lapsille. Bondestamin kuvitustyyli on leikkisää ja runsasta ja luo käsinpiirretyn viivan vaikutelman. Sanoilla ei tarvitse kuvata sitä, minkä kuva jo kertoo, ja päinvastoin. Minimalismi toimii paremmin.
Toisaalta kuvissa on paljon yksityiskohtia ja aukeamilta voi bongata pieniä, tarinaa laajentavia tapahtumia ja hahmoja. Näin kuvasta tulee aktiivinen kertoja, ja merkitykset syntyvät tekstin ja kuvan vuorovaikutuksesta.
Bondestam myös rikkoo realistista perspektiiviä: sokeritoukka seilaa laivan kapteenina tai toimii lentokoneen pilottina. Itse toukilla on suuret silmät ja kömpelö, hyljemäinen ruumis. Ne ovat vastenmielisellä tavalla viehättävän söpöjä.
* *
Huumori on samalla tavalla hienovaraista kuin Jos kohtaat karhun -teoksessa, kuten esimerkiksi osiossa, jossa kerrotaan sokeritoukan lisääntymisestä.
”Niille on tullut tunne:
Me haluamme viettää enemmän aikaa yhdessä.
Haluamme viettää kaiken ajan vain toistemme seurassa.
Olemme rakastuneita.”
Huumoria syntyy myös kuvan kautta. Esimerkiksi aukemalla, jossa mainitaan, että sokeritoukan munista kuoriutuu miljoona uutta toukkaa, peittää koko aukeamaa kuvitus pienistä sokeritoukan päistä.
Lisäksi kuvitus ja teksti yhdessä saavat karnevalistia piirteitä, kuten sivulla, jossa kuvataan toukkien hautajaisia. Pastoritoukka siunaa arkuissaan makaavia ja hengiltä myrkytettyjä toukkia ja lausuu ääneen runoa.
”Korvaton pääsi
syke, kuin rikkinäisestä valoputkesta
nyt oma liekkisi on sammunut
kuin viemärin vesi
olet poissa.”
* *
Kirja herätteleekin ajattelemaan, tarvitseeko kaikkia kodin ötököitä suihkuttaa hyönteismyrkyllä hengiltä. Sokeritoukkaa pidetään yleensä hyvin epämiellyttävänä kodin seuralaisena ja tuota pelkoa kirja pyrkii hälventämään. Siinä missä karhuista kertova kirja kysyy, miten selvitä kohtaamisesta, sokeritoukka puolestaan pyrkii vastaamaan siihen, miten elää yhdessä toisen kanssa.
Kati-Annika Ansas
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ystävän menetyksen tuskaa – arviossa Tara Menonin Upoksissa
KIRJAT | Tara Menon on kirjoittanut vaikuttavan esikoisromaanin surusta, josta olisi päästävä irti, kun upottavasta tsunamista on kulunut jo vuosia.
Toisenlainen vaurastumisopas – arviossa Vesa Puttosen Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan
KIRJAT | Vesa Puttonen rahoituksen professorina tuskin voi kehottaa ihmisiä tuhlaamaan, mutta teoksessaan hän kertoo, miten hankittu vauraus kulutetaan.
Kohti vastavuoroisuuden aikaa – arviossa Milja Laineen Pieni kaupunkikasvio
KIRJAT | Milja Laine opastaa tunnistamaan lähiluonnon kukkivia kasvej ja auttaa samalla meitä ymmärtämään, miksi lähelle on niin vaikea nähdä.
Kylmä väre selkäpiissä – arviossa Elina Loisan ja Sinikka Vuolan Hämäräeliöitä
KIRJAT | Sinuttelumuotoiset tekstit tempaisevat imuunsa ja pitävät otteessaan vielä kauan kirjan kansien painuttua kiinni.




