Kuvat: Tammi / Marjaana Malkamäki
KIRJAT | Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas on vuoden 2024 kotimaisen fantasiakirjallisuuden kärkikastia.
”Kuvitustyöt ovat niin pysäyttäviä, että niitä on pakko jäädä tuijottamaan pitemmäksi aikaa.”
ARVOSTELU
Salla Simukka: Poika ullakolla, poika kellarissa
- Kuvittanut JP Ahonen.
- Tammi, 2024.
- 192 sivua.
Salla Simukan kirjoittama ja JP Ahosen kuvittama Poika ullakolla, poika kellarissa (Tammi, 2024) on mitä mainiointa lasten- ja nuorten fantasiakirjallisuutta. Teos on yksi vuoden 2024 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaista.
Teoksessa perhe muuttaa ihan tavalliseen taloon, jonka vintiltä perheen poika Alexis löytää itselleen sopivan huoneen. Myös Maxin perhe muuttaa uuteen taloon, ja Max majoittuu sen kellarihuoneeseen. Alexisin talossa ei ole kellaria, eikä Maxin talossa ole vinttiä, mutta pian käy ilmi, että siitä huolimatta, he asuvat samassa talossa.
Alkuasetelma on kutkuttava, ja mysteerit kantavat teoksen loppuun saakka.
Kaksoismaailmojen teema on näkynyt Simukan kirjoissa aiemminkin. Myös Toisaalla– ja Jäljellä-teoksissa tapahtumia seurataan eri näkökulmista.
Teksti tempaisee lukijan mukaansa alusta saakka, eikä väliin ole päästetty laiskoja täytelukuja. Ainoastaan alkupuolen lukujen rytmitys tökkii, kun joka kerta vain Alexikselle tapahtuu, ja Max ihmettelee seurauksia. Arvoitusten pitäisi vuorotella niin, että myös Maxin osuudessa tapahtuisi jotain mitä Alexis voisi vuorostaan ihmetellä.
Villimpi Pohjola– ja Belzebubs-sarjakuvistaan tutun JP Ahosen ilmeikäs kuvitus täydentää teosta erinomaisesti. Isoimmat kuvitustyöt ovat niin pysäyttäviä, että niitä on pakko jäädä tuijottamaan pitemmäksi aikaa.
Petri Hänninen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Emmekö me mitään oppineet? Arviossa Theodor W. Adornon Kymmenen puheenvuoroa yhteiskunnasta
KIRJAT | Taas kerran johtajat vievät ja kansat vikisevät. Demokratia murenee ja luonto kärsii. Rikkaat rikastuvat, ja köyhät köyhtyvät.
Poliisiylitarkastajan omatunto tuomiolla – arviossa Louise Pennyn Sirpaleinen totuus
KIRJAT | Poliisiylitarkastaja Armand Gamache on oikeudessa todistajana. Oikeuden edessä on kuitenkin syytetyn lisäksi tuomiolla myös Gamachen omatunto.
Vanhempien ja lasten arki 1990-luvun laman aikaan oli rankkaa – arviossa Hanna Rytin Kaatuminen
KIRJAT | Hanna Ryti tuntee hahmonsa ja heidän luonteensa. Kaatuminen-romaanissa tavataan itsensä kasvattaneita lapsia, joista tulee työorientoituneita aikuisia.
Jussi Ruskon uusissa runoissa ilkikuri haastaa valloittavasti murhemielen – arviossa Se on punanen valo ny
KIRJAT | Konstailematon nokialaisrunoilija ehti jo hetkeksi kuolla eikä hänen enää tarvitse esittää runoilijaa – hän on itse sitä.