Kuvat: Sami Kokko / Like
KIRJAT | Hanna-Riikka Kuisma on tunnettu yhteiskunnan varjopuolien ja niissä elävien ihmisten kuvaajana. #Syyllinen-romaanissa varjopuolet, syrjäytyminen ja vaikeudet kuoriutuvat vähitellen. Romaanin alussa on tapahtunut tappo. Tekijä on selvä, mutta uhrin ja motivaation tietääkseen pitää lukea koko kirja.
”Kirjan alkuosa vähän harmittaa, sitten juoni alkaa vetää niin, että loppuun on pakko päästä – ja sielläkin on yllätys.”
ARVOSTELU
Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen
- Like, 2021.
- 289 sivua.
Hanna-Riikka Kuisman aiemmissa romaaneissa ihmisillä ei ole ollut helppoa. #Syyllinen-romaanissa (Like, 2021) luulee aluksi aivan toista. Kertoja ottaa itsestään Instagramiin ja muihin sosiaalisen median tileihin kuvia ja kirjoittaa kuvatekstejä, joiden mukaan kaikki on hyvin, ellei jopa ihanaa.
Niissä on koko positiivisten ja rakastavien emojien koko kirjo, mutta ei koskaan mitään vihaista. Aihetunnisteina ovat #rakkaus, #selkeäkevät, #spontaanielämä, #vapaus, #hidasaamu ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan. Emojeissa kaikki mahdolliset sydämet, kiitollisuudet, tykkäykset, myötätunnot, myötäelämiset…
Romaanin alussa lukijalle tulee selväksi somevaikuttajan arjen ankaruus ja valheellisuus. Tätä on toisaalta aika paljonkin valotettu sekä faktassa että fiktiossa ja siksi aivan romaanin alussa aioin melkein antaa periksi. Onneksi en antanut.
Kuisma on haastattelussa kertonut, miten äidinkielen opettajan oppeja noudattaen ei milloinkaan pitäisi aloittaa ainuttakaan lausetta sanalla ”minä”, koska se on turhamaista. Siitä on tultu kauaksi maailmassa, jossa sometähdet toimivat magneetteina nimenomaan omana itsenään tai sinä, miksi mielikuva heistä on luotu. Siinä maailmassa nimenomaan ”minä” on tärkeää. Jos se heiluu, on epämääräinen tai jotain muuta kuin ihanaa, voi seuraajamäärä ikävästi laskea.
Se taas tarkoittaa yhteistyökumppaneiden eli mainostajien kiinnostuksen hiipumista. Palkkiot laskevat, elleivät netin lahjomattomat laskukoneet raksuta omia positiivisia tuloksiaan.
#Syyllinen käsittelee myös pyramidihuijausta ja ravintolisäkebisneksen olemusta ja vinoutuneisuutta, mutta ne jäävät jotenkin sivuosaan, mikä on romaanin kannalta pelkästään hyvä.
Kuisman taito keriä henkilöidensä persoonia näkyviin on hieno. Sekä päähenkilö, että hänen läheisensä tulevat sitä ymmärrettävämmiksi mitä pidemmälle romaani ehtii. Varsinkin kertojasta ja tämän äidistä tulee kokonaisia ihmisiä, joiden taustasta haluaa tietää koko ajan enemmän.
Hanna-Riikka Kuisma on tunnettu yhteiskunnan varjoista ja niissä elävien ihmisten kuvaajana. #Syyllinen-romaanissa elämän varjopuolet, syrjäytyminen ja vaikeudet kuoriutuvat menestyvän some-vaikuttajan kiiltokuvan alta vähitellen. Romaanin alussa on tapahtunut tappo. Tekijä on selvä, mutta uhrin ja motivaation tietääkseen pitää lukea koko kirja. Ja se kannattaa.
Ihan lopuksi löytyy se kuvaus vapaudesta. Se on ihana, mutta sitä en paljasta.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Turkka painuu lukijan mieleen kuin Jeesuksen kasvot Torinon käärinliinaan – arviossa Tiina Raudaskosken Ilmiantaja
KIRJAT | Nuori nainen haluaa valtaansa vimmatusti käyttävää miestä, ajatuksiaan sensuroimatta tursuilevaa olentoa, johon voi sulautua.
Paholainen on huolissaan, riittääkö hornaan sieluja – arviossa A.H. Tammsaaren Hornanperän uusi Paholainen
KIRJAT | Viron kansalliskirjailijan ennen sotia ilmestyneessä romaanissa ei ole kyse siitä, että ihmiskunta olisi tehnyt parannuksen ja muuttunut taivaskelpoiseksi. Asia on juuri päinvastoin.
Kuka saa nimetä väkivallan, kysytään Laura Gustafssonin Lihakirjassa
KIRJAT | Laura Gustaffsonin romaani pureutuu raiskauksiin ja toisenlajisten eläinten hyväksikäyttöön. Aiheet ovat rankkoja, mutta osuvuudessaan Lihakirja on myös lakonisen hauska.
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.