Haapa on metsän unohdettu avainlaji – arviossa Iiris Kalliolan ja Kai Hypénin tietokirja

Kuva: Vastapaino

Haapaa pidetään usein metsien roskapuuna, mutta luonnon näkökulmasta se on ekosysteemin avainlaji, josta sadat muut eliölajit ovat riippuvaisia. Iiris Kalliolan ja Kai Hypénin tietokirjan jälkeen haapaa katselee ja sen havinaa kuuntelee kunnioituksella: siinä on alusta metsän elämän kirjolle.

Pihamme tuntumassa, kaupungin puolella, humisee vanha haapa. Olen pitkään ajatellut kysyä, voisiko kaupunki kaataa sen, se kun levittää vesojaan nurmikollemme ja varjostaa ilta-aurinkoa. Luettuani biologi Iiris Kalliolan ja luontokuvaaja Kai Hypénin tietokirjan Haapa – ekosysteemin avainlaji (Vastapaino, 2023) en enää ajattele niin. Nyt katselen haapaa eri silmin.

Huomaan sen lehdillä kirvoja, joiden ”lypsämää” sokeria muurahaiset käyvät syömässä. Tiedän nyt, että reikäiset haavanlehdet ovat olleet haavanlehtikuoriaisten ruokaa. Ja ne taas ovat lintujen muonaa. Etsin lehtikääröjä, joiden sisällä perhosten toukat kehittyvät. Kesällä sieltä saattaa lehahtaa haapaperhonen pihallemme. Haavan lehdet ja kuori ovat ravintoa myös jäniksille ja kauriille ja monille muille nisäkkäille. Eikä haavanpunikkitatti nousisi ilahduttamaan sienestäjää ilman haapaa.

Metsähaapa (populus tremula, eli ”värisevä poppeli”) on sukunsa ainoa luonnonvarainen edustaja Suomessa. Vain haapa havisee poppelisuvun puista. Haavalla ei ole nykyään suurta metsätaloudellista merkitystä, siksi sitä ei viljellä Suomessa, vaan päinvastoin on pyritty hävittämään, koska se voi levittää männynversoruostetta. Toisin oli ennen nykyistä tehometsätaloutta. Haavasta tehtiin paanukattoja, tulitikkuja, ruoka-astioita, saunanlauteita, veneitä eli haapioita ja tietysti haavanlehdistä saatiin karjalle kerppuja.

Tehometsätalouden vuoksi etenkin vanhojen haavikkojen määrä on huvennut. Sen myötä monet haavasta riippuvaiset eliölajit, kuten kolopesijät, kovakuoriaiset, käävät ja muut lahottajat ja sammalet ovat muuttuneet uhanalaisiksi. Haavan ekosysteemiin kuuluu noin tuhat eliölajia, joista parisataa on kokonaan riippuvaisia haavasta. Niistä neljäsosa on jo uhanalaisia.

Esimerkkinä kirjoittajat mainitsevat punahärön, joka on äärimmäisen uhanalainen. Sitä on tavattu Suomessa enää kahdella alueella: Kuhmoisissa ja Hämeenlinnan Evolla. Punahärön toukat elävät vanhan, hitaasti lahoavat puun kuoren alla nilaravinnon turvin. Tämä kovakuoriainen on saanut nimensä 1920-luvulla menestyneen pikajuoksijan ja myöhemmin Metsähallituksen ylimetsänhoitajana toimineen Lauri Härön mukaan.

Haapa, ekosysteemin avainlaji on kattava kuvaus haavan ekologisesta merkityksestä suomalaiselle luonnolle. Avainlaji tarkoittaa eliölajia, jolla on kokoaan tai laajuuttaan suurempi merkitys ekosysteemissä. Siksi olisi tärkeää, että haapoja ja erityisesti vanhoja haapoja jätettäisiin metsiin.

Haapa on myös erittäin kaunis tietokirja. Sen värikkäissä ja tarkoissa kuvissa voi kuulla haavikon havinan ja nähdä äkämähaapsasen ja pirkkosieniäisen juoksevan lahonneen maapuun kuorella, haavanruskokalvajien armeijan rouskuttavan haavanlehden putipuhtaaksi, helmipöllön kurkistavan onton haavan sisällä olevasta pesäkolostaan ja käpytikan vievän lihavaa jäärän toukkaa poikaselleen.

Kirjaan on valittu Kai Hypénin ja useiden muiden luontokuvaajien otoksia. Kai Hypén kertoo esimerkkejä, miten valokuvat ovat syntyneet, ne ovat kiinnostavia pieniä tarinoita. Muu teksti lienee pääosin biologi Iiris Kalliolan asiantuntevasta ja sujuvasta kynästä lähtöisin. Lukukokemuksen täydentää Mirkka Hietasen upea taitto, jossa valokuville on annettu runsaasti tilaa. Kokonaisuudesta täytyy kiittää myös Vastapainoa, joka näin laajentaa kustannustoimintaansa hienolla tavalla luonto- ja valokuvateosten suuntaan.

Pauli Välimäki

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua