Kuvat: Markku Ahto / Docendo
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
”Sieluni värit pakottaa lukijansa pohtimaan omia ajatustapojaan ja ennakkoluulojaan, mutta vain hyvällä tavalla.”
ARVOSTELU
Miia Siistonen: Harri Henttinen – Sieluni värit
- Docendo, 2024.
- 263 sivua.
Jos luet tämän tekstin ennen jouluaattoiltapäivää, sinulla on vielä mahdollisuus melko ainutlaatuiseen kokemukseen Vesilahden kirkossa. Pääset näkemään, kuinka paikallinen kirkkoherra astelee kirkon keskikäytävää pitkin alttarille selässään isot enkelinsiivet.
Jouluaaton iltapäivähartauden perinne on aika hyvin oivallettu kirkkoherra Harri Henttiseltä, joka ei tunnustaudu varsinaiseksi jouluihmiseksi. Mutta vähänkin Henttisen tuntien – miten muuten voisi ollakaan.
Vesilahden KirkkoHarrista itsestään voi tulla mieleen kiiltokuva, mutta kiiltokuvakristillisyyttä hän kavahtaa. Paljon sellaista liittyy myös jouluun.
”Kun oikeasti kyse oli hyvin arkisista asioista: teiniäiti synnytti tallissa aviottoman lapsen ja tyhjälle haudalle tuli ensimmäisenä rikkinäinen, elämän murtama Magdalan Maria”, toimittaja Miia Siistonen kiteyttää haastateltavansa tuntoja hänestä kirjoittamassaan kasvutarinassa ja elämäkerrassa.
Trauma jätti jäljet
Harri Henttinen – Sieluni värit (Docendo, 2024) on kirjaimellisesti kokovartalokuva ensi keväänä 60 vuotta täyttävästä kohteestaan. Pojasta, joka viihtyi tyttöjen seurassa. Pojasta, jota kiusattiin. Pojasta, jossa jokin ei täsmännyt ja joka häpesi pitkiä raajojaan.
”Se oli välillä yhtä helvettiä”, Henttinen tunnustaa kirjoittajalle katsellessaan auton ikkunasta entistä kouluaan, Tammerkosken yläastetta ja lukiota.
Kiusaaminen jätti pitkät jäljet, teki araksi ja epävarmaksi. Myöhemmin hyväksynnän ja pätemisen tarve johti myös ylilyönteihin ihmisenä ja pappina. Trauma sai epäilemään muiden ihmisten perimmäisiä tarkoituksia ja esti lähimpien ihmissuhteiden syntymisen.
”Jos joku osoittaa kiinnostusta minua kohtaan, ensimmäinen ajatukseni on, että tämän täytyy olla vitsi. Etkö tajua, että minä olen vain tämmöinen, luuseri. Hanki itsellesi oikea mies.”
Luotu mieheksi ja naiseksi
Vasta viisikymppisenä KirkkoHarri ymmärsi, mikä hän oikeasti on: androgyyni, eräänlainen hybridi, jossa sekoittuvat miehiset ja naiselliset sukupuoliominaisuudet. Ei siis esimerkikksi transsukupuolinen, transvestiitti tai homoseksuaali. ”Olen nainen miehen ruumiissa”.
Oivallus oli Henttisen mukaan valtavan vapauttava kokemus. Moni asia sai selityksensä ja mies itse vähitellen mielenrauhan. Samaa hän itse opettaa nyt seurakuntalaisilleen ja muille: hyväksy itsesi ja toiset juuri sellaisena kuin jokainen on.
”Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi. Siis; ei joko tai, vaan sekä että.” Nämä lauseet avaavat paljon värikkään papin mysteeristä.
Harri on näet aina ollut överi – niin pukeutumisessa, meikkaamisessa ja kuin kotinsa sisustuksessa. Erään nuoren sanoin: ”Ihanan maksimaalinen.”
Henttiselle mikään inhimillinen ei ole virasta tai hyljeksittävää. Hän osaa kohdata jokaisen tämän omalla tasolla. Vetää vaikka aerobicia tai äijien Jäkä jäkä -kerhoa. Olen itsekin todistanut aikanaan Narvan baarissa, kuinka nuori pappi otti jokaisen mukaan ja huomioi hartaustilaisuutta pitäessään.
Yksi lause toistuu vesilahtelaisten puheissa: ”Harri on niin tavallinen.”
Katseet pitää kestää
Kun Henttinen aikoinaan tuli töihin Vesilahteen, silloisella kirkkoherralla oli kaksi kysymystä: pysytkö kirkon tunnustuksessa ja oletko leipäpappi?
Henttinen on pysynyt, vaikka muutakin on epäilty. Ja leipäpappi – sitä Vesilahden korea kuningaskalastaja ei todellakaan ole.
Miia Siistosen koko kirjasta välittyy kohteensa vilpitön usko, toivo ja rakkaus omaa seurakuntaansa ja Jumalaansa – sekä vähän itseäänkin – kohtaan. Sitä paitsi on täysin ja poikkeuksellisen omistautunut papin työlleen.
”Kyseenalaistaminen on kaiken a ja o, usko ei saa olla vain mantrojen toistamista. Tämä koskee myös kristillistä uskoa, Omakin maailmankuvani muuttuu ja kehittyy koko ajan.”
Henttinen asuu Vesilahden keskustassa, rakasta puukirkkoaan vastapäätä. Siellä hän on jatkuvasti suurennuslasin alla, mutta se ei miestä häiritse. Pitää vain elää niin, että omat tekemiset kestävät päivänvalon.
En ollut tiennyt, että KirkkoHarrille maistui joskus konjakki vähän liiankin hyvin. Korkki meni lopullisesti kiinni kymmenisen vuotta sitten.
”Humalaa ei ole yhtään ikävä. Mutta konjakin makua kielinystyillä hän tunnustaa joskus kaipaavansa”, Siistonen kertoo.
Läheiset lämmöllä mukaan
Lohjalainen Miia Siistonen on kokenut toimittaja ja nykyisin töissä Otavamedian naistenlehdissä. Kontakti Harri Henttiseen syntyi Anna-lehden haastattelun kautta. Pian häntä jo kysyttiin elämäkerran kirjoittajaksi, ja se kannatti. Tuloksesta tuli upea.
Siistonen näyttää kirjallaan, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä koko ajan kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja jonnekin kauas, oman kokemuspiirimme tuolle puolen.
Mukaan otetaan lämpimällä otteella myös Harri Henttisen läheiset: äiti, sisko ja työtoverit.
Henttinen ei säästele itseään, ja Siistonen kirjoittaa kaiken julki epäröimättä:
”Minun kipukohtani ovat pelokkuus ja estoisuus, riittämättömyys, syyllisyys ja itsesääli…välillä tunnen yhä eksyneeni väärälle planeetalle.”
Kiehtova kuin Peter Pan
Sieluni värit pakottaa lukijansa pohtimaan omia ajatustapojaan ja ennakkoluulojaan, mutta vain hyvällä tavalla. Tulos on sama kuin vanhenemisessa: mitä enemmän näen, tiedän ja koen, sitä epävarmempi ja arempi olen määrittelemään, mikä olisi oikea tapa elää ja ajatella. Eiköhän jokainen löydä sen ihan itse.
”Todelliset Jumalan soturit eivät käytä aseenaan minkäänlaista väkivaltaa – eivät henkistä eivätkä hengellistä. Jumalan valtakunnan sankareita ovat he, joilla on pieni usko, mutta suuri rakkaus. Se rakkaus voi siirtää vuoria siellä, missä muut näkevät vain umpikujan”, Henttinen sanoo kirjassa.
Aamen. Olkoon se tämän joulun saarnaosio.
Annetaan vielä Miia Siistosen avata hieman kohteensa suosion salaisuutta:
”Olemuksessa on hitunen keijupölyä. KirkkoHarrissa yhdistyvät ikiaikaisen tietäjän viisaus ja Peter Panin lapsenomainen kyky ihmetellä ja hassutella. Ristiriita tekee hahmosta kiehtovan.”
Kari Pitkänen
kari [piste] pitkanen [at] kulttuuritoimitus [piste] fi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.
Me opimme antiikista edelleen, jos vain niin haluamme – siitä todistaa Antiikki ja me -teoksen kotimainen tutkijaryhmä
KIRJAT | Antiikin tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa.