Erkki Tuomioja pohtii, voidaanko kestämätön kehitys pysäyttää demokratian keinoin

29.03.2021

Kuvat: Markku Ojala / Tammi

KIRJAT | Erkki Tuomioja esittelee Tulevaisuuden varjossa -kirjassaan valtarakenteissa tarvittavia muutoksia, mutta päätyy lakoniseen havaintoon: saattaa käydä niin, että ihmiskunta on tekemässä demokraattisessa järjestyksessä itsestään lopun.

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Erkki Tuomioja: Tulevaisuuden varjossa. Selviääkö ihmiskunta?

  • Tammi, 2021.
  • 275 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Poliitikon osaamista on muodostaa kokonaisnäkemys monimutkaisista asioista. Kuunnella oikeita asiantuntijoita, poimia olennaista tietoa ja tarkentaa näkemystään uuden tiedon perusteella.

Tiedon ja asiantuntijoiden kakofonian keskellä kokonaisnäkemyksen muodostaminen on entistä vaikeampaa. Erkki Tuomioja kiteyttää tuoreessa kirjassaan isot asiakokonaisuudet ja niiden väliset suhteet, kun hän kuvaa ihmiskunnan suuria haasteita.

Luonto hakee tasapainoa, jota kahdeksan miljardia kiivaasti kuluttavaa ihmistä järkyttävät. Koronapandemia on vain yksi oire kestämättömästä kehityksestä, joka aiheuttaa paljon peruuttamattomampia muutoksia. Ilmastonmuutosta ja lajikatoa ei voi pysäyttää, kun ne etenevät riittävän pitkälle.

Kestämätön kehitys pitäisi pysäyttää. Tiedetään, mitä pitäisi tehdä, mutta valtarakenteet eivät taivu sitä toteuttamaan.

Tuomiojan esseekokoelma Tulevaisuuden varjossa – Selviääkö ihmiskunta? (Tammi, 2021) keskittyy valtarakenteisiin, sillä hän luottaa siihen, että ihmiskunnan suuretkin ongelmat ratkeavat demokratian ja yhteistyön keinoin. Kirja päättyy kuitenkin voimattomaan toteamukseen. Saattaa käydä niin, että ihmiskunta on tekemässä demokraattisessa järjestyksessä itsestään lopun. Mutta sitä ei pidä seurata tyynesti vaieten, vaan kehitystä pitää yrittää kääntää. Se on Tuomiojan kirjan tavoite.

Ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys

Erkki Tuomioja puolustaa sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä, joita ilman ei voida saavuttaa myöskään ekologista kestävyyttä. Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa eriarvoisuuden vähentämistä ja tasavertaisia mahdollisuuksia hyvään elämään.

Taloudellista kehitystä ei voida tavoitella sosiaalisesti ja ekologisesti kestämättömin keinoin. Jatkuva kasvu ei ole mahdollista, jos se tarkoittaa luonnonvarojen kulutusta ja ympäristön tuhoa.

Tuomioja todistelee, ettei kasvava eriarvoisuus tuota talouskasvua, vaan jarruttaa sitä. Kaikkein köyhimpien määrän väheneminen on kaventanut kuilua rikkaan pohjoisen ja kehitysmaiden välillä. Sen sijaan valtioiden sisällä varallisuus- ja tuloerot ovat kasvaneet. Syynä ovat superrikkaat.

Heikko-osaisuus lyhentää elämää. Eniten tienaava kymmenesosa suomalaismiehistä elää 10,6 vuotta pidempään kuin vähiten tienaava kymmenesosa. Meilläkin ollaan Yhdysvaltain tiellä, jossa pienituloisten on tehtävä kahta työtä pärjätäkseen.

Eriarvoisuus luo epävakautta ja uhkaa demokratiaa, sillä köyhillä ei ole varaa kalliisiin vaalikampanjoihin. Myös korruption riski kasvaa, jos avokätiset vaalirahoittajat ostavat mieluistaan lainsäädäntöä.

Tuomioja tasaisi tuloeroja progressiivisella tulo-, varallisuus- ja perintöverolla. Taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys toteutuu, kun paljon kuluttavat kansalaiset ja maat pistetään maksamaan vähän kuluttaville. Vapaamatkustajat voidaan laittaa kuriin esimerkiksi hiiliveroilla ja -tulleilla, jotka ohjaavat hiilettömiin valintoihin ja vauhdittavat uuden teknologian kehitystä.

Väheksyntä vahvistaa populismia

Tuomiojassa elää edelleen 1970-lukulainen rauhan aktivisti. Hän kritisoi muun muassa hävittäjähankintaa ja vertaa sitä parinkymmenen vuoden takaiseen taisteluhelikopterihakkeeseen. Sekin nähtiin välttämättömänä – kunnes eduskunta kaatoi sen.

Tuomioja pitää puolustusvoimia esimerkkinä hierarkkisesta organisaatiosta, jossa asianosaiset esiintyvät asiantuntijoina. Tällainen organisaatio vaimentaa poikkeavat mielipiteet. Häntä epäilyttävät ilmavoimien johdon sidonnaisuudet hävittäjävalmistajiin.

Tuomioja tunnetaan myös vannoutuneena ihmisoikeuksien puolustajana. Ihmisoikeuksista sovittiin vuonna 1948, jotta maailmansodan kauheudet eivät toistuisi. Nykyisin vastaavanlaista sopimusta tuskin saataisiin aikaan. Tuomiojan mielestä kyse ei ole ihmisoikeuksien inflaatiosta, vaan siitä että niiden toteutumista valvotaan. Ihmisoikeuksien loukkaukset eivät enää ole maan sisäisiä asioita, vaan kaikki muut paitsi suurvallat joutuvat niistä vastuuseen.

Kaduilla ja netissä käydään vääntöä jo puoli vuosisataa sitten ratkotuista kysymyksistä, koska äärioikeisto kyseenalaistaa ihmisoikeudet. Tuomioja kannattaa tiukkaa linjaan populisteihin. Oikeusvaltioperiaatteesta tai ihmisoikeuksista ei pidä tinkiä. Hän varoittaa väheksyvästä asenteesta, sillä se vahvistaa populismin voimanlähdettä eli myyttiä koulutetusta ja hyvinvoivasta paremmasta väestä. Poliittisen kielenkäytön valheellistuminen, rappeutuminen ja henkilöityminen on Tuomiojan mielestä muuttanut myös konsensushakuista päätöksentekoa.

Tuomioja muistuttaa, että 1800-luvulla syntynyt nationalismi oli edistyksellinen ja liberaali voima, joka lähti siitä, että valtiot muodostuvat kansojen, eivätkä hallitsijoiden mukaan. Nationalistit haastoivat autoritaarisia hallitsijoita ja vaativat demokratiaa. 1900-luvulla nationalismi kuitenkin omittiin autoritaaristen ja rasististen voimien polttoaineeksi.

Megatrendit muuttavat maailmaa

Hektisessä ja nopeasti muuttuvassa maailmassa voi olla vaikea tunnistaa megatrendejä. Tuomioja pitää niistä suurimpina teollista vallankumousta, globalisaatiota, digitalisaatiota ja väestönkasvua.

Teollisen vallankumouksen sivutuotteena on syntynyt vahva keskinäisriippuvuus ja globalisaatio. Kansainvälinen työnjako on lisännyt vaurautta, joka jakautuu kuitenkin epätasaisesti.

Tuomioja ruoskii demareita siitä, ettei globalisaation tuoma eriarvoistuminen ole saanut riittävästi huomiota. Populistit sen sijaan lietsovat uusjaossa hävinneitä syyttämään kohtalostaan maahanmuuttajia, jotka sekä vievät työpaikat että notkuvat ostarilla muiden elätettävänä.

Yhteiskuntavastuu on haihtunut omistuksen mukana maailmalle. Isänmaattomalla pääomalla ei ole siteitä minkään maan tai sen asukkaiden menestykseen ja hyvinvointiin. Ennen teollisuusjätit hoitivat paikkakunnan ihmiset kehdosta hautaan, nykyisin ne haastavat valtioita oikeuteen ja vaativat miljardikorvauksia, jos ympäristölainsäädäntö rajoittaa yritysten toimintaa ja voittoja.

Digitalisoituminen ja tekoäly muuttavat maailmaa. Jokaisen taskuun on ilmestynyt tietokone, joka vastaa teholtaan 50 vuoden takaista supertietokonetta. Digitalisaatio muuttaa työtä. Epätyypillisistä työsuhteista tulee tyypillisiä, sillä entistä useammat ovat itsensä työllistäviä yrittäjiä tai keräävät toimeentulonsa erilaista pätkä- ja silpputöistä. Tuomioja suosittaa uuteen teknologiaan samanlaista varovaisuusperiaatetta kuin lääkkeisiin: niitä ei pitäisi ottaa käyttöön, ennen kuin mahdolliset haittavaikutukset tunnetaan.

Maailman väkiluku on kolminkertaistunut Tuomiojan elinaikana. Muutaman sadan vuoden väestönkasvukuvaajassa kehitys näyttäytyy pystysuoraan nousevana piikkinä. Väestönkasvu on ruokkinut taloudellista kasvua. Suomessa joudutaan ensimmäisten joukossa ratkaisemaan, miten kasvua ylläpidetään, vaikka väki vanhenee ja vähenee. Maahanmuutto lykkää vaikeaa tehtävää hetken aikaa, mutta ennen pitkää väestönkasvu taittuu muuallakin, eikä tulijoita enää ole.

Maahanmuutosta koituu ongelmia, jos tulijat eriytyvät omille asuinalueilleen kuten Ruotsissa. Tuomioja hakisi kotouttamisen mallia Kanadasta, jonka väestöstä 22 prosenttia on syntynyt muualla.

Kun tuntee historian, ei jää sen vangiksi

Tuomiojan mielestä Suomessa ollaan historian kanssa sinut. Tämän osoitti esimerkiksi se, miten avoimesti sisällissodan kipeitä vaiheita pystyttiin käsittelemään vuonna 2018.

Poliittisen historian dosentti seuraa huolestuneena, kun historiasta tehdään politiikan väline. Historian vääristelyllä eli ”menneisyyden hallinnalla” nostatetaan isänmaallisia tunteita ja painostetaan naapurimaita.

Tuomioja kritisoi Venäjän toimia, mutta auttaa myös ymmärtämään niitä. Länsi nöyryytti Venäjää kylmän sodan jälkeen, ja nyt itänaapuri yrittää uhriutumalla ja voimakeinoin palata Neuvostoliiton asemaan. Halua turvautua voimakeinoihin hillitsee se, ettei naapuriin hyökkäämällä saavuta enää samanlaisia etuja kuin aiemmin, vaan vaurautta hankitaan osaamisella, yrittämisellä ja yhteistyöllä.

Sääntöpohjainen kansainvälinen yhteistyö on erityisen tärkeää Suomen kaltaisille pienille maille. Nationalistiset voimat ja populistiset liikkeet kuitenkin haastavat yhteistyötä. Tämän varoittavin esimerkki on America first -ajattelu. Reaganin Amerikka oli vaatimassa alas Berliinin muuria, mutta Trumpin Amerikka rakensi muuria Meksikon rajalle.

EU-vaaleista voisi luopua

”Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko” liikkuu Tuomiojan vahvuusalueella. Hän muistuttaa, että Ruotsi on Suomen tärkein kumppani. Tuomioja laskee länsinaapurin näennäisliittoutumattomaksi, sillä se tukeutuu vahvasti Yhdysvaltoihin.

Tuomioja pitää EU-jäsenyyttä 60-prosenttisesti myönteisenä. Hän toivoo moniin asioihin enemmän Eurooppaa, mutta vähemmän kansalaisia ärsyttävää pikkuasioiden sääntelyä. Ruotsalaiset pitäkööt nuuskansa ja suomalaiset lakupiippunsa.

Tuomiojan mielestä EU-parlamentaarikot ovat jääneet touhuamaan omassa kuplassaan, joka ei kiinnosta suomalaisia eikä mediaa. Hän uskoo, että EU-parlamentin hyväksyttävyys kansalaisten silmissä kasvaisi, jos edustajat sekä Arkadianmäelle että Brysseliin valittaisiin samalla kertaa. Erillisistä eurovaaleista voitaisiin luopua, koska ne eivät ole vahvistaneet eurooppalaista identiteettiä, eivätkä puolueet ole järjestäytyneet Euroopan tasolla.

Pohjoismainen malli on osoittanut toimivuutensa, sillä Pohjoismaat nousevat aina kärkeen, kun vertaillaan hyvinvointia ja menestystä eri elämän alueilla. Tuomioja huomauttaa, että pohjoismainen malli on muiden nimeämä ilmiö, ei Pohjoismaissa määrätietoisesti luotu yhteiskuntamalli. Hänen mielestään se perustuu ennen kaikkea sukupuolten tasa-arvoon, joka luo demokratiaa, vakautta, vapautta, ekologista ja sosiaalista kestävyyttä.

Usko parempaan tulevaisuuteen katosi

Poliitikon kirjan sanomaa värittää vääjäämättä kirjoittajan tausta. Tuomioja on demari, joka tunnistaa ja tunnustaa asenteitaan jäykistävät arvonsa.

Kirjassa puhuu vanha valtiomies, joka hoiti vaativaa ulkoministerin pestiä toistakymmentä vuotta. Konkaripäättäjä nousi eduskuntaan 24-vuotiaana ja on istunut Arkadianmäellä vuodesta 1970 alkaen lukuun ottamatta kahta vaalikautta, jotka hän toimi Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.

Valtiotieteen tohtori ja poliittisen historian dosentti tuntee taloudessa ja vallan rakenteissa parin sadan vuoden aikana tapahtuneet muutokset. Vaikeasti hahmottuvien yhteistyöhimmeleiden keskellä ei kuitenkaan ihmetytä, jos kansaan uppoavat ”missä EU, siellä ongelma” -tyyppiset sutkaukset.

Tuomiojan perimmäinen kysymys itse asiassa on se, ratkeavatko maailman suuret kysymykset demokratian keinoin. Muun muassa Kiina haastaa luonnonlakina pidetyn demokratian ainoana tienä kasvuun ja menestykseen. Koronatoimet ovat tehokkaita, kun ei tarvitse pohtia perustuslakeja. Harppaus uusiutuvaan energiaan tapahtuu johtajan päätöksellä.

Tuomioja julkaisi ensimmäisen Tulevaisuuden varjossa -kirjansa 40 vuotta sitten. Jan-Magnus Janssonin kanssa kirjoitettu keskustelukirja käsitteli pitkälti samoja teemoja: ydinaseita, väestönkasvua ja kestävää kehitystä. Vuosikymmenten aikana on havahduttu myös hitaasti eteneviin uhkiin, ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden romahdukseen. Samalla on menetetty usko parempaan tulevaisuuteen.

Tuomioja ei häpeile 40 vuoden takaisia näkemyksiään, mutta joissain asioissa hän joutuu perustelemaan mielipiteitään. Esimerkiksi ydinvoiman Tuomioja näkee nyt ylimenokauden energiamuotona, jota tarvitaan matkalla uusiutuvien energiamuotoihin. Aurinko- ja tuulivoiman kilpailukyky kasvaa, jos fossiilisen energian hintaan sisällytetään myös ympäristölle aiheutetut vahingot.

Tuomioja epäilee, ettei Suomen Nato-jäsenyys etene, koska enemmistö kansasta suhtautuu siihen hänen tapaansa nihkeästi. Ajatus Nato-kansanäänestyksestä kuulostaa melkein pelottavalta: miten kansalainen voisi muodostaa siitä mielipiteen. EU-jäsenäänestyksen yhteydessä asiasta olisi voinut vielä olla jotain mieltä, koska silloin maailma ja oma käsitys oli vielä yksinkertaisempi.

Tuomioja lupaa kirjan takakannessa tarjota suuntaviivoja maailman pelastamiseen. Reittikartta ei ole kovin selkeä. Kirjoittaja virittää katseen tulevaisuuden suuriin kysymyksiin, mutta päätyy vilkuilemaan poliittiseen historiaan.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua