Eriarvoisuus lukujen valossa – arviossa Anna Rajavuoren toimittama Eriarvoisuuden tila Suomessa

Anna Rajavuori. Kuvat: Kalevi Sorsa -säätiö / Into

Ensimmäinen eriarvoisuuden tilaa Suomessa tarkasteleva Kalevi Sorsa -säätiön kirja julkaistiin vuonna 2020. Sekä sen että nyt julkaistun teoksen tavoitteena on esitellä havaintoja eriarvoisuuden tilasta eri näkökulmista ja pyrkiä vaikuttamaan eriarvoisuuskehitykseen.

Eriarvoisuuden tila Suomessa 2022 (Into, 2022) koostuu viidestä tutkimusartikkelista, joista kukin ansaitsisi tulla arvioiduksi erikseen, niin paljon yksityiskohtaista tietoa ne sisältävät. Tässä arviossa on mahdollista esitellä ainoastaan pintapuolisesti keskeisiä havaintoja.

Kunkin artikkelin taustalla on tutkijaryhmä. Artikkelien rakenne on sama kaikissa teksteissä: aluksi esitellään teoreettisia sitoumuksia, sitten tutkimusasetelmaa ja lopuksi keskeisiä havaintoja ja johtopäätöksiä. Kirjan johdanto ja loppuluku ”Mitä on tehtävä?” ovat kirjan toimittajan Anna Rajavuoren käsialaa.

Teoksen kaksi ensimmäistä artikkelia ovat Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa työskentelevän erikoistutkija Marja Riihelän ja professori emeritus, Verotutkimuksen huippuyksikössä (FIT) työskentelevän Matti Tuomalan yhteisjulkaisuja. Niistä ensimmäisessä ”Verotuksen rooli tulo- ja varallisuusverojen taustalla” tarkastellaan ansio- ja pääomatulojen sekä varallisuuden kehitystä Suomessa aikavälillä 1987–2019. Kirjoittajat muistuttavat, että progressiivisella verotuksella on pystytty aikaisemmin vaikuttamaan tulo- ja varallisuuseroihin Suomessakin, mutta viime vuosikymmeninä pääomatuloista tulonsa saavien suurituloisten verotusta on kevennetty.

”Vuoden 1993 reformien seurauksena verotuksen progressiivisuus väheni aluksi voimakkaasti, minkä seurauksena vuoteen 2004 mennessä ylimmän yhden prosentin (netto)tulo-osuus kaksinkertaistui lyhyessä ajassa ja ylimmän promillen jopa viisinkertaistui.”

Grafiikka havainnollistaa kehitystä 1990-luvun puolivälissä, jolloin pääomatuloissa kaikkein suurituloisin ryhmä erkaantui muista ylimpään prosenttiin kuuluvista. Tähän kehitykseen vaikuttivat kirjoittajien mukaan monet tekijät, mutta varsinkin eriytetty tuloverotus, joka mahdollisti ”erityisesti listaamattomien osakeyhtiöiden varakkaille omistajille kannusteen kirjata korkeamman asteen ansiotulot alhaisemman veroasteen pääomatuloksi”.

Keskimääräiset kokonaisveroasteet – kaikkien verojen ja veronluonteisten maksujen suhde kokonaisbruttotuloon – ovat artikkelin mukaan laskeneet vuodesta 1995 vuoteen 2018 yhteensä 5,5 prosenttiyksikköä. Keskimääräiset veroasteet vaihtelevat tulolajeittain eri tuloluokissa. Ylimmissä tuloryhmissä pääomatulojen osuus bruttotuloista kasvaa sitä enemmän mitä suurituloisemmista on kyse. Alimmissa tuloryhmissä hyödykeverot eli arvolisä- ja valmisteverot ovat merkittävimmät pienituloisten verot.

”Verojärjestelmämme epäkohta on se, että samansuuruisesta tulosta ei aina makseta euromääräisesti yhtä paljon veroa. Veron määrä on riippuvainen siitä, mistä lähteestä tuloja saadaan. Mitä suurempi osuus tuloista on pääomatuloa tai niiksi kirjattuja tuloja, sitä pienempi on verotaakka verrattuna saman verran tienaavaan palkansaajaan.”

Ratkaisuksi tähän epäkohtaan tutkijat esittävät yhtenäistä tuloverotusta riippumatta siitä, onko kyseessä ansio- vai pääomatulo.

* *

Riihelän ja Tuomalan toinen artikkeli ”Köyhyys vauraassa maassa” lähtee liikkeelle havainnosta, että vaikka Suomi on vaurastunut viimeisten vuosikymmenten aikana, kaikki kansalaiset eivät ole päässeet osallisiksi tästä kehityksestä. Tulonjakoaineiston avulla kirjoittajat arvioivat, miten tuloköyhyys on kehittynyt Suomessa 1990-luvun laman jälkeen.

Köyhyysasteet ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen köyhyysasteissa ei ole tapahtunut suurta muutosta. Köyhyyskuilut ovat kasvaneet vuodesta 1995 etenkin (pien)yrittäjillä, pitkäaikaistyöttömillä ja ”muilla työmarkkinoiden ulkopuolella olevilla”.  Köyhyysriski on kasvanut etenkin pitkäaikaistyöttömien keskuudessa. Kun 1990-luvun lamassa pitkäaikaistyöttömien köyhyysriski oli alle 20 prosenttia, oli luku vuonna 2019 noin 54 prosenttia!  Köyhyydellä on myös taipumus pitkittyä, köyhyyden yhtäjaksoisuus on lisääntynyt 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Universaalit palvelut ovat kirjoittajien mukaan omiaan vähentämään kohdennettuun sosiaaliturvaan liittyviä ongelmia.

* *

”Lompakko edellä äänestyskoppiin: suurituloisuuden yhteys puoluekannatukseen” on dosentti, tutkimuspäällikkö (THL) Timo M. Kauppisen, professori Anu Kantolan ja dosentti Hanna Wassin yhteisartikkeli. Tutkijoiden kiinnostuksen kohteena on ns. varallisuuseliitti, jolla viitataan sosiaalisen rakenteen ylimpään kerrokseen. Tämän huipputuloisten promillen on todettu olevan aktiivinen edunvalvonnassa, kuten Kantolan ja Hanna Kuuselan Huipputuloiset-teoksessa (2019) on jo kuvattu.

Suurituloisuuden ja äänestystulosten yhteyttä selvitetään tarkastelemalla äänestysalueen asukkaiden tulotason yhteyttä äänestysaktiivisuuteen ja puolueiden kannatukseen kevään 2021 kuntavaaleissa. Tilastollisessa analyysissa hyödynnetään vaalitilastoja ja Tilastokeskuksen väestörakennetietoja. Suurituloisuus keskittyy Suomessa kaupunkeihin ja suurituloisimmat alueet ovat pääkaupunkiseudulla, minkä vuoksi analyysi keskittyy näihin alueisiin. 

Tulosten perusteella kokoomuksen kannatus on suurempaa suurituloisilla alueilla kaupunkikuntien keskimääräisiin alueisiin verrattuna, kaikkein suurituloisimmilla alueilla kokoomuksen ääniosuuden ennuste on 30 prosenttiyksikköä keskimääräisiä alueita suurempi. SDP:n kannatus sen sijaan pienenee suurituloisten osuuden kasvaessa, mutta esimerkiksi vihreiden kannatukseen suurituloisten osuus on yhteydessä heikosti ja suurinta kannatusta malli ennustaa ”hieman keskimääräistä suurempituloisilla alueilla”.

Tutkijat eivät havainneet merkkejä varallisuuseliitin keskittymien poikkeavasta kulttuurista, eli ylin tulokymmenys ei muodostanut millään äänestysalueella enemmistöä äänestysikäisestä väestöstä. Toisaalta merkkejä on jo siitä, että kaikkein suurituloisimpien ero muihin kasvaa, mikä osaltaan heijastuu alueelliseen eriytymiseen. Suurituloisilla alueilla äänestetään ahkerasti ja valtuustoon päädytään useammin suurituloisilta alueilta, millä voi olla alueellista epätasa-arvoa lisäävä vaikutus.

Pääkaupunkiseudun erillistarkastelu ei poikennut muiden kaupunkimaisten kuntien havainnoista väestön tulotason ja äänestystulosten välillä, Kauniaista lukuun ottamatta ei ilmene ”sellaista epälineaarisuutta, jossa jonkin puolueen kannatus kasvaisi poikkeavan paljon kaikkein suurituloisimmilla alueilla”.

* *

VTT, sosiologian yliopistonlehtori Irene Prixin, erikoistutkija (THL) Outi Sirniön ja apulaisprofessori Elina Kilpi-Jakosen artikkelissa ”Koulutusalojen sukupuolisegregaatio ja sosiaalinen eriarvoisuus” käsitellään yhteiskunnallista eriarvoisuutta miesten ja naisten alojen eriytymisen näkökulmasta. Eriytyminen naisten ja miesten koulutusalojen välillä on vähentynyt Suomessa aina vuodesta 1970 lähtien niiden 30–35-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa, joilla oli perusasteen jälkeinen alakohtainen tutkinto. Koulutusala ei enää vuonna 2005 ennustanut henkilön sukupuolta yhtä voimakkaasti kuin 1970-luvulla, tämän jälkeen sukupuolisegregaation tasossa ei ole havaittu selkeitä muutoksia vuoteen 2019 mennessä.

Kaikilla koulutustasoilla tapahtui vuosina 1970–1985 naisten ja miesten koulutusalojen eriytymisen vähenemistä. 1980-luvun puolivälin jälkeen opisto- ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden naisten osuus ylitti miesten osuuden. Viidessäkymmenessä vuodessa miesten ja naisten koulutusvalinnat ovat lähentyneet toisiaan, mutta samalla sukupuolittuneilla aloilla opiskelevien määrä on kasvanut suhteessa enemmän kuin aloilla, joissa sukupuolet ovat tasaisemmin edustettuina. Kirjoittajat muistuttavat, että sukupuolisegregaation purku on osa eriarvoisuuden vähentämistä esimerkiksi naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla.

* *

Artikkelin ”Koetun hyvinvoinnin muutokset ja väestöryhmittäiset erot” ovat kirjoittaneet väitöskirjatutkija Niko Eskelinen, dosentti ja erityisasiantuntija (Diak) Sakari Kainulainen ja professori Mikko Niemelä. Tarkastelu kohdistuu eri väestöryhmien kokemiin hyvinvoinnin muutoksiin ja eroihin 2000-luvulla. Koettua hyvinvointia lähestytään neljästä näkökulmasta: onnellisuus ja elämään tyytyväisyys, taloudellinen hyvinvointi, sosiaaliset suhteet sekä koettu turvattomuus. Muutosten tarkastelu koskee lähinnä 2010-lukua, jolloin kokemus onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä elämään on pysynyt varsin vakaana.

Tulojen ja onnellisuuden yhteyden osalta keskeinen havainto liittyy tulojen ja menojen tasapainoon. Koetut vaikeudet toimeentulossa olivat yhteydessä työmarkkina-asemaan, vuonna 2020 yli puolet työttömistä (52 %) ja opiskelijoista (59 %) raportoi vaikeuksista selvitä pakollisista menoistaan. Kun sosiaalisia suhteita tarkasteltiin mittaamalla tapaamisten tiheyttä ystävien, sukulaisten tai työtovereiden kanssa, havaittiin suurimmat muutokset aikavälillä 2002–2018 nuorten, opiskelijoiden ja työttömien kohdalla näiden vuorovaikutussuhteiden vähenemisenä.

Suomalaisten kokema turvattomuus on vähentynyt viime vuosien aikana, sitä esiintyy eniten naisten ja taloudellisista vaikeuksista kärsivien kohdalla, jossain määrin vanhempien ihmisten ja yksin asuvien keskuudessa. Kirjoittajien mukaan koetun hyvinvoinnin edistäminen edellyttää laaja-alaista ja poikkihallinnollista politiikkaa: riittävää toimeentuloa, kattavaa sosiaaliturvaa ja sosiaalipalveluja, lähiyhteisöjä unohtamatta.

* *

Eriarvoisuuden tila Suomessa 2022 on antoisa lukukokemus. Viisi tutkimusartikkelia valottaa eriarvoisuuden tilaa eri tulokulmista tutkimuskirjallisuuteen ja laajaan empiiriseen näyttöön perustuen. Teksti on sinällään helppolukuista, mutta käsitteellinen teksti edellyttää lukijalta peruskäsitteiden hallintaa ja kuvioiden ja taulukoiden tulkinta jonkin verran niiden sisälukutaitoa.

Kokonaisuus olisi hyötynyt keskeiset havainnot ja johtopäätökset yhteen vetävästä loppuluvusta, nyt kirjan toimittajan Lopuksi-luku keskittyy eri luvuista koostamiin suosituslistoihin. Kirja sopii hyvin asiantuntijoiden käyttöön ja kurssiaineistoksi korkeakouluihin. Toivottavaa olisi, että myös päätöksentekijät tutustuisivat sen tärkeisiin johtopäätöksiin.

Irene Roivainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua