Hetkiä, joilla on merkitystä – arviossa Elisa Shua Dusapinin Sokcho talvella

Kuvat: Romain Guélat / Siltala

Lukeminen avartaa, kirjaimellisesti. Kun kirja vie paikkaan, josta ei konsanaan ole kuullutkaan, oppii paljon. Jos kirja vielä muutenkin on lukemisen arvoinen, on kirjallinen matka erilaiseen maailmaan elämys.

Tällaisen elämyksen, tosin arvoituksellisen ja jännitteisen, tarjoaa ranskalais-korealaisen Elisa Shua Dusapinin (s. 1992) esikoisteos Sokhco talvella (Siltala, 2023). Kirja ilmestyi alkukielellä ranskaksi jo vuonna 2016, ja nyt se on saatu myös suomeksi Anu Partasen käännöksenä.

* *

Dusapininin romaanin tapahtumapaikkana on nimensäkin mukaisesti Etelä-Koreassa lähellä Pohjois-Korean rajaa sijaitseva rantakaupunki Sokcho. Kaupunki on talvella hiljainen, turistit pysyttelevät poissa myös hieman rähjäisestä pensionaatista, jossa kirjan päähenkilö, nuori nainen työskentelee.

Tai eivät ihan kaikki turistit. Paikalla on japanilainen vuorikiipeilijä, Soulista tullut kasvoleikkauksen arpia paranteleva nuori nainen ja ennen kaikkea ranskalainen sarjakuvapiirtäjä.

Kirjan jännite perustuu pensionaatissa työskentelevän nuoren naisen ja ranskalaisen kohtaamisiin. Arvoituksia ja mystiikkaa näissä kohtaamisissa on aina viimeiselle sivulle asti.

Toisen jännitteisen suhteen Dusapin luo selkein vedoin nuoren naisen ja tämän äidin välille. Kalamyyjä-äiti on kasvattanut tyttärensä yksinhuoltajana, kun tytön isä, ranskalainen mies vietteli äidin ja häipyi tiehensä. Äidin ja tyttären riippuvaisuutta toisistaan Dusapin onnistuu kuvaamaan niin, että lukija havaitsee myös sen, mitä ei sanota.

Äidin ja tyttären suhteen kautta Koreaa tuntematon saa aavistuksen korealaisesta kulttuurista; vietetään Seollalia, korealaista uutta vuotta ja syödään perinteisiä ruokia, ostetaan kansallispuku, kun sellainen kuuluu olla uuden vuoden kunniaksi.

Välillä äiti ja täti huokailevat, kun vähän päälle kaksikymppinen nuori nainen ei vielä ole edes naimisissa. Pitäisikö tyttären mennä kasvoleikkaukseen tai ainakin leikkauttaa silmänsä niin, ettei tarvitsisi käyttää silmälaseja?

* *

Dusapinin tapa kertoa asioista on niukka, mutta kuitenkin paljon ilmaiseva. Lauseet ja kohtaukset pitävät sisällään paljon sellaista, mikä jätetään lukijan oivallettavaksi.

Hän loihtii muutamilla virkkeillä myös tunnelmia, jotka vyöryvät sivuilta fyysisenä: hajuja, makuja, tuntemuksia. Suhteessa äitiin ruoka on keskeinen, mutta ruoka on jollakin tavalla läsnä lähes kaikessa, mitä nuori nainen tekee tai ajattelee. Se on sitä myös suhteessa ranskalaiseen.

Kirjassa on läsnä myös sodan tuoma jännite. ”Teidän sotanne on ohi”, nuori nainen sanoo ranskalaiselle, joka kertoo sodan jäljistä Normandian rannikolla. Sokchossa, vain 60 kilometrin päässä Pohjois-Korean rajasta, sähköistetyt piikkilangat ovat sotaa, joka on aina läsnä. ”Me elämme välitilassa, talvessa, joka ei ikinä pääty!”

Dusapinin Sokcho on pysähtynyt kaupunki, mutta kirjan tarina ei ole sitä. Se on arvoituksellinen ja sisältää paljon enemmän kuin sen 148 sivulle mahtuu.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua