Elämänkulku on alitajunnan laukkaa – arviossa Juha Siron romaani Valovuosi

Kuva: Kimmo Torkkeli / Avain

Uudessa romaanissaan Juha Siro asettuu minämuodossa arkkitehdiksi, joka etsii elämälle tarkoitusta, ja naista. Mies pohtii evoluution ja ihmisaivojen kautta olemisen perusteita, aikaa, ja sitä mikä on totta.

Onko kaikki vain mielen tuotetta ja elämä silkkaa solipsismia eli havaituksi tulemista? Tähän viittaa teos Solaris, vielä enemmän elokuvana kuin kirjana.

Hallitsematon mieli

Tieto karkaa aina määrittelijän mielestä ”alitajunnan katkeamattoman kaaoksen” kokemiseen ja aika livahtaa ohi pysäköimättä mihinkään. Tai jos pysähtyy, kuvittelee eikä koe. Naisen kanssa kommunikointi tuntuu todellisimmalta, toiveet ja kuvitelmat hallitsevimmilta kuin logiikka.

Levoton matkustelu mm. Toscanassa ja Pariisissa päivittyy ja saa merkityksiä kulttuurinimistöistä. Odottamattomuus on elämän keskusjuonen pääominaisuus. Mies pohtii, tapahtuuko kaikki silti prikulleen säädellysti, vaikka emme voi sitä ymmärtää, koska kaiken aikaa tahdomme jotain ja teemme mielestämme valintoja. Olemme päättävinämme jotain, mutta teemmekin kohta aivan toisin.

Samaistumispintoja ja vaikutteita

Kihlmanin teos På drift i förlustens landskap (Tuuliajolla tappion maisemissa) samaistuttaa: ”Itsekeskeinen, omahyväinen, narsistinen ja melodramaattinen tilitys rakkauden päättymisestä.”

Sellaistako on rehellinen tilitys jokaisen minän rinnassa?

Ison Karhun krouvissa poninhäntäinen shakkimestari Einstein puhuu ”kosmisesta vallankumouksesta”. Hänen mukaansa ongelmana on vain se, ”ettemme tiedosta tekojemme perimmäisiä syitä”. Luonto toteutuu koivun kellastumisena ja ihmisen vanhenemisena vääjäämättä.

Andrei Tarkovskin Martyrologia, Terrence Malickin elokuva The Tree of Life ja ikiaikaisten temppelien rauha saavat miehen ajattelemaan, että vaikka on tutkitusti seitsemän miljardia erilaista mahdollisuutta tapahtua joka sekunti, toteutuu vain alitajuntamme kontrolloimaton laukka. ”Asiat johdattavat ihmistä – eivät ihmiset asioita.”

Simpukan muoto

Lukuisat kuvataide-esimerkit, uskonnolliset pohdinnat ja rinnakkaistodellisuuksien kuvitelmat eivät anna selvyyttä mutta mielenruokaa, ravintoa pakollisuudessa olemiseen, joka ei viimeisten tieteellisten tutkimusten mukaan edes ole ainetta vaan pilvimäistä energiaa.

Tiedämme vain vähän itsestämme. ”Järki ei ole koti”, sanoo joku filosofi. Sen sijaan yhteisyys ja osallisuus ovat avaimia ymmärryksen. Ulottuvuus ja yhteys ulkopuoliseen, nimeämätön möykyistä koostuva todellisuus ja simpukan muoto, spiraali, jossa kuvautuu kaiken liikkeen olemus.

Loppupäätelmä: ”Takaraivossani on olento, joka ratkaisee kaikki työt, suunnitelmat ja ongelmat, lopulta koko elämän puolestani.” Valitsemani ”vapaan pudotuksen” elämäntapa on ollut oikea, ja kontakti naiseen antaa miehen mielelle rauhoittavaa levollisuutta.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua