Entä jos Suomi olisi rakentanut Uuden Viipurin? – arviossa Anna Kortelaisen sepitteellinen tietoteos

Viipurin keskustassa palaa talvisodan pommituksissa. Kuva: Finna

Vuonna 1941 Suomen valtiovallalla oli suunnitelma. Karjalasta oli talvisodan jälkeen paennut yli 400 000 evakkoa. Viipuri oli talvisodan syttyessä Suomen toiseksi suurin kaupunki, jossa asui lähes 80 000 asukasta. Heistäkin suurin osa siirtyi rajan tälle puolelle.

Suomella oli valtava urakka etsiä kotinsa menettäneille uudet asuinpaikat ja katto pään päälle. Syntyi ajatus, että viipurilaisille pitää rakentaa oma kaupunki, Uusi Viipuri, Pohjanmaan rannikolle. Tätä ideaa ajoi erityisesti Urho Kekkonen.

Tietokirjailija Anna Kortelainen ryhtyi tutkimaan valtiovallan suunnitelmia ja kirjoitti sepitteellisen tietokirjan Uusi Viipuri (Gummerus, 2021). Hän yhdistää arkistoista löytämiensä asiakirjojen informaation kotinsa jättäneiden viipurilaisten tarinoihin. Näin syntyi narratiivinen tietokirja ja romaani, joka antaa historialle inhimillistä koskettavuutta.

* *

Kirjan kaksi suurta linjaa ovat Viipurista evakkoon lähteiden tarinat ja komiteatasolle edenneen Uuden Viipurin suunnitelmat.

Viipuria tyhjennettäessä viranomaiset ymmärsivät, että evakkoon lähtevät kaipaavat tavaroitaan ja muistoesineitään. Suuret muuttokuormat eivät kuitenkaan mahtuneet juniin tai kuorma-autojen lavoille. Viranomaiset houkuttelivat evakot lähtemään matkaan ilman painavia nyssäköitä, pahvilaatikoita ja juuttisäkkejä. Viipurin kaupungin johto päätti, että kotiin jääneitä tavaroita lähetetään evakoille jälkikäteen. Lähetyksiä varten viipurilaisten piti luetteloida tavaroitaan.

Kortelainen kuvaa kirjassa ihmisiä, jotka parveilevat suojeluskunnan huoltotoimistossa asioimassa viranomaisten kanssa ja kertovat samalla omia tarinoitaan. Viipurilaisina esitetyt ihmiset ovat todellisia, mutta Kortelainen puhuu heistä vain etunimillä. Viranomaisista Kortelainen käyttää koko nimiä.

Sotaa paenneet ihmiset luetteloivat koti-irtaimistonsa ja luovuttivat avaimet viranomaisille. Perille t avarat eivät saapuneet ja viipurilaiset saivat tuntea, että heitä oli petetty.

* *

Kirjan loppupuolella Kortelainen kertoo, miten Uuden Viipurin perustamista varten perustetaan komitea ja suunnitelmat etenevät sinne saakka, että kaupungille hahmotellaan paikka Kokkolan ja Raahen välille. Kaupungin rakentaminen tulisi työllistämään lukuisia rakentajia ja arkkitehtejä. Kädenvääntöä on siitä, miten tarkkaan kaupungin pitäisi vastata esikuvaansa vai syntyisikö siitä Alvar Aallon suunnittelema moderni funktionalismin periaatteilla rakennettu kaupunki.

Jatkosota syttyi kesällä 1941 ja suunnitelmat hautautuivat. Kortelainen keksii kuitenkin vaihtoehtoisen lopun historialle. Miltä näyttäisi Uusi Viipuri vuonna 1945, jos Suomi olisi säästynyt jatkosodalta.

* *

Kirjan henkilöistä Kortelainen kuvaa täyteläisimmin Urho Kekkosta. Poliittisen profiilin lisäksi Kortelainen antaa tulevalle presidentille inhimilliset kasvot, kun Kekkonen ikävöi Sylviä ja poikiaan kiperissä tilanteissa. Viipurin asukkaat hän kuvailee kevyemmillä vedoilla, mutta Viipuria tuntevan on hauska seurata katujen nimiä ja rakennuksia, joissa kuljetaan tai piipahdetaan.

Sepitteellinen historian kuvaus on kiinnostava muoto viedä lukija historiallisiin tapahtumiin ja lisätä ehkä motivaatiota syventää omia tietoja historiasta. Uuden Viipurin kuvaus on Kortelaiselta löytö, koska siitä ei ole paljon kirjoitettu. Kortelainen löysi arkistoista joitakin lehtileikkeitä, joissa kerrottiin komitean perustamisesta siirtoväen asuttamista varten. Komiteaan kuuluivat muiden muassa professori K. T. Jutila, lakitieteen tohtori Urho Kekkonen, Viipurin kaupunginjohtaja Arno Tuurna ja arkkitehti Otto Meurman.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua