Francon kanssa? on täysiverinen tietokirja – uutta tietoa, oivaltavia havaintoja ja kerronnan vetävyyttä

Kuvat: Linda Tammisto / Siltala

Tietokirjaan tarttuessaan lukijoilla on erilaisia odotuksia. Jotkut etsivät tietoa omista kiinnostuksen kohteistaan tai vahvistusta omille käsityksilleen. Toiset tarttuvat kirjaan ehkä epäröiden, jos se näyttää sisältävän omien käsitysten vastaisia näkökulmia. Ja sitten on kirjoja, jotka yksinkertaisesti yllättävät aihepiiriltään; että tätäkin on tutkittu, mielenkiintoista.

Itse sijoitun nyt käsillä olevan teoksen kanssa kolmanteen ryhmään: Suomi, Espanja, Franco ja kylmä sota; tosiaan, erikoista aikaa monella tapaa, mutta eipä ole tullut pohdituksi enkä aiheesta ole ennen juuri mitään kuullutkaan. Vaikka Espanja on suomalaisille ehkä läheisimpiä ulkomaita, maan historiasta tunnetaan löytöretket, uskonsodat ja inkvisitio paremmin kuin Espanjan tapahtumat viime vuosisadalla, sisällissotaa lukuun ottamatta.

Jussi Pakkasvirta (s. 1958) on Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen professori. Hän on erikoistunut Latinalaisen Amerikan tutkimukseen sekä nationalismin teoriaan. Francon kanssa?  (Siltala, 2023) avaa mainiolla tavalla Suomen ja Espanjan keskinäisiä suhteita ja niiden taustoja viime vuosisadan suurten historiallisten tapahtumien pyörteissä. Keskeinen aikajänne ulottuu sisällissodan esinäytöksistä 1930-luvun alussa Francon ajan päättymiseen ja vuonna 1975 alkaneen demokratian siirtymävaiheen jälkeisiin vuosiin. Kuten kirjan alaotsikko kertoo, maiden suhteet juuri kylmän sodan aikana 1945–1975 Francon hallitessa ovat kirjan keskeinen kohde.

Hitler vs. Stalin: Espanjan sisällissota toisen maailmansodan esinäytöksenä

Espanjan sisällissota oli eräs toisen maailmansodan esinäytöksiä. Vaikka vastakkain olivat Espanjan laillinen tasavaltalainen hallitus ja Francon johtamat falangistikapinalliset, taustalla osapuolia tukivat yhtäältä Neuvostoliitto ja toisaalta Saksa. Neuvostoliiton Komintern organisoi ns. kansainvälisiä prikaateja tasavaltalaisten tueksi ja Saksa testasi sodassa omaa kalustoaan, erityisesti ilmavoimia, joiden Condor-osastolla oli merkittävä osuus Francon voittoon johtaneessa sotamenestyksessä.

Kansainvälisen yhteisön hampaattomuudesta sotatoimien tukemiseen kertoo Kansainliiton asettama ns. puuttumattomuuskomitea, jonka tehtävänä oli valvoa, etteivät muut puuttumattomuussopimukseen sitoutuneet Euroopan valtiot toimita sotatarvikkeita osapuolille. Irvokasta kylläkin, myös Neuvostoliitto ja Saksa olivat tämän sopimuksen osapuolia. Noin 500 000 ihmistä kuoli sisällissodan aikana ja satoja tuhansia vielä sodan jälkeenkin vanki- ja työleireillä. Lähes 500 000 espanjalaista pakeni maasta.

Kun sisällissota oli päättymässä alkuvuodesta 1939, ulkovallat alkoivat vähitellen tunnustaa Francon hallitusta Espanjan uutena virallisena edustajana. Naapuridiktatuuri Portugali oli tämän tehnyt jo toukokuussa 1938, mutta vasta kun Ranska ja Iso-Britannia 27.2.1939 tunnustivat Francon hallituksen, Pohjoismaat rohkenivat tehdä saman 31.3.1939, viimeisinä Euroopan demokratioista. Varovaisuuteen oli syynä paitsi tiukka puolueettomuuspolitiikka myös yleinen epäluulo Francon oikeistodiktatuuria kohtaan; epäluuloa tunsi erityisesti Cajanderin punamultahallituksessa ollut SDP.

Suomi ja Espanja yrittävät säilyä puolueettomina

Talvisota nosti Suomen ja Espanja suhteet uudelle tasolle; Suomea haluttiin tukea taistelussa ”barbaareja ja kommunisteja” vastaan ja Francon Espanja halusi nyt korostaa olleensa oikeassa sotiessaan Neuvostoliiton tukemia tasavaltalaisia vastaan. Yhteinen vihollinen yhdisti.

Toisessa maailmansodassa ja jatkosodassa tilanne muuttui jossain määrin. Suursodan alkaessa Suomi ja Espanja julistautuivat puolueettomiksi. Suomi joutui sodan osapuoleksi jatkosodan alettua, mutta Espanja korosti edelleen olevansa ei-sotaakäyvä maa; näin siitä huolimatta, että suhde Saksaan ja Italiaan oli läheinen. Franco tasapainotteli samalla ulkopoliittisesti hankalalla alueella kuin Suomikin; olosuhteiden pakosta piti pysyä väleissä Saksan kanssa – mutta ei liian läheisissä.

Ei pelkästään yöpakkasia

Jatkosodan jälkeen Suomi oli jälleen toisessa asennossa. Neuvostoliitto painosti ja syksyllä 1944 alkoi Suomen ja Espanjan suhteiden pakkaskausi, joka kesti aina vuoteen 1954. Maiden kahdenvälisiä poliittisia suhteita ei tuona aikana hoidettu lähettilästasolla; kaupallisia suhteita pyrittiin kuitenkin jossain määrin hoitamaan.

Vaikka Espanja oli virallisesti pysyttäytynyt sodan aikana puolueettomana, joutui se kansainvälisissä yhteyksissä nyt paarialuokkaan, syntinään likeiset välit sodanaikaisten akselivaltojen kanssa. Kylmän sodan alkaminen muutti Espanjan asemaa jälleen. Se alkoi hakeutua länsiliittoutuneiden, erityisesti Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin. Tämän suhteen sinetiksi Yhdysvallat sai vuonna 1953 oikeuden perustaa neljä sotilastukikohtaa Espanjaan.

Pakkasvirta kuvaa oivaltavasti ja tarkasti Suomen ja Espanjan suhteiden pakkaskautta. Vaikka viralliset suhteet olivat jäissä, molemmat maat tunnistivat toistensa olemassaolon ja tukalan kansainvälisen aseman. Asioita pyrittiin seuraamaan ja hoitamaan siten kuin olosuhteet sallivat. Erityisesti Espanjan diplomaatit Tukholmassa seurasivat Suomen tilannetta tarkasti. Historiallista, kulttuurista ja inhimillistä positiivista pääomaa oli edelleen siinä määrin, että sen varassa pystyttiin elämään aina suhteiden uudelleen solmimiseen asti. Suhteet Suomeen olivat läpi kylmän sodan ja Francon ajan yleisesti ottaen paremmalla tolalla kuin suhteet muihin Pohjoismaihin.

Suomi ja Espanja hyväksyttiin YK:n jäseniksi samalla ovenavauksella 14 muun hakijamaan kanssa. Kylmässä sodassa elettiin tuolloin tilapäistä liennytyskautta, joka mahdollisti tämänkin päätöksen. Kun molemmat maat olivat nyt aidosti täysivaltaisia jäseniä kansainvälisessä yhteisössä, päästiin kahdenvälisetkin suhteet saattamaan normaalille tasolle. Poliittisia ongelmia ei ollut. Haasteelliset tilanteet liittyivät laajempiin geopoliittisiin kysymyksiin. Hyvä esimerkki on Gibraltarin kysymyksen käsittely YK:n erityiskomiteassa, jossa Suomi pidättäytyi äänestyksestä. Suomen Espanjan–suurlähettiläs Aaro Pakaslahti selitti espanjalaisille, että Suomi ei ollut Espanjaa vastaan vaan noudatti puolueettomuutta.

Suuret suomalaiset seiväsmatkat ja Uuno Epsanjassa

Suomen ja Espanjan suhteet normalisoituivat lopullisesti massaturismin myötä. Ensimmäinen Karhumäki Airways Oy:n (sittemmin Kar-Air Oy) tilauslento Helsingistä Las Palmasiin tehtiin vuonna 1954. Koko kansan ilmiöksi etelänmatkailun teki Kalevi Keihänen ja Keihäsmatkat Oy, joka aloitti lennot vuonna 1965. Loppu onkin matkailun historiaa. Aurinko, viini, viina ja possujuhlat yhdistivät kansakuntia enemmän kuin valtioiden väliset ystävyyssopimukset. Aurinkorannikolla asuu arviolta 30 000 suomalaista.

Pakkasvirta on otsikoinut kirjansa neljännen luvun ”Kaksi Espanjaa – kaksi Suomea”. Otsikko kuvaa oivallisesti kahta ulottuvuutta maiden suhteissa: poliittinen vasemmisto Suomessa näki Espanjan ensisijaisesti oikeistolaisena diktatuurina ja sortokoneistona, kun taas keskustassa ja oikeistossa kritiikki oli lievempää ja huomiota kiinnitettiin enemmän kulttuuriin ja turismiin. Francon hallinnon epäkohdat myönnettiin, mutta puolusteluna todettiin tavallisten ihmisten aseman parantuminen. Tämä jako näyttäytyi eduskunnassa ja puoluelehdistössä mutta erityisen näkyvästi Yleisradion ohjelmia koskevassa keskustelussa.

Kuka oli Francisco Franco?

Pakkasvirta maalaa myös eläviä henkilökuvia. Kirja sisältää itse asiassa napakan pienoiselämänkerran diktaattori Francisco Francosta (1892–1975), jonka hallintokausi kesti peräti 34 vuotta. Tämä henkilökuva auttaa ymmärtämään sekä Espanjan sisällissotaan johtaneita vaiheita että Francon sisä- ja ulkopolitiikan myöhempiä linjauksia. Franco oli äärimmäisen kurinalainen sotilas, kovaotteinen ja julma toimissaan; onneton isäsuhde ja syvä kiintymys äitiin ja perheeseen, uskonnollisuus ja lähes askeettiset elämäntavat kertovat paljon. Hitlerin natsismiin ja Mussolinin fasismiin Franco suhtautui nuivasti. Diktaattorina hän kehitti oman mallinsa, nationalistisen syndikalismin.

Francon ja Fidel Castron välillä vallitsi mystinen suhde. He olivat molemmat sukutaustaltaan Galiciasta ja kertoman mukaan Castrolla oli Francon kuva yöpöydällään kotitalossaan. Espanja ei koskaan liittynyt Kuuban-saartoon, kauppa kävi ja lennot Havannaan toimivat keskeytyksettä. Francon kuollessa Kuubassa oli kolmen päivän suruaika.

Suomalaisista mielenkiintoinen hahmo on aatelismies, upseeri ja seikkailija Carl ”Goggi” von Haartman (1897–1980), Suomen ja Espanjan sisällissotien sekä talvi- ja jatkosodan veteraani, jolla oli kaukaisten sukulaissuhteiden kautta pääsy niin marsalkka Mannerheimin kuin pääministeri Olof Palmen juttusille. Pakkasvirta kuvaa von Haartmania elävästi:

”Hän oli värikäs, kielitaitoinen ja seurallinen sotasankari, joka piti Espanjasta, mutta inhosi saksalaista natsismia ja italialaista fasismia – siis selvästi ’francolainen’.”

Espanjan sisällissotaan osallistuneista suomalaisista Pakkasvirta mainitsee muutamia muita, lähinnä Francon joukoissa palvelleita värikkäitä hahmoja. Kaiken kaikkiaan Espanjan sisällissotaan osallistui 239 suomalaista, joista tasavaltalaisten puolella 225 ja Francon puolella 14 vapaaehtoista. Aiheesta on laajasti kirjoittanut Jyrki Juusela (Suomalaiset Espanjan sisällissodassa, Atena 2003).

Pakkasvirta kertoo muitakin autenttisia ja kiintoisia tarinoita monista sotien jälkeen Espanjaan asettuneista suomalaisista, erityisesti mainittakoon tiedustelueversti Reino Hallamaa ja kunniavarakonsuli Veikko I. Rutanen.

Ohutta kanssakäymistä 1960-luvulla

Ilahduttavasti Pakkasvirta päättää kirjansa Suomen ja Espanjan välisiä kulttuuri- ja tiedesuhteita koskevaan lukuun. 1960-luvulla kulttuurisuhteita pyrittiin kehittämään, mutta erilaiset kulttuuritapahtumat jäivät näkyvyydeltään melko vaatimattomiksi. ”Espanja-viikot” koettiin Suomessa poliittisesti kiusallisiksi ja toisaalta Espanjassa Suomi-kiinnostus tuntui Sibelius / Alvar Aalto -stereotypioiden ohella rajoittuvan pienen piirin asiaksi.

Professori Oiva Tuulio ja puolisonsa Tyyni Tuulio sekä Helsingin Kauppakorkeakoulun lehtori Erkki Vierikko kuuluivat harvalukuisiin espanjan kielen pioneereihin Suomessa. Kulttuurin laajaan kirjoon kuuluu toki myös flamenco, jonka harrastus on jostain syystä Suomessa harvinaisen vankkaa, samalla tavalla kuin tangon ja samban.

Espanjankielisen kirjallisuuden edistäjinä Pakkasvirta nostaa esiin uuden taitavan suomentajapolven, kuten Matti Rossi, Matti Brotherus, Pentti Saaritsa ja Jyrki Lappi-Seppälä, joiden kiinnostus tosin on ollut enemmänkin Latinalaisen Amerikan kirjallisuudessa. Espanjan kirjallisuuden käännökset rajoittuivat 1960–1980-luvuilla lähinnä klassikkoihin.

* *

Francon kanssa? on täysiverinen tietokirja: laadukas pakkaus uutta tietoa, oivaltavia havaintoja ja kerronnan vetävyyttä. Ammattitutkijan otteella Jussi Pakkasvirta on tehnyt perusteellista ja ansiokasta tutkimustyötä monipuolista lähdeaineistoa hyödyntäen. Kirjan ansioita ei vähennä paikoin esiintyvä nopea hyppely teemasta ja ajankohdasta toiseen; tätä voidaan selittää historiallisten tapahtumien pitkillä varjoilla, joiden jälkivaikutus ei helposti katoa. Sisällissotien varjot ovat läsnä edelleen niin Suomessa kuin Espanjassakin.

Kirjan luettuaan voi kukin kohdallaan pysähtyä pohtimaan, missä määrin kirjan nimeen sisältyvä kysymysmerkki on paikallaan. Oltiinko Francon kanssa ja jos oltiin, oltiinko ihan oikeasti? Maailmanpolitiikka johtaa joskus tilanteisiin, jossa vanhaan tuttuun on suhtauduttava ikään kuin ei häntä tuntisikaan.

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua