Kuvat: Siltala Kustannus
KIRJAT | Kuulien kilke peittää kommunikaation ongelmia, kenties myös kaikkea sitä, mitä Korean historiassa on tapahtunut ja isovanhempien vaikenemista.
”Hiljaisuus on ihmisten välillä, vaikenemisena ja ymmärtämättömyytenä, kysymyksinä vailla vastauksia.”
ARVOSTELU
Élisa Shua Dusapin: Pachinko-kuulat
- Suomentanut Anu Partanen.
- Siltala, 2024.
- 175 sivua.
Äänet ja hiljaisuus – vastakohdat vuorottelevat Élisa Shua Dusapinin Pachinko-kuulat-romaanissa (suom. Anu Partanen; Siltala, 2024).
Häly ympäröi romaanin päähenkilön Clairen lomaa Tokiossa. Äänet toistuvat samaan tahtiin kuin isoisän pelihallin metallikuulat syöksyvät kolisten pelikoneiden sisuksista. Raastavin on pelisalin mainosnaisen yksitoikkoinen hokema, joka ei taukoa edes yöksi.
Hiljaisuus on ihmisten välillä, vaikenemisena ja ymmärtämättömyytenä, kysymyksinä vailla vastauksia.
Dusapin on ranskalais-korealainen kirjailija. Hän on syntynyt Ranskassa, mutta hänen äitinsä on lähtöisin Etelä-Koreasta. Nykyisin Sveitsissä asuva Dusapin on vasta 32-vuotias, mutta on saavuttanut jo huomattavaa kansainvälistä menestystä. Toissa vuonna suomeksi ilmestynyt esikoisromaani Sokcho talvella (Siltala, 2023; lue arvio) toi hänelle parhaan käännösromaanin National Book Awardin vuonna 2021.
Esikoisromaani sijoittui Etelä-Koreaan ja kuvasi yksinäisyyttä ja vieraantuneisuutta. Tämä alkukielellä jo vuonna 2018 ilmestynyt toinen romaani sijoittuu Tokioon, mutta kirjan vire on samalla tavalla melankolinen, toiseutta ja omaa identiteettiä pohtiva.
* *
Vaikka tapahtumapaikkana on Tokio, Korea on koko ajan läsnä myös tässä romaanissa. Kirjan päähenkilö Claire matkustaa kotoaan Sveitsistä Japaniin korealaisten isovanhempiensa luo. Korean sisällissotaa vuonna 1952 paenneet isovanhemmat eivät ole pakonsa jälkeen käyneet vanhassa kotimaassaan.
Korealaisilla pakolaisilla, zainicheilla, on Tokiossa omat yhteisönsä ja alueensa, joilla heidän perustamiaan liikkeitä on, mutta Clairen isovanhemmat ovat omissa oloissaan:
”Katson heitä häkeltyneenä. Heillä ei ole muuta kuin pachinko.”
80-vuotias isoisä viettää kaikki päivät aamusta myöhäiseen iltaan pelisalissa ja isoäiti kotona, jollei sitten eksy ajamaan Yamanote-linjalla ympäriinsä. Claire haluaa viedä heidät lomansa lopuksi käymään Koreassa mutta aina, kun Claire ottaa matkan puheeksi, keksitään jotakin tehtävää ja sopiminen siirtyy.
”He eivät koskaan puhu Koreasta. Meidän täytyisi pian lähteä matkalle, mutta tuntuu kuin vetäisin kivirekeä perässäni, kirjoitan Mathieulle.”
* *
Clairen on alun perin pitänyt tulla lomalle isovanhempien luo poikaystävänsä Mathieun kanssa, mutta tämän matka estyy työkiireiden takia. Clairen ja Mathieun viestittely paljastaa, että kenties poikaystävän suhde isovanhempiin olisi ollut mutkattomampi kuin Clairen konsanaan. Mathieu japania osaavana oli aiemmilla vierailuilla päässyt lähelle vanhuksia ja oppinut tuntemaan heidät jopa paremmin kuin Claire.
Claire tuskailee kieliongelmissa:
”Korean kielen taitoni katosi sitä mukaa kuin opin ranskaa. Aluksi isoisä korjasi virheitäni. Nyt hän ei sano enää mitään. Kommunikoimme yksinkertaisin sanoin, englanniksi tai koreaksi, liioitelluin elein ja ilmein. Emme koskaan japaniksi.”
Viestiminen ei tahdo sujua edes Clairen kesäoppilaaksi ottaman Mieko-tytön kanssa eikä tämän äidinkään kanssa. Clairen on määrä opettaa tytölle ranskaa, mutta väärinymmärryksiä on puolin ja toisin.
* *
Kun kirjan nimi viittaa peliin, Dusapin selittää onneksi myös kirjassa, millainen kuulapeli pachinko oikein on. Näin hän sitä kuvaa:
”Säännöt ovat yksinkertaiset. Pelaaja istuu pelikoneen ääreen, syöttää koneeseen kolikoita ja laukaisee kuulat. Valtava määrä kuulia ryöpsähtää esiin ja putoilee törmäten sarjaan esteitä, aina tuon pystyn pelitaulun alaosaan asti, missä ne katoavat yhteen kolmesta aukosta.”
Keskimmäinen reikä on tavoite, sillä sieltä pudonneet kuulat määrittävät voiton. Pelaaja voi vaihtaa voittamansa kuulat pelin päätteeksi tavarapalkintoihin.
Pachinko-peli tuli suosituksi Japanissa sodan jälkeen, kun pulaa oli monista hyödykkeistä ja palkintona oli muiden tavaroiden ohella tupakkaa. Se, että isoisä omistaa pelihallin on luontevaa, sillä monet pachinko-halleista ovat korealaisten omistuksessa.
* *
Kuulien kilke peittää kommunikaation ongelmia, kenties myös kaikkea sitä, mitä Korean historiassa on tapahtunut ja isovanhempien vaikenemista. Luin jokin aika sitten nobelisti Han Kangin romaanin Älä jätä hyvästejä (Gummerus, 2024; lue Leena Reikon arvio täältä). Se avasi silmiä ja osoitti, kuinka vähän me oikeastaan tiedämme, mitä Korean niemimaalla on tapahtunut viime vuosisadalla. Vaikeneminen on siis ymmärrettävää.
Dusapinin Pachinko-kuulat jatkaa vahvatunnelmaista ja tiivistä kerrontaa, joka on tuttua jo esikoisesta Sockho talvella. Sivuja voi olla vähän, mutta sanottavaa sitäkin enemmän.
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tuhat vuotta yhteistä elämää – arviossa Martin Hårdstedtin Suomen ruotsalainen historia
KIRJAT | Martin Hårdstedtin teoksen ytimessä on ajanjakso, jolloin Suomi oli Ruotsi mutta jonka tarina alkaa jo aiemmasta ajan hämärästä päättyen Nato-naapureiden nykyhuoliin.
Ajankuva ihmisistä, jotka etsivät elämän tarkoitusta – arviossa Ossi Nymanin Alkuhuuto
KIRJAT | Ossi Nymanin neljäs romaani puhuttelee ajan ja arjen ongelmilla. Alkuhuudon päähenkilöt elävät yhteiskunnan reunalla, liki näkymättöminä.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan malli on tehokkuudeltaan maailman huippua – arviossa Hyviä uutisia Suomesta
KIRJAT | Juho Saaren toimittaman teoksen kirjoittajien teemat ovat jokaisen kansalaisen arkielämässä omakohtaisesti havainnoimia asioita, joiden tueksi asiantuntijat esittävät vankkoja näyttöjä.
Vanheneva oopperadiiva ei pääse eroon menneisyydestä Marjo Heiskasen tarkkanäköisessä romaanissa – arviossa Magdan aaria
KIRJAT | Marjo Heiskanen kirjoittaa jo toistamiseen herkullisesti musiikkimaailmasta, jonka hän tuntee työskenneltyään pianistina ja korrepetiittorina.