Empusa, mytologian naishirviö – arviossa Olga Tokarczukin Empusion

Kuva: WSOY / Jacek Kołodziejski

Tarina alkaa kengistä. Niin juuri, kengistä. Olga Tokarczuk zoomaa rautatieaseman betonilaatasta ruskeisiin kenkiin, joiden kärjet ovat naarmuilla ja nahka tahriintunut. Vähitellen kuva tarkentuu nuoreen mieheen. On syyskuu 1913, maassa lojuu pudonneita vuorivaahteran lehtiä, maiseman täyttää usva. Puolalainen tekniikan opiskelija Mieczysław Wojnicz saapuu Görbersdorfin herrainpensionaattiin ja toivoo vuoristoilman parantavan hänen tuberkuloosinsa.

Teoksen nimi Empusion (suom. Tapani Kärkkäinen; WSOY, 2024) juontaa juurensa antiikin kreikan sanoista empusa ja symposion. Empusa oli mytologian naishirviö, muodonmuuttaja, joka pelotteli matkalaisia. Symposion taas tarkoitti vapaiden kansalaisten keskustelutilaisuutta. Nimenomaan miesten. Naisilla ja orjilla ei ollut samanlaisia kansalaisoikeuksista.

Parantolan päiviin kuuluvat kävelyretket, hallimakuut ja ruokailut sienistä valmistettuine Schwärmerei-likööreineen. Keuhkosairaat miehet keskustelevat illallisilla sellaisista aiheista kuin uskonto, monarkia, demokratia, sosialismi, demonit, antiikin historia, taide, sekä lopulta aina naiset.

Mieczysławille on jo lapsesta lähtien opetettu, että naismaisuus ja hempeämielisyys ovat pahasta, mutta miehisyys ja työ hyvästä. Oli Mieczysławin äidin oma vika, että tämä otti ja kuoli synnytykseen.

”Mieczysławin isä on usein antanut ymmärtää, että naiset ovat luonnoltaan petollisia ja ailahtelevia. Sumeita. Oli vaikea sanoa, mihin heissä voisi tarttua tai luottaa. He pakenevat, ovat liukkaita kuin käärme.”

* *

Myös parantolan miesten keskusteluissa kajahtelee suoranainen sovinismi. Vaikka puheet naisten alemmasta asemasta särähtävätkin korvaan, on Tokarczuk taitavasti asettanut ne ajan historialliseen kontekstiin ja tehnyt miesten asenteista sen kautta ikään kuin tavanomaisia. Henkilöhahmojen motiiveja voi ainakin yrittää ymmärtää, vaikka niitä ei itse lukijana hyväksyisikään. Ajattelisin, että hahmojen tökeröt kommentit kertovat loppujen lopuksi enemmän näistä miehistä itsestään, kuin heidän kuvaamistaan naisista. Misogyyniset näkemykset ovat mukaelmia muun muassa Charles Darwinin, Sigmund Freudin, Friedrich Nietzschen, Platonin, William Shakespearen, August Strindbergin ja monien muiden miesten teksteistä.

Ruokapöydässä todetaan muun muassa, että siellä, missä miehellä sijaitsee tahto, on naisella halu. Miehen vahva tahto auttaa naista taistelemaan hulluutta ja kiusauksia vastaan, sillä naisen aivot ovat yksinkertaisesti pienemmät kuin miehen. Nainen on vain astia, josta ihmiset syntyvät, ja siksi naisen ruumis, vatsa ja kohtu kuuluvat ihmiskunnalle. Jopa sanatorion lääkärilläkin on oma mielipiteensä äideistä:

”Äidit usein tartuttavat lapseen ylenpalttisen tunneherkkyyden, joka sittemmin aiheuttaa monenlaisia sairauksia ja sielunheikkoutta sekä ennen kaikkea sisäistä naismaistumista.”

* *

Heti tarinan alussa herrainpensionaatin omistajan vaimo hirttäytyy. Vai hirttäytyykö sittenkään? Romaanissa on maagisen realismin ja fantasian elementtejä, jotka tuntuvat olevan tyypillisiä Tokarczukin muillekin teoksille. Maailmassa on jotain outoa, eikä kaikki ole järjellä selitettävissä. Kylän ja sen ihmisten ympärillä leijuu merkillinen tunnelma, josta ei saa kunnolla kiinni, mutta se on silti kaiken aikaa läsnä.

Tekstissä esiintyy myös monikollinen me-kertoja, joka aina silloin tällöin ilmestyy paikalle ja katoaa jälleen. Suomentajan loppusanojen mukaan se muistuttaa Görbersdorfin parantolakaupungin naisia. Me-kertoja viittaa itsekin itseensä naisenmielinä. Oman tulkintani mukaan kyseessä voisi olla myös eräänlainen äiti-maa, empusa, kollektiivinen luonnon energia, metsän henget, jotka vaativat miesuhreja.

”Tässä me olemme, tässä ovat meidän kätemme, ne ovat lahoa puuta, tässä meidän vatsamme ja rintamme ja nännimme, ne ovat tuhkeloa, syli joka muuttuu ketunkoloksi, jatkuu maan sisään, missä se hoivaa kettupoikuetta.”

* *

On selvää, että Empusionin vesi- ja viemärirakennustekniikan opiskelija Mieczysław Wojnicz vertautuu Thomas Mannin Taikavuoren (1924) nuoreen laivanrakennusinsinööriin Hans Castorpiin. Vaikka Empusion ei aivan yllä Tokarczukin toisen tänä vuonna ilmestyneen suomennoksen, Anna In maailman hautakammioissa (2024; lue arvio täältä) tasolle, on se silti mielenkiintoinen sisarteos tai päällekirjoitus Mannin vanhalle klassikolle.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua