Eero Hämeenniemi avaa portit luostareihin, orpokoteihin ja ghettoon – arviossa Kulkija Venetsiassa

Kuvat: Eero Hämeenniemi / Basam Books

Eero Hämeenniemi kirjoittaa tyylillä ja taidolla, säveltäjä osaa laittaa myös sanansa sujuvaan ja rytmisesti kiinnostavaan asentoon. Hänen ajatuksensa ovat herkkua kirjallisille nautiskelijoille, kirjoittaa hän tulevaisuuden musiikinhistoriasta, Intiasta ja sen musiikkielämästä, matkoistaan Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa tai pohtii asioita tekopalmun alla keravalaisessa ostoskeskuksessa.

Nyt lukijan mielikuvat loistokkaasta Venetsiasta saavat uuden suunnan, kun noin seitsemänkymppinen keravalaisen kirjailijan askeleet kaikuvat kaupungin sokkeloissa. Hämeenniemi avaa Kulkija Venetsiassa -kirjan(Basam, 2022) lukijalle portit historiallisen Venetsian ristikoiden taakse, luostareihin, orpokoteihin, juutalaisten ghettoon ja kaupungin ilotaloihin.

Kun esiin astuvat Venetsian tasavallassa 1600- ja 1700-luvuilla eläneet ihmiset, kaupungin kepeän naamion takaa paljastuvat syvemmät värit ja äänet; niiden muusikoiden ja ajattelijoiden, joiden luoma säihke syntyi kenties piilossa aikalaisten katseilta, mutta elää yhä.

Kirjailija Hämeenniemi ajattelee heidät eläviksi ja vie lukijan eläytymään heidän tarinoihinsa suljettujen porttien taakse:

”Venetsia on vankiloitten labyrintti. Nunnat suljetaan luostariin, orpotytöt ospedaleen, juutalaiset ghettoon ja kurtisaanit omille alueilleen Castellettoon tai Ca’Rampaniin. Yhdet ovat liian puhtaita kulkeakseen kaduilla, toiset liian viattomia, kolmannet liian viekkaita, neljännet liian riettaita.”

Valta oli toisilla.

Edes ylimystöperheen tyttärellä ei ollut päätäntävaltaa omaan elämäänsä ja hänen kohtalonsa saatettiin sinetöidä jo yksitoistavuotiaana loppuiäksi luostariin, kun myötäjäiset päätettiin antaa perheen viehkeämmälle tyttärelle. Ja vaikka hänellä oli siellä perheensä aseman vuoksi erioikeuksia köyhempiin tyttöihin nähden, elämä oli hurskaussääntöjä ja rajoituksia täynnä ja hän joutui elämään katseilta piilotettuna koko loppuelämänsä ajan:

”Synti syntyy himosta ja himo katseesta ja siksi olemme näkymättömiä.

Katseet eivät voi meitä koskettaa. Siksi laulamme kankaan takana hämärässä, selin istuville ihmisille.”

* *

Ilotyttöjen palveluksia käytettiin yleisesti, mutta heidän liikkumistaan kaupungilla rajoitettiin, ja he joutuivat pitämään keltaista kaulanauhaa merkkinä asemastaan. Kaksinaismoralismi kukoisti silloinkin, hurskautta valvovilla papeilla oli sisäänkäynnit talojen palveluksiin kanavilta salaisten sisäänkäyntien kautta.

Se mitä bordelleissa puuhattiin, aiheutti väistämättä myös sen, että lapsia tuli maailmaan. Raskaana olevat naiset pidettiin piilossa ja he synnyttivät salaa. Vauvat jätettiin pimeän turvin ospedaleen (orpokoti), sen seinässä olevasta luukusta. Äiti saattoi laittaa lapsen mukaan pelikortin puolikkaan ja pitää toisen puolen itsellään, sillä jos hyvin kävisi, hän saattoi tienata riittävästi voidakseen hakea lapsensa joskus takaisin, jolloin toisiinsa sopivat pelikortin puolikkaat toimisivat todisteena hänen ja lapsen yhteydestä.

Juutalaiset olivat huonommin palkattuja kuin muut kansalaiset ja joutuivat kulkemaan keltaiset merkit vaatteisiinsa kiinnitettyinä, vaikka heidän palveluksensa pankkiireina oli välttämätöntä Venetsian kauppiaiden liiketoimien menestymiselle ja virkansa ja taitonsa muusikkoina ylempänä johdettaviaan:

”Minä palvelen herttuaa soittamalla viuluani, säveltämällä hovin juhliin ja joskus myös paimentamalla kikattavien nymfien joukkoa. Taitoani muusikkona arvostetaan, mutta koska olen juutalainen, olen vähäarvoisempi kuin kristityt muusikot. Se näkyy kaikessa. Palkkani 13 liiraa ja 19 soldoa on alle puolet kristittyjen viulunsoittajien palkasta, vaikka usein juuri minä johdan konsertit ja musiikkinäytelmien esitykset.”

* *

Elämä oli tiukasti rajoitettua ja ankaraa, mutta asialla oli myös kääntöpuolensa. Luostarit ja orpokodit olivat paikkoja, joissa tytöillä ja naisilla oli mahdollisuus saada opiskella ja kehittää taitojaan; Venetsiassa oli neljä orpokotia, jotka olivat tunnettuja korkeatasoisesta musiikin opetuksesta. Luostareissa oli mahdollisuus kehittyä muusikoksi ja esiintyä kirkoissa, tosin tarkasti katseilta piilotettuna. Ihailluimmat kurtisaanit menestyivät, paitsi kauneutensa, myös älynsä ja laaja-alaisen sivistyksensä ansiosta, jota tarvittiin parhaissa taloissa vieraiden viihdyttämiseksi.

Luostarit ja bordellit olivat myös ainoat paikat, joissa naisilla oli taloudellista valtaa, sillä niillä saattoi olla suuriakin omaisuuksia, joita naiset hoitivat ja kartuttivat taidokkaasti.

* *

Hämeenniemi eläytyy venetsialaiseen musiikkielämään ja sen tekijöihin saaden lukijan näkemään kaupungin ja siellä eläneiden ihmisten elämää uudesta näkökulmasta. Lukija saa kukkurallisen Venetsian kiehtovaa historiaa ja uusia ajatuksia, niin menneestä kuin nykyisestäkin Venetsiasta.

Hämeenniemi on myös kääntänyt kirjassa olevat runot ja vanhat italiankieliset tekstit. Sekin tuntuu sujuvan tältä tamilinkielisiä runojakin kääntäneeltä säveltäjältä.

Lukija pääsee tutustumaan myös kaupunkivaltion demokraattiseen hallintoon ja sen monimutkaiseen vaalitapaan, joista lukiessa aistii kertojan naurun ja viehtymyksen hauskoihin tarinoihin.

Yhä Venetsiassa on omat vankinsa, niistäkin Hämeenniemi kertoo, ja kenties kaupungin akustiikkaan ihastunut maestro on salakuljettanut kirjaansa myös omia ajatuksiaan musiikista vaikkapa näin, luostarissa eläneen Marian sanoin:

”Mestarin mielestä olen lahjakas, mutta liian ujo:

Sinun pitää säveltää rohkeammin. Älä sävellä sitä, mitä kuulet ympärilläsi. Papukaijakin osaa matkia. Tee musiikistasi omaasi, kerro omaa tarinaasi. Laita musiikkiin salaisimmatkin ajatuksesi.

Kun hätkähdin, maestro naurahti:

Älä pelkää. Musiikkiin kätketyt salaisuudet ovat turvassa. Maailma ei tunne musiikin kieltä. Musiikissa voit olla aivan rehellinen. Minä autan sinut alkuun.”

Ja vähän myöhemmin:

”Maestro hymyili, kun soitin muunnelmani hänelle:

Maria hyvä! Taisin luvata liikaa, kun sanoin, että salaisuutesi jäävät musiikin kätköön.”

Ulla-Maija Svärd

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua