Harry Salmenniemen Kuumeessa päällekkäisten maailmoiden liike muodostaa kekseliään kudoksen

Kuvat: Mikko Vähäniitty / Siltala

Harry Salmenniemen yli kaksisataasivuisessa, viisiosaisessa Kuume-teoksessa (Siltala, 2022) osien tunnelmat ja muodot vaihtelevat. Kukin osa voisi toimia itsenäisenä teoksenaan, mutta yhdistettynä ne synnyttävät kuumeista liikettä: näkökulmien kontrasteja, törmäyksiä ja kohtaamattomuutta, hybriksiä ja pysähdyksiä.

Osissa liikutaan yksityisestä kokemisesta ja intiimistä tilasta julkiseen ja yleiseen, totunnaisuuksien tarkastelusta unenomaisiin näkyihin, museovierailun taidekokemuksista itsensä tarkkailuun ja elämän abstraktioihin. Osien maailmat eivät suoraan kohtaa, mutta ne tuntuvat kutoutuvan kiinnostavalla tavalla yhteen toinen toisiaan syventäen.

Vuorotteleva irrallisuus ja konkretiaan kiinnittyminen luo kokonaisuuteen ilmavuutta, vapautta ja melankolista kuvallisuutta:

”Kuten ihminen, joka ei ole selvillä lohtunsa
syvyydestä, kävelin ja kommunikoin. Se oli
tavatonta. Nyt ymmärrän mihin se oli johtamassa.

Oli kevät, minä kävelin. Olin kuin oksa paperilla,
tavu, jostakin pois leijumassa.”

Yhdistävänä tekijänä osille toimii runojen puhuja. Puhuja hahmottuu usein ulkopuoliseksi jäävänä tai siellä pysyttelevänä tarkkailijana, joka liikuttelee havaintoja, muistikuvia ja kokemusmaailmoita lukitsematta mitään paikalleen. Katse kohdistuu myös puhujaan itseensä, siihen joka itsessä ”kääntää elämää, määrää elämään sitä”:

”Kahvilassa on oltava kaksi kerrosta, jotta voin
tuntea olevani väärällä tasolla, jotta pelkkä
asettautuminen voi aiheuttaa voimattomuuden
tunteen.

Milloin olen ollut täällä, milloin olen kaartunut
tällä tavoin, tahtonut tällä tavoin. Tiedän että se
kuuntelee pulssiani. Se nostaa sykettäni. Yritän
rauhoittua. Tuijotan käsieni hentoja oksia.

Kaartelevien lintujen alla hapuilen maastossa,
joka saa vuoroin erämaan, vuoroin kaatopaikan
piirteitä.”

Tunnelmat vaihtelevat runoissa melankoliasta äkkinäiseen huumoriin tai pysäyttäviin haikumaisiin ajatelmiin. Salmenniemen näkökulmat ovat tuoreita, sopivan häiritseviä tai vapauttavia. Arkimiljöissäkin havainnot ovat kaukana arkisesta.

Luontosymboliikka ja lauseiden lyhentyminen paikoin tavuiksi puolestaan luo hiljaisia merkitystihentymiä ja rauhoittavia suvantoja kokonaisuuteen. Tosin myös levollisuus on Salmenniemen runoissa usein jännitteistä tai odottavaa – hetki voi olla loppu tai alku, luhistuma tai syntymä:

”Hidas, kuin tuuli

Hitaasti myrsky kääntää
merensä selän”

Teoksen kansikuva tuntuu tiivistävän jotain olennaista Kuumeen päällekkäisistä maailmoista – sijoiltaan menneet sisäkkäiset neliöt, joiden sijoiltaanmeno samalla kuitenkin aukaisee labyrinttimaisen väylän boksien ulkopuolelle.

Salmenniemi on taituroinut jälleen tyylikkään kokonaisuuden, joka kestää useita lukukertoja.

Päivi Röppänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua