Erilainen asento-opas – arviossa Suvi Vallin riehakas tutkielma Hallittua kaatumista ja muita ruumiin kielen asentoja

Kuvat: Olli-Pekka Tennilä / Poesia

Monenlaista merkkikieltä

Ihmiskieli ei ole tietenkään ainoa kommunikoinnin tai tiedon välittäjä. On paljon muutakin merkkikieltä. Runsaat sata vuotta sitten keksittiin semiotiikka. Nyt se on kirjallisuudessa ponnahtanut pinnalle uudenlaisin termein, esimerkiksi kehollisuutena.

Suvi Vallin kirja Hallittua kaatumista ja muita ruumiin kielen asentoja (Poesia, 2021) on hieman riehakas tutkielma ihmisen asentojen semiotiikasta. Se ei pyrikään olemaan kaikenkattava, miten voisikaan? Mukana on luvun nimiä: Pomppu, Kyykky, Pyllistys, Makuuasento, Hartiat korvissa, Pysty keskisormi ja Loksahtava leuka.

Liha ja henki

Jean-Luc Nancy on Vallin perusguru. Hänen ajattelunsa keskeinen huomio tähtää aineen ja hengen erottamisen kritiikkiin. ”Ruumis on paikka, jossa liha ja henki kohtaavat, ovat sama.”

Vallin kirjoitustapa on ruumiskeskeinen. Hän analysoi asentojen kautta ihmismieltä kiintoisalla tavalla, saaden psyyken näyttämään ruumiin toimintojen heijastukselta. Tyypillisesti asennot liittyvät tässä havainnoinnissa hierarkiaan, niin että ylhäiseksi itsensä tunteva kävelee uljaasti ja kapinallinen kyyrymmässä.

Kiintoisaa analyysiä saa lukea itävaltalaiskirjailija Bernhardtista ja ajattelun labyrinteista. Kurkottavat kädet, joilla miltei tavoitamme jotakin, on keskeinen psyyken tila. Valli kirjoittaa Michelangelon käsistä ja ajattelun karkaamisluonteesta: me miltei aina tavoittelemme jotain. Putoamisen reunaa tai toista kättä, josta olemme saamaisillamme kiinni, kuvaa Alfred Hitchcock oikeastaan kaikissa elokuvissaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Poikkeavuuden puolustus

Kehollisuuden historiallisia juuria voi kaivaa esim. eksistentialismista. Erityisen selkeä sivullisuuden esitys on Colin Wilsonin Sivullinen ihminen (The Outsider, 1957).

Vallin kirjassa on runsaasti virkistäviä yksityiskohtaisia esimerkkejä poikkeavuusasennoista ja -asenteista, kuten Martti Lutherin radikaali feminismi, Beethovenin kyyry hyökkäävyysasento, kirjallinen pyllistäminen Potentiaalisen kirjallisuuden työpajan ja OuLiPon toiminnassa.

Radikaalisemiotiikkaa on myös verrata kellon viisareita käsivarsiin.

Lingvististä ja praktista merkitysoppia

Kielen vivahteikkuuteen Valli liikkuu analyyseissään käsitteellistymisen eli konkreettisten sanojen ”henkistymisessä”, kuten Lauri Hakulinen mainiossa teoksessaan Suomen kielen rakenne ja kehitys määrittelee. Kaikki sanan ”käsi” johdokset merkitysmuutoksineen liittyvät suureen prosessiin, jossa vanhoja maataloussanoja siirtyi mielenliikkeitä kuvaaviin merkityksiin, kuten puida, tonkia, penkoa, pilkata, suodattaa, tutkailla ja niin edelleen; suurin osa niistä on verbien merkitysmuutoksia. Tietäminen oli aluksi tien tietämistä, ajatteleminen ajelehtimista asioissa, ymmärtäminen ympäröimistä.

Itse asiassa kaikilla asennoilla on sosiaalinen merkitys, jota voi soveltaa psykologisiin toimiin. Niin kyykytys kuin pyllistely, pompottelu ja tarttuminen laajenevat Vallin käsittelyssä moniin suuntiin.

Irtiotot orjuudesta

Joutenolon alttius on läpikäyty läsnäolon ja rohkeuden ilmentymänä. ”Joutaminen” on saatavilla olemista. Se on myös vapautta, sillä kaikki tekeminen, jopa ajatteleminen, on pieni vankila.

Toisaalta joutuminen on ajelehtimista kohtalon armoilla, ajopuuna. Tästä ei ole pitkä askel downshiftaukseen eli leppoistumiseen protestina pakkotyöllistymistä, nykyajan orjuutta kohtaan.

Runoilijan on elettävä jouten. Jos selkeimmän mahdollisen esimerkin valitsee, on se Gary Snyder, viime vuonna 90 vuotta täyttänyt ”kävelevä runoilija”, joka on elänyt enimmäkseen metsissä.

Vallin teos onkin kehollisessa semiotiikassaan radikaalia tavanomaisuuden kyseenalaistamista.

”Joutavalla ihmisellä tuntuu olevan aikaa. Hän joutaa kävelemään, tapaamaan toisia ihmisiä, tavaamaan kylttejä. Hänellä on annettavaa myös toisille, kuten joutavia kolikoita.”

Tähän tapaan esseet piilosisältävät kiireisen, itsekkään elämän kritiikkiä. Joutilaalla ei ole titteliä eikä häntä voi määritellä yhteiskunnan osaseksi.

Luku Loksahtava leuka sisältää herkullista ilmeiden semiotiikkaa. Erityisen hienovireiseksi teksti liukuu käsitellessään kasvojen kokemista tarkkailijan ja tarkkailtavan näkökulmista. Tarkkailijan asemasta vetää Valli esimerkin Marcel Proustista, joka kirjoitti koko elämänsä sivustakatsojan roolissa. Marja-Liisa Vartion runoesimerkistö avaa näkymiä objekti-subjekti-kokemuksiin, erityisesti naiseuden kautta.

Lopussa Suvi Valli naulaa määritelmän: meissä kaikissa on ”kielen ruumiiton ruumis, se korpus, jonka jäseniä me kaikki olemme ja joka on samalla sisäisesti meissä: suun ja korvien onteloissa ja aivopoimuissa sykkivä psykofyysinen järjestelmä, joka on koko ajan läsnä, mutta jota ei pysty paikantamaan itsessään. Sen on vain aistivinaan.”

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua