Ilmaisunvapauspohdintaa ilman woken huutamista – Silla Simone kuvasi Soldiers of Odin -aktiiveja

06.07.2023
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuvat: Silja Simone / Kirjokansi

KIRJAT | Valokuvaaja Silla Simonen teos Sokea piste antaa tärkeää pureksittavaa keskusteluun valokuvaamisen, journalismin ja taiteen vapaudesta ja eettisyydestä.

”Simone tarttuu kysymyksiin, joista ei somehuudon mukaan saa enää mitään sanoa. Saa.”

ARVOSTELU

Silla Simone: Sokea piste – dokumentaarisen valokuvan etiikka

  • Kirjokansi, 2023.
  • 157 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Valokuvaaja Silla Simone normalisoi natsismia teoksessaan Soldiers of Odin & vieras (Sammakko, 2018), väitettiin tulenpalavasti. Projektissaan hän vietti aikaa Soldiers of Odinin aktiivien kanssa ja valokuvasi heidän elämäänsä.

Osa Simonen vasemmistohenkiseksi kulttuurikuplaksi luonnehditusta tuttavapiiristä oli raivoissaan ja vaati häntä joko olemaan kuvaamatta odineja tai kuvaamaan heitä sopivan leimaavassa valossa. Hän ei tehnyt niin vaan piti projektinsa dokumentaarisena, mikä ponkaisi hänet pitkän ja vaikean pohdiskelun ääreen. Ystävyyksiäkin ilmeisesti meni poikki.

Simone tarttuu kysymyksiin, joista ei somehuudon mukaan saa enää mitään sanoa. Saa. Woke, kulttuurimarxismi, ääripäät, tolkun ihmiset ja Stalin eivät kuulu Simonen sanavarastoon hänen teoksessaan Sokea piste – dokumentaarisen valokuvan etiikka (Kirjokansi, 2023). Hän pohtii vaikeita dokumentaariseen valokuvaukseen (ja samalla toki muuhunkin ilmaisuun) liittyviä objektiivisuuden ja neutraaliuden kysymyksiä monipolvisesti eikä selkeitä vastauksia tietenkään löydy.

Tekijä itse on kasvanut Pohjois-Karjalassa, joten aivan täysin puskista hän ei ilmestynyt Joensuun seudulle odineja kuvaamaan. Kööpenhaminassa asuvan valokuvataiteilijan ja hänen pohjoiskarjalaisten kuvauskohteidensa elämänpiirit olivat silti tavattoman erilaiset. On mentävä lähelle ymmärtääkseen.

Simone tosiaan hengaili paljon ja läheisesti odinien kanssa. Toisaalta hän rakensi luottamusta, jotta valokuvaaminen ylipäänsä on mahdollista, ja toisaalta hän halusi ymmärtää, jotta tietäisi mitä oikein on kuvaamassa. Kolmanneksi hän oli ihminen ihmiselle.

Aika tavallisia, sympaattisia perusjamppoja moni taustaltaan selkeästi äärioikeistolaisen liikkeen jäsenistäkin on. Sen Simonenkin kokemukset osoittavat. Luultavasti Simonen keskustelut ja läsnäolo heidän kanssaan ovat osaltaan vaikuttaneet sitenkin, että vähän kuplia on puhjennut. On mahdollista, että se on hillinnyt radikalisoitumista.

Tai sitten ehkä ei. On mahdoton väistää kysymyksiä, kannustaako ja rohkaiseeko projekti ääriaatteeseen sitoutuneita vielä äärimmäisempään ajatteluun ja toimintaan. Antaako se äänen liian vaarallisille tyypeille? Olisiko pitänyt kuitenkin deplatformata ja pitää tila turvallisempana?

Oikeaa vastausta ei ole, mutta sen voi sanoa, että Soldiers of Odin & vieras on upea ja tärkeä teos. Samoin osaksi samaa projektia asettuva Sokea piste. Niitä lukiessaan miettii kerta toisensa jälkeen, että jonkun olisi pitänyt dokumentoida paremmin myös esimerkiksi Joensuun 1990-luvun skiniliikehdintää, jotta asian käsittelyyn ja purkamiseen olisi ollut enemmän eväitä.

Sokeassa pisteessä on eettistä ja filosofista pohdintaa, paikoin hyvinkin henkilökohtaista muistelua sekä vertauskuvallinen taso, jossa Eeva tarttuukin omenan sijaan kameraan. Odin-projektin lisäksi Simone muistelee kokemuksiaan Christianiasta ja Aalto-yliopistosta. Alkuun kirjan rakenne monine tasoineen tuntuu oudolta, mutta perustelee lopulta itsensä.

* *

Pohdiskeleva ja maalaileva tyyli ei päästä lukijaa helpolla. Se ei anna ohjelistaa, kuinka kuvata dokumentaarista valokuvaa eettisesti. Se antaa paljon kysymyksiä, joita on pohdittava jatkuvasti kuvausprojektia suunnitellessa, tehdessä ja jälkipuidessa. Se lupaa, että edessä on paljon epävarmuutta ja tuskaisia hetkiä. Se muistuttaa, että itsensäkin joutuu kohtaamaan eikä se aina ole helppoa.

Omakohtaisuus ei tässä ole niinkään tekijälle itselleen terapeuttista autofiktiota. Se on enemmänkin eettistä pohdintaa tukevaa ja syventävää aineistoa, jota ilman kirja jäisi kovin ohueksi. Vaikka ote on intiimi, ei Simone nosta itseään henkilönä kovin olennaiseksi.

Dokumentaarisen valokuvauksen etiikasta voi kirjoittaa oppikirjamaisemmin ja tieteellisen tekstin konventioita enemmän seuraillen. Toisaalta olisi hyvin vaarallista kirjoittaa näin sotkuisia, monimutkaisia ja hähmäisiä asioita liian yksinkertaisiksi tee näin ja älä tee näin -lauseiksi. Simonen vastauksia karttava kysyvä tyyli ei varmasti sovi kaikille, mutta se on hyvin arvokas lisä keskusteluun.

* *

Woken huutajille teos tuskin juurikaan lyö lisähöyryä somehuutamiseen, mutta juuri siksi toivoisin heidän lukevan tämän ajatuksella. Myös sen ”vasemmistohenkisen kulttuurikuplan” soisi pureksivan näitä kirjan ajatuksia huolellisesti. Olisiko yrityksille ymmärtää kaikesta huolimatta annettava nyt, tässäkin yhteiskunnallisessa tilanteessa, enemmän tilaa. Olenko natsi, stalinisti tai putinisti, jos jätän lisäämättä tähän pakollisen vastuuvapauslausekkeen: itsestäänselvyyden, että voi ymmärtää, mutta ei tarvitse hyväksyä?

Paitsi valokuvaajille, kirja antaa pureskeltavaa taiteilijoille, journalisteille ja tutkijoille, mutta myös kenelle tahansa yhteiskunnallista keskustelua käyvälle ja seuraavalle. Sekin riski on, että se etenkin yhdessä niiden valokuvateosten kanssa, joista se kertoo, syventää hiukan ymmärrystämme tästä yhteiskunnasta, jossa elämme. 

Pasi Huttunen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua