Ja suurin niistä on epäluottamus, huomaa salaliittoteoreetikon maailmankuvaan kurkistava Noora Mattila – arviossa Heränneet

Kuvat: Jonne Räsänen / Otava

Harva on välttynyt koronavuosien aikana salaliittoteorioista kertovilta jutuilta ja ohjelmilta. Myös kustantamot ovat huomanneet, että aihe kiinnostaa. Talven ja kevään aikana on julkaistu Juha Räikän Salaliittoteorioiden filosofia (Gaudeamus, 2021; lue Mikko Lambergin arvio), Markus Tiittulan Taistelu totuudesta (WSOY, 2022) ja Pasi Kiviojan Salaliittoteorioiden ihmemaassa (Docendo, 2022). Kirjat tarjoavat hyvän syyn tehtailla lisää juttuja ja ohjelmia.

Toimittajataustansa vuoksi Noora Mattila pohtii uutuuskirjassaan Heränneet (Otava, 2022) median roolia salaliittoteorioiden käsittelyssä. Hän ei anna kovin hyvää arvosanaa ammattikunnalleen.

Marginaaliselle ilmiölle on annettu kohtuuttomasti huomiota. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä tämä on tehokkain tapa lisätä kiinnostusta salaliittoteorioita kohtaan. Mattila on kuitenkin enemmän huolissaan laadusta kuin määrästä.

Ihminen ajautuu marginaaliin

Toimittajasta ei saisi tulla osallista aatteiden taistelussa. Korona-ajan poikkeusoloissa saattoi käydä niin. Mediat kokivat olevansa suurella asialla taistellessaan vaarallisia harhaoppeja vastaan. Ne piti torjua ennen kuin salaliittoteoreetikot kääriytyisivät turkiksiin ja hyökkäisivät Eduskuntataloon.

Koronapandemian ajateltiin tehneen näkyväksi pinnan alla muhineet salaliittoteoriat, jotka olivat sekoittaneet herkkäuskoisten päät. Vapautta rajoittavista koronarajoituksista huolta kantaneet niputettiin äärioikeistolaiseen QAnon-kuplaan.

Koko yhteiskunta riutui vastuuttomien ja itsekkäiden kulkutautimyönteisten hörhöjen vankina. Heistä tuli vähemmistö, jonka tylyttämisestä kilpailtiin. Terveydenhuollon ongelmat olivat rokottamattomien syytä.

Virallista linjaa haastaneista tuntui, että heidät ympäröitiin sota-ajan propagandalla. Kaikki toitottivat yhtä totuutta, jota ei saanut haastaa. Eniten hurrattiin niille, jotka vaativat kovimpia rajoituksia. Tällainen ilmapiiri jyrkensi asenteita entisestään. Ihmiset ajautuivat marginaaliin, kun heidän huolensa, pelkonsa ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksensa torjuttiin.

Tiedon vapautuminen poikii teorioita

Salaliittoteoriat kukoistavat tiedon vapautumisen aikakausina. Reilut sata vuotta sitten alkoi ilmestyä kirjoja suomeksi. Se innosti haastamaan auktoriteettien asiantuntijatietoa ja ottamaan asioista itse selvää. Nyt netti on tuonut tiedon ja valetiedon helposti kaikkien saataville. Tämä saattaa aiheuttaa mustasukkaisuutta tutkijoissa ja toimittajissa, joiden tontille tulee uusia touhuajia.

Noora Mattilan mielestä on tärkeää, että mediat ja faktantarkastajat puuttuvat väärään tietoon ja sen vaikutuksiin. Hän kaipaisi silti muutakin kuin salaliittoteoreetikkojen leimaamista herkkäuskoisiksi.

”Keskittyminen vain vaarallisuuteen, moraalittomuuteen ja disinformaation ’koneistoon’ ei juurikaan auta minua ja muita, jotka yrittävät tulla toimeen eri tavalla ajattelevien läheistensä kanssa.”

Erilaisten mielipiteiden vaientaminen ei kuulu sananvapauden periaatteisiin – vaikka sananvapauden puolustajat yrittävät itse vaientaa sananvapauttaan käyttäviä toimittajia. Tämän ovat huomanneet muun muassa maahanmuuttoa tai Venäjää käsittelevät median edustajat.

Salaliittoteoriat ovat kuumemittari

Noora Mattilan kritiikki haastaa mediat miettimään, että lähtikö koronakriisissä vähän keulimaan. Kaikki rajoituksia ja rokotteita kritisoineet eivät ole salaliittoteoreetikkoja. Ihmisillä on monta syytä epäillä, ja suurin niistä on epäluottamus.

Mattilan haastattelemat asiantuntijat muistuttavat, että salaliittoteoriat ovat eräänlainen kuumemittari. Ne osoittavat, että jotain tärkeää on uhattuna.

Salaliittoteoriat voivat toimia herättelijänä ja nostaa esiin epäkohtia. Vaikka salaliittoteoriat perustuvat vääriin faktoihin, erilaisia mielipiteitä pitäisi kuulla, sillä ne voivat paljastaa liialliseen luottamuksen sokeita pisteitä.

Koronarajoituksissa tasapainoiltiin terveyden turvallisuuden ja perusoikeuksien välillä. Kriittisimmässä vaiheessa yhteiskunnilla oli vaikeuksia pitää ilmassa kahta palloa. Sitä yrittäneen Ruotsin lepsuilulle naureskeltiin. Samalla jäi huomaamatta, että epäluottamus kasvaa, kun turvallisuus jyrää vapauden.

Mattilan esille nostama läksy on tärkeä. Vaikka koronan kanssa opittaisiin elämään, pandemioita esiintyy jatkossakin ja todennäköisesti aiempaa useammin. Siitä pitävät huolen ilmastonmuutos, tehdasmaiset eläintilat ja luontokato. Muun muassa pakolaiskriisin aikaan huomattiin, että on muitakin ilmiöitä, jotka ruokkivat salaliittoteorioita.

Esimerkiksi ympäristökriisin vaatimat toimet tarjoavat otollista maaperää salaliittoteorioille. Ihmisestä tuntuu väärältä, kun häntä vaaditaan muuttamaan elämäntapaansa. Ilmastonmuutoksen vaatimat toimet ovat moraalinen ongelma, mutta kritiikki verhotaan valetiedolla, jonka mukaan ilmastonmuutos ei ole totta.

Mattila uskoo, että salaliittoteoreetikot on helpompi kohdata, kun oppii tunnistamaan ja pitämään erillään faktat ja moraalin. Silloin pystyy ehkä kuulemaan, mikä on se taustalla vaikuttava moraalinen ongelma, joka saa etsimään valetietoa.

Rokotevastaisuus perustuu epäluottamukseen

Pasi Kiviojan perusteellinen Salaliittoteorioiden ihmemaassa -teos jäljittää salaliittoteorioita syntysijoille ja kertoo, miten ne leviävät Suomeen saakka. Noora Mattilan lähestymistapa on päinvastainen. Hän yrittää salaliittoteorioihin langenneen amerikkalaisanoppinsa avulla ymmärtää, mikä ajaa etsimään virallista totuutta haastavia vaihtoehtofaktoja.

Omasta mielestään anoppi ei ole salaliittoteoreetikko. Hän vain tekee omia tutkimuksiaan ja esittää kysymyksiä. Salaliittoteoreetikkoja ovat kongressitalon hyökkääjät, joista hän on kauhuissaan.

Mattilan tutkimusmatka keskittyy koronaa koskeviin salaliittoteorioihin, jotka saavat anopin kieltäytymään rokotuksista ja kritisoimaan rajoitustoimia. Epäluottamusta auktoriteetteja kohtaan ruokkivat kokemukset amerikkalaisyhteiskunnasta. Anoppi on ehtinyt nähdä Watergaten ja muita poliittisia skandaaleita, väärinkäytöksiä, suuryritysten häikäilemätöntä toimintaa, kemikaali- ja säteilyskandaaleja. Tekaistuilla perusteilla käynnistetty Irakin sota on nakertanut luottamusta yhteiskuntaa kohtaan, opiaattikriisi ja luvattomat terveystutkimukset pistäneet epäilemään lääkeyhtiöiden etiikkaa.

Mattila huomaa, ettei luottamus ole pelkästään omaa ansiota. Hän on saanut nauttia etuoikeuksista, kuten koulutuksesta ja vähäisestä korruptiosta. Tasa-arvoinen hyvinvointivaltio varjelee omakohtaisilta epäoikeudenmukaisuuden kokemuksilta, jotka tuhoavat luottamusta kaikkein tehokkaimmin. Hyväosaisen on helppo luottaa. Hyvä tiede- ja medialukutaito tarjoaa työkaluja, joilla erottaa luotettavan tiedon valheista.

Vaikka Mattila tietää, miten tietoa tuotetaan ja arvioidaan, hän ei uppoudu lääketieteellisiin tutkimuksiin, vaan luottaa viranomaistietoon. Anopin mielestä ei pidä uskoa mitään. Hän kokee olevansa tieteellinen ja kriittinen ajattelija kaivaessaan virallista totuutta haastavaa tietoa.

Menetetty luottamus on vaikea saada takaisin

Luottamusta lisäävät tasa-arvo, vapaus ja reiluuden kokemukset. Luottamusta vähentävät epätasa-arvo, painostus ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset.

Kun luottamuksen menettää, se on vaikea saada takaisin. Epäluottamus saa etsimään merkityksiä sattumanvaraisistakin tapahtumista ja jäljittämään salailtua tahoa, joka tästä kaikesta hyötyy.

Amerikkalaisanoppi kuvaa omia tutkimuksiaan pisteiden yhdistelemiseksi. Hänen epäluottamuksensa perustuu omakohtaiseen epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen, kun kotikaupungin ylle levitettiin lentokoneilla malationia. Hän syyttää torjunta-ainetta terveysvaivoistaan ja migreenistään, johon hän hakee apua kannabiksesta, kiropraktiikasta ja homeopatiasta.

Kemikaaliyliherkkyyttä pidetään toiminnallisena häiriönä. ”Nykyisen tiedon mukaan oireet saattaa laukaista aistien ja keskushermoston herkistyminen, vähän kärjistettynä stressi siitä, että altistuu vaaralliseksi kokemalleen aineelle, säteilylle, sähkölle tai homeelle”, Mattila kirjoittaa.

Hän löytää anopin hengenheimolaisen Maria Nordinista, jonka teoria terveydestä ja sairaudesta perustuu hänen kokemaansa homeherkkyyteen. Oireet paranivat rauhoittamalla elimistöä ja purkamalla negatiivisia mielleyhtymiä. Tämän perusteella Nordin ajattelee, että kaikki sairaudet johtuvat samasta mekanismista. On vain yksi sairaus, väärien mielleyhtymien aiheuttama immuunijärjestelmän virhe. Ihminen parantuu muuttamalla identiteettiään sairaasta terveeksi.

Mattila ei suhtaudu tällaisiin teorioihin ilkkuen, vaan ymmärtäen. Hän kuitenkin korostaa, että ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen.

”Jos toivon toiselta vähemmän mustavalkoista ajattelua, minunkin on oltava vähemmän mustavalkoinen.”

Mattila huomaa että oman aatteen puolustaminen ajaa helposti torjumaan väärän aatteen edustajat.

”Sillä hetkellä, kun määrittelee toisen tai tuomitsee hänet, häntä ei voi enää ymmärtää. Todella kuunnellakseen ja ymmärtääkseen on oltava niin kuin tutkija, joka tekee havaintoja muurahaisista ilman muuta tarkoitusta kuin oppia mahdollisimman paljon muurahaisista.”

Erilainen maailmankuva tuottaa erilaisia ratkaisuja

Kun tuote vedetään markkinoilta, toiselle se kertoo toimivasta valvonnasta, toiselle moraalittomien suuryritysten huijauksesta.

Jokaisen maailmankuva on erilainen, sillä se perustuu ympäristöön ja omaan elämänkokemukseen. Jokainen tekee päätelmänsä ja ratkaisunsa omista lähtökohdistaan. Jos ei tunne niitä, on vaarallista lähteä arvostelemaan toista.

Esimerkiksi rokotteisiin liittyville epäluuloille voi löytyä ymmärrettävä syy, vaikkei lähipiiristä löytyisikään sikainfluenssarokotteen aiheuttama narkolepsiatapausta. Kyse on ennen kaikkea luottamuksesta, ei itsekkyydestä, irrationaalisuudesta tai vastuuttomuudesta.

Noora Mattilan anopin koronavastaisuus perustuu terveysajatteluun:

”Jotkut ihmiset kokevat, etteivät he voi luottaa lääketieteeseen ja terveydenhuollon ammattilaisiin. Siksi he täyttävät itse ammattilaisen paikan ja ottavat vastuun terveydestään, mitä se ikinä tarkoittaakaan: tutkimuksen tekemistä, rokotevastaisen tiedon keräämistä, kehon maaperän hoitoa, tietoisuusharjoituksia ja mikrobien viljelyä.”

Omalle ja lastensa terveydelle ja immuniteetille omistautuneesta rokotekieltäytyjästä tuntuu epäreilulta, kun häntä syytetään vastuuttomuudesta. Hänestä muidenkin pitäisi vaalia terveellistä maaperää, jotta taudin siemen ei kasvaisi.

Anoppi puolustaa vapautta, johon kuuluu vastuu omasta terveydestä. Noora Mattila huomaa, että muut joutuvat kantamaan vastuuta hänen puolestaan: perhe ei uskalla vierailla rokottamattoman anopin luona.

Mattila edustaa luottamusta, jossa rokote on kansalaisvelvollisuus laumaimmuniteetin vuoksi. Suuri osa ihmisistä otti rokotteen suojellakseen muita: uskottiin että tauti kukistetaan ja rajoitukset puretaan, kun riittävän suuri osa kansasta on rokotettu. Variantit kumosivat toiveet immuniteetista ja laumaimmuniteetista. Rokote tarjoaa suojaa vakavalta taudilta, muttei estä sairastumista tai taudin levittämistä.

Rokotekattavuuden uskottiin kasvavan, kun tapahtumissa ja lentokoneissa alettiin vaatia rokotepassia. Mutta sen sijaan rokotepassi ja keskustelu rokotuspakosta ja muista kovista toimista lisäsivät epäluottamusta ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, jotka vähentävät rokotushalukkuutta.

Miten kuunnella toista, vaikka faktat ovat väärin?

Noora Mattila ei moralisoi, vaan selvittää millainen arvomaailma ohjaa rokotevastaisuutta. Kehyskertomuksena kulkevat Atlantin yli käydyt videopuhelut, joissa kirjoittaja kokee alkuun voimattomuutta. Anopin lähettämiin linkkeihin tutustuessaan hän huomaa, miten vastustuskyvyttömät aivot ovat, kun silmille vyörytetään kauhukuvia väitetyistä rokotehaitoista. Tästä osasi varoittaa salaliittoteoriatutkija, jolle oli suositeltu terapia-aikavarausta jo tutkimussuunnitelmavaiheessa.

Anopin kanssa käytyjen keskusteluiden välissä Mattila etsii tietoa kirjoista, tutkimuksista ja asiantuntijahaastatteluista. Kirjoittaja kiteyttää kirjojen ja haastatteluiden ydinsanoman muutamaan kappaleeseen. Puhuvan pään ja asiantuntijatiedon vuorottelu muistuttaa lehtijutuista tuttua hyötyjuttukaavaa.

Jos Mattila oli salaa kuvitellut voivansa muuttaa anopin ajattelua oikeilla faktoilla, ajatus osoittautuu pian turhaksi. Anoppi jatkaa tutkimuksiaan, sillä salaliittoteorioiden hylkääminen pistäisi uusiksi koko maailmankuvan, joka on valmis ja suljettu. Siitä on yhtä vaikea irrottautua kuin uskonnollisesta kultista.

Mattila yrittää kuitenkin antaa joitain neuvoja ihmisille, joiden läheiset ovat tutkimuksissaan päätyneet magneettimedioiden maailmaan. Konkreettisimman vinkin hän lainaa joogaopettaja Donna Farhilta: ”Onko todennäköistä, että se mitä aion sanoa, saisi aikaan myönteisen muutoksen? Olenko oikea ihminen sanomaan tämän? Onko tämä oikea aika ottaa asia puheeksi?”

Mattilan kokemus todistaa, että nämä kolme tekijää osuvat harvoin kohdalleen samaan aikaan. Hänen saavutuksensa on löytää ja tehdä näkyväksi raja itsensä ja anopin välissä. Hän ei enää halua anopin linkkejä lentokoneiden myrkkyvanoista ja muista salaliittoteorioista.

Mattila yrittää ymmärtää ja kuunnella toista, vaikka faktat ovat väärin. Empatia on helpompaa säilyttää nokikkain kohdattaessa. Videopuheluiden välityksellä ajaudutaan helposti jakamaan omaa kantaa tukevia lähteitä. Kaikkein mahdottominta keskustelu on somessa, jossa taistellaan mielikuvitusvastustajaa vastaan ja viestitään omalle porukalle.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua