Vanhat kansansadut sisältävät myös väkivalta ja raakuuksia. Kuva: Oppian
KIRJAT | Oppian-kustantamo elvyttää vanhaa satuperinnettä tuoreissa kansissa Kaarlo Merikosken tuotantoon perustuvassa kirjasarjassa.
”Tällaisia tarinat ovat ennen olleet, kauan ennen Frozenia, Pokémonia, Risto Räppääjää, Supermarsua tai Soturikissoja.”
ARVOSTELU
Kaarlo Merikoski: Suomen kansan parhaat eläinsadut / peikkosadut / hölmöläissadut & Tuhannen ja yhden yön parhaat sadut
- Oppian, 2025.
- 106 / 86 / 70 / 174 sivua.
Kansansatujen juuret ovat suullisessa perinteessä, kerrotuissa taruissa ja myyteissä, eikä niillä ole yhtä nimettyä tekijää. Ne ovat alun perin olleet osa aikuisten kertomakulttuuria, ja niiden avulla välitettiin eteenpäin muun muassa yhteisön arvoja ja moraalisia opetuksia. Vaikka satuja pidetäänkin nykyisin lähinnä lapsille suunnattuna kirjallisuutena, tuli saduista osa lastenkulttuuria itse asiassa vasta 1800-luvulla.
Oppian julkaisi tammikuussa opettaja, oppikirjojen tekijä ja kirjailija Kaarlo Merikosken (1878–1954) tuotantoon perustuvan satukirjasarjan. Suomen kansan parhaat -otsikon alle kootut eläinsadut, peikkosadut sekä hölmöläissadut koostuvat pääosin lyhyistä, sivun tai parin mittaisista kertomuksista. Kansien kuvitustyyli miellyttää silmää, valkoinen tausta nostaa taitavat piirrokset graafisesti etualalle, mutta en löydä teoksista tietoa siitä, kuka kuvitukset on piirtänyt. Etenkin eläinsatujen kannessa oleva kuva variksesta yhdessä hieman rosoisen fontin kanssa muodostaa tyylikkään kokonaisuuden.
Eläinsaduissa Merikoski on koonnut ketuista, karhuista, kissoista, hiiristä ynnä muista elukoista kertovat kansantarut saduiksi, joista selviää esimerkiksi miksi ketun hännänpää on valkoinen, miksi hevosella on riippuva alahuuli, miksi kurjella on lyhyt nokka tai karhulla lyhyt häntä. Karhu on nimittäin yrittänyt onkia hännällään avannosta kaloja:
”Ukko ja akka kiiruhtivat kumpikin karttu kädessä jäälle. Kaikin voimin he alkoivat mukiloida karhua. Yhä kiivaammin ja kiivaammin se koetti kiskoa itseään irti. Viimein häntä katkesi ja jäi avantoon. Karhu pääsi pakoon, mutta siitä lähtien ei sillä ole ollut häntää.”
Peikkosaduissa puolestaan seikkailevat peikko ja sen entinen renki, nykyinen naapuri Matti. Nämä sadut muodostavat yhtenäisemmän kokonaisuuden tarinan jatkuessa aina sadusta seuraavaan. Vanhoille kertomuksille tyypillinen väkivalta näyttäytyy myös peikkosaduissa:
”Matti teki innokkaasti työtä, mutta kirves ei ollenkaan pystynyt. Matti alkoi silloin hajoittaa puukasaa ja löysi sen alta harmaan kissan. Kissa oli kiukkuinen, sähisi ja raapi. Matti löi siltä pään poikki, ja paikalla kirves alkoi pystyä. Lyhyessä ajassa Matti hakkasi kaikki puut haloiksi ja palasi sitten taloon.”
Peikkotarinoissa tapetaan myös hiehot ja koirat, yritetäänpä nirhata itse Mattikin. Peikko ja Matti kilvoittelevat keskenään mitä erilaisimmilla tavoilla, ja kisailut päättyvät yleensä Matin voittoon, joka saa palkinnoksi pussillisen hopeaa peikon raha-aitasta. Kunnes peikolle käy lopussa köpelösti.
Hölmöläissaduissa Hölmölän väki ajautuu kommelluksesta toiseen eikä koskaan viisastu. Välillä puidaan heinää, leivotaan rieskaa, kalastetaan, viljellään suolaa, rakennetaan rautatietä ja sammutetaan tulipaloa, kunnes hölmöläisillekin käy kehnosti ja he päätyvät avantoon. Tunnetuin on ehkä tarina hölmöläisten tuvasta, johon unohtuu rakentaa akkuna-aukot. Niinpä he ryhtyvät aurinkoisena päivänä kantamaan säkeillä valoa sisään ja pimeyttä ulos:
”Matti sattui tulemaan paikalle ja näki hölmöläisten puuhat.
– Mitä te noin hikipäässä raadatte? hän kysyi hölmöläisiltä.
– Viemme valoa tupaan ja pimeyttä ulos.
Mattia hyvin nauratti.
– Mitä maksatte, jos teen tupanne valoisaksi? hän kysyi.
– Sata markkaa, hölmöläiset vastasivat. – Ja jos saat tuvan oikein valoisaksi, maksamme kaksi sataa.
Matti otti kirveensä, hakkasi sillä seinään aukon, ja tupa tuli valoisaksi.”
Hölmöläiset ihastuvat ikkunaan niin, että hakkaavat tuvasta seinät pois, sillä seurauksella, että koko tönö romahtaa.
* *
Satusarjan neljäs osa poikkeaa edellisistä. Siinä siirrytään Suomesta itämaille, Kiinaan, Bagdadiin ja Persiaan. Tuhannen ja yhden yön parhaat sadut -kirja sisältää viisi pidempää klassikkokertomusta: Aladdin ja taikalamppu, Merenkulkija Sinbad, Ali Baba ja 40 rosvoa, Kalastaja ja henki sekä Viisaat prinssit.
Teoksen kuvitus on peräisin legendaariselta Rudolf Koivulta. Sisäsivuilla Koivun upea kuvitus on kuitenkin mahdollisesti kustannussyistä jätetty mustavalkoiseksi, mikä tekee kuvista hieman laimeita. Värillisinä ne olisivat antaneet teokselle aivan erilaista satukirjan tuntua. Näissä saduissa näkyy selkeämmin myös se, että ne on alunperin suunnattu aikuisille. Väkivalta ja raakuus ovat osa tarinaa, kuten esimerkiksi Merenkulkija Sinbadissa:
”Jättiläinen tarttui minua niskasta ja nosti minut ylös. Sitten hän alkoi puristella minua joka puolelta niinkuin teurastaja koetellessaan, onko vasikka kyllin lihava. Mutta hän ei tuntunut olevan tyytyväinen, vaan laski minut irvistäen lattialle ja nosti vuorostaan erään toverini ylös tunnustellen häntä samalla tavalla.
Tälläkään kerralla tulos ei ollut sen parempi. Samoin kävi kaikkien toisten kohdalla. Lopuksi tuli kapteenin vuoro. Hän oli suuri ja komea mies, niin että jättiläinen lipoi kieltään ihastuksesta.
Sitten hän paistoi ja söi kapteenin.”
Ali Baba ja 40 rosvoa -tarinassa rosvot tappavat Ali Baban veljen ja hakkaavat tämän ruumiin neljään osaan. Rosvot taas tapetaan kiehuvalla öljyllä ja rosvopäällikön rintaan survaistaan tikari. Aivan perheen pienimmille nämä vanhat klassikot eivät siten sovi.
Vaikka monet tarinoista tuntuvat melko vanhanaikaisilta ukkoine ja akkoineen sekä väkivaltaisine kuolemineen, ovat ne silti arvokasta kulttuuriperintöä sekä meille että tuleville jälkipolville: tällaisia tarinat ovat ennen olleet, kauan ennen Frozenia, Pokémonia, Risto Räppääjää, Supermarsua tai Soturikissoja. On myös ilahduttavaa huomata, että vanhoja kansansatuja edelleen julkaistaan.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ikiliikkuja, joka on ystävänsä sanoin ”sietämätön ja sietämättömän ihana” – arviossa Janne Katajan elämäkerta Loppuunmyyty
KIRJAT | Janne Sarjan kirjoittama elämäkerta kertoo hengästyttävällä vauhdilla elävästä Janne Katajasta.
Anne Carsonin Punaisen omaelämäkerta on antiikin myytin uudelleenkirjoitus
KIRJAT | Anne Carsonin omaperäinen säeromaani yhdistää vanhaa ja uutta, runoa ja proosaa.
Salman Rushdien Voiton kaupunki -romaanissa naiset kohotetaan miesten veroisiksi
KIRJAT | Salman Rushdie julistaa tasa-arvoa ja muistuttaa, että taide ja kirjallisuus ovat elintärkeitä terveelle ja hyvinvoivalle yhteiskunnalle.
Kohtalokas kunnanvaltuuston kokous – arviossa Robert Thorogoodin Myrkkyjen kuningatar
KIRJAT | Robert Thorogoodin Thamesjoen murhat -sarjan kolmososa silottelee dekkarikolmikkonsa kulmia juonenkulku edellä.